2 Girls 1 Cup

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hungry Bitches
Ohjaaja Marco Villanova
Säveltäjä Hervé Roy
Kuvaaja Roger Wu
Pääosat Karla & Latifa & Rogelio Herrera
Valmistustiedot
Valmistusmaa Brasilia
Tuotantoyhtiö MFX-Media
Ensi-ilta 5. tammikuuta 2007
Kesto 62 minuuttia (elokuva)
60 sekuntia (traileri)
Alkuperäiskieli portugali
Aiheesta muualla
IMDb

2 Girls 1 Cup on epävirallinen nimi MFX-Median tuottaman koprofiilisen pornoelokuvan Hungry Bitches trailerille. Trailerissa kaksi naista ulostavat kuppiin, syövät jätöksiään ja oksentavat toistensa suihin. Taustalla soi Hervé Royn ”Thème D'amour” elokuvasta Vietävän veijarit!.

Minuutin mittaisesta pätkästä tuli vuoden 2007 aikana tunnettu ilmiö leviten netissä, blogeissa ja keskustelupalstoilla. Youtuben kaltaisiin palveluihin tulvi videoita, joissa oli kuvattu trailerin ensimmäistä kertaa nähneiden reaktioita.[1][2][3]

Elokuvan juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvassa on kaksi tyttöä, jotka ovat ystäviä keskenään. Tytöt ovat toisen heistä luona ja vieras sanoo, että hän on nälkäinen. Emäntätyttö sanoo, että ei ole ruokaa, mutta pian tytöt saavat paremman ajatuksen: Toinen heistä ulostaa purkkiin ja he alkavat syödä siitä. Elokuvan nimi on suomeksi Nälkäiset Ämmät, joka viittaa nälkään, joka lopulta kääntyi syömishaluun. Nimessä olevan kaksimielisyyden on tarkoitettu kiihottaa katselijaa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Reaktioita tiedotusvälineistöstä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedotusvälineissä videon suosiota on käytetty esimerkkinä internetin videopalvelujen huonosta tasosta ja taipumuksesta shokeeraavien sisältöjen tarjoamiseen[1]. Esimerkiksi kaapelikanava VH1 esitteli trailerin ohjelmassaan Best Week Ever marraskuussa 2007. Esquire-lehti esitti 2 Girls 1 Cupin näyttelijä George Clooneylle haastatellessaan tätä. Clooneyn reaktiot olivat tyypillisiä videon nähneille.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Popkin, Helen A.S.: The Internet can’t replace TV — yet, Viewers turning to Web during writer’s strike find just two girls, one cup 27.11.2007. MSNBC. Viitattu 24.9.2008. (englanniksi)
  2. Longworth, Karina: Karina’s Capsule: 2 Girls 1 Cup Reactions NewTeeVee. 20.11.2007. Viitattu 24.9.2008. (englanniksi)
  3. Amey, Kathryn: Pop Rhetoric: Cute with Chris vs 2 girls, 1 cup (Internet Archive) The McGill Tribune. 4.12.2007. Students' Society of McGull University. Viitattu 4.2.2012. (englanniksi)
  4. Celebitchy: Esquire journalist gets George Clooney to watch “2 Girls, 1 Cup” 8.3.2008. Celebitchy. Viitattu 24.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]