88 mm KwK 36 L/56 -panssarivaunukanuuna
,_Munition.jpg)
8,8 cm KwK 36 L/56 oli saksalainen panssarivaunukanuuna, jota käytettiin Tiger I -panssarivaunussa. 88 mm KwK 36 L/56 tarkoittaa: putken sisähalkaisija rihlan harjasta rihlan harjaan on 88 mm; tämä on panssarivaunukanuuna (Kampfwagenkanone); se vuosi kun tykin viimeistely lopetettiin oli 1936; ja putken pituus on 56 kertaa kaliiperi (56x88 mm).
Tykki oli puoliautomaattinen, eli laukauksen jälkeen hylsy poistui automaattisesti lukosta ja lukko jäi auki ja vireeseen seuraavaa laukausta varten. Kanuuna oli myös varustettu sähkölaukaisulla, mikä tarkoittaa, ettei nallia sytytä iskuri vaan sähkövirta.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KwK 36 oli muunnelma kuuluisasta 8,8 cm FlaK 36:sta, joka taas oli kehitetty 8,8 cm FlaK 18 -ilmatorjuntatykkimallista. Pohjimmiltaan FlaK 36 oli FlaK 18 asennettuna kolmeen osaan. Aseen kehitti kuuluisa Kruppin tehdas.
Kanuuna oli ensimmäisen kerran käytössä Francisco Francon puolella taistelleen saksalaisen Legion Condorin taisteluissa Espanjan sisällissodassa, missä se loi maineen loistavana ilmatorjuntatykkinä ja panssarintorjuntakanuunana. Tämä käsitys vahvistui toisessa maailmansodassa Ranskan valtauksen aikana vuonna 1940, kuten myös Erwin Rommelin Afrika Korpsin käsissä Pohjois-Afrikassa. Kun hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi, FlaK 36 oli ainoa saksalainen tykki, joka pystyi tuhoamaan venäläisten T-34- ja KV-sarjan panssarivaunut kaukaa. Vuonna 1938 8,8 cm FlaK 18:aa oli harkittu käytettäväksi maamaaleja, etenkin bunkkereita ja muita kantalinnoitteita, vastaan.
Toukokuussa 1941 saksalaiset kenraalit olivat vaatineet uutta panssarivaunukanuunaa Tigeriin, joka tuolloin oli vielä kehitysvaiheessa. Sen piti pystyä läpäisemään 100 mm panssaria noin 1 500 metristä ja uudistetun Pzgr.39:n piti pystyä siihen. Tämä oli ensimmäinen kahdesta syystä, miksi 88 mm KwK 36 L/56 haluttiin Tigerin pääkanuunaksi Rheinmetall-Borsigin 75 mm KwK 42 L/70 sijaan. Toinen syy oli se, että siihen aikaan panssariläpäisykyky riippui ammuksen halkaisijan suhteesta panssaroinnin paksuuteen.
Läpäisykyky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan aikana panssariammuksen läpäisykyky perustui ammuksen painoon (88 mm 10,2 kg/ 75 mm 6,8 kg). Teorian mukaan, mitä suurempi ammuksen lähtönopeus on, sitä läpäisevämpi mikä tahansa ammus on, sillä ammuksen kineettinen energia kasvaa neliösuhteessa sen lähtönopeuteen ja suorassa suhteessa sen massaan. Todellisessa toisen maailmansodan aikaisessa panssaritaistelussa on kuitenkin toinen tärkeä vaihteleva muuttuja. Paksuus/halkaisija (T/d) kerroin, jonka mukaan mitä suurempi halkaisija ammuksessa on verrattuna panssaroinnin paksuuteen, sitä parempi on läpäisyn mahdollisuus. Jos panssarin läpäisevän ammuksen halkaisija ylittää panssarin paksuuden, panssaroinnin antama suoja vähenee suhteessa ammuksen halkaisijaan. Kun Tiger osui T-34:seen halkaisijaltaan 88 mm ammuksella varhaisen T-34:n 45 mm vahvaan etupanssariin, ei panssaroinnin 30 asteen kallistuksesta ollut juurikaan apua.
Tarkkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Panssarikrenatööridivisioona Großdeutschlandin 13. (Tiger) komppania raportoi 88 mm KwK 36 L/56:n tarkkuudesta, kun heidän Tigerinsä kohtasivat neuvostoliittolaisten T-34 panssarivaunut: "Ensimmäinen ammus osuu yleensä 800–1 000 metristä. Näillä etäisyyksillä, panssarikranaatti (viittaavat ammukseen PzGr. 39) läpäisee etupanssarin ja yleensä tuhoaa vielä T-34 moottorinkin panssarivaunun takaosassa. 80 prosentissa tapauksista, ammuksen osuma rungon sivuun samalta matkalta aiheutti polttoainetankin räjähdyksen. Suotuisalla säällä on mahdollista jopa 1 500 metristä tai kauempaa läpäistä T-34 hyvin pienellä ammusmäärällä".
Brittien sotasaalis-Tigerillä suorittamat koeammunnat kertovat myös osaltaan KwK 36:n mahtavasta tarkkuudesta; englantilaiset ampuivat kokeissaan viisi peräkkäistä osumaa 40x45 cm:n kokoiseen maaliin 1 100 m:n etäisyydeltä. KwK 36:lla oli helppo osua, koska siinä oli pehmeä sähkölaukaisu ja suuri lähtönopeus, minkä johdosta osuttiin usein johonkin kohtaan maalia, vaikka etäisyyden arviointi tai tähtääminen olisikin ollut puutteellista. Optiikka oli myös aikansa ehdotonta huippua, tähtäimenä käytettiin Carl Zeissin kehittämää TZF 9b- tai 9c-tähtäyskaukoputkea.
Ampumatarvikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
88 mm panssarikranaatit painoivat noin 9,5 kiloa, josta räjähdysainetta oli 160 grammaa. Kranaateissa oli sekä panssarinläpäisevä kärki että ballistinen kärkikartio, joka paransi ammuksen aerodynaamisia ominaisuuksia. Tällaisesta ammustyypistä käytetään englanniksi nimitystä APCBC tai APCBC-HE eli Armor-Piercing Capped Ballistic Cap with High-Explosive filler. Ammuksen lähtönopeus oli 810 m/s. Alkuvuonna 1942 läpäisykyky parani, kun esiteltiin uusi panssarikranaatti Pzgr. 39. Se painoi 10,2 kg ja siinä oli räjähdysainetta 59 grammaa. Lähtönopeus oli 800 m/s. Vuoteen 1942 asti salamasodassa käytettiin suuria panssarikranaatteja, jotka läpäisivät vähemmän kuin 100 mm 60 asteen iskukulmalla. 88 mm FlaK:in APCBC-ammukset, joita käytettiin KV ja T-34 panssarivaunuja vastaa vuonna 1941 ja alkuvuonna 1942, olivat tehottomampia kuin Tigerin 88 mm KwK 36 L/56 tykin ammukset. Myöhäisemmät 88 mm Flakin panssarikranaatit suuremmalla räjähdysainemäärällä (paino 9,54 kg) läpäisivät 8–23 % huonommin kuin 88 mm KwK 36 L/56:n Pzgr. 39-panssarikranaatit.