14. Valonheitinpatteri
 |
Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Ehdotettu uusi nimi on 14. valonheitinpatteri. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
14. valonheitinpatteri oli jatkosodan lopulla muodostettu Lotta Svärd -järjestön lotista koottu valonheitinpatteri Helsingin ilmapuolustukseen. Lottien hoitama patteri vapautti miehiä muihin tehtäviin, jopa rintamalle. Kyseessä oli ainoa Suomen armeijan naisista kokoonpantu sotilaallisesti toimiva, taisteluvastuuta kantamaan tarkoitettu yksikkö. Valonheitinpatteri toimi loppukesästä 1944 lähtien jatkosodan loppuun asti, joutumatta kuitenkaan taistelutehtäviin.[1]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin ilmapuolustusta tehostettaessa keväällä 1944 talven suurpommituksien jälkeen päätettiin osa valonheitinpattereiden miehistöstä korvata lotilla miespulaa helpottamaan. Koulutukseen valittiin ilmapuolustuksessa olleista työvelvollista opiskelijoista 300 naista, joista koulutettaviksi saapui 215. Koulutettavat olivat pääosin Helsingin teknillisestä korkeakoulusta, Helsingin yliopistosta ja Ateneumista mutta myös Tampereen ja Turun kouluista. Koulutus aloitettiin 31. toukokuuta 1944 Helsingin Laajasalossa mutta keskeytettiin jo 9. kesäkuuta, koska ei ollut takeita lottien jäämisestä palvelukseen korkeakoulujen aloittaessa toimintansa syksyllä (opiskelijoiden työvelvollisuus koski kesälomien aikaa). Koulutusta kuitenkin jatkettiin kurssilla jo olleiden lottien osoitettua kiinnostuksensa tehtävään ja sitouduttuaan palvelemaan niin kauan kuin sotatilanne vaati tai vähintään yhden vuoden. Koulutettavien määräksi vahvistettiin 145 lottaa ja koulutus keskitettiin Ilmatorjuntarykmentti 1:teen Helsingissä, kun taas koulutus 1.Er.ItPsto:ssa ja 2.Er.ItPsto:ssa keskeytettiin. Koulutusta johti kapteeni K. H. Pentti filosofian maisteri Inkeri Simolan toimiessa lottajohtajana. Lottajohtajaksi tuli myöhemmin Aino Airamo. Lotilta vaadittiin vapaaehtoinen kirjallinen sitoumus palvelukseen jäämisestä sekä lääkärintarkastus jatkuvaan ulkopalveluun sopimisesta.[1][2]
Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lotat kävivät valonheitinkurssin menestyksellisesti loppuun. Varsinaiseen valonheitinpalveluun lotat jaettiin neljään ryhmään: 25 valonheittimenjohtajaa, 30 kuulosuuntimenkuuntelijaa, 63 valonheitinlottaa ja 29 "konelottaa" aggregaattien käyttöön. Kouluttajina oli kolme vänrikkiä, 30 aliupseeria sekä yhdeksän sotamiestä. Kurssiin kuului myös sotilasaineita aina sulkeisharjoituksia myöten joita ei lottakursseilla ollut opetettu ja aseidenkäytön opettaminen aiheutti pienimuotoisen kriisin Lotta Svärd -järjestölle, jossa aseettomuutta pidettiin tärkeänä periaatteena. Desantti- ja maihinnousuvaaran vuoksi Lotta Svärdin keskusjohtokunta joutui kuitenkin taipumaan. Fanni Luukkonen totesi naisten aseistamisen merkitsevän "naisellisuuden kuolemaa", mutta tilanteen vaativan erikoistoimenpiteitä. Aseena käytettiin Terni-sotilaskivääriä, joka oli myös muiden ilmatorjuntayksiköiden käytössä.[1][2][3]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kurssi päättyi heinäkuun 26. päivänä ja 7. elokuuta lotista muodostettiin virallisesti 14. valonheitinpatteri peitenimellä "tyttö" Ilmatorjuntarykmentti 1:teen. Patterilla oli kalustona 12 valonheitintä ja kuusi kuulosuunninta.[4] Patteri toimi sotilaallisten käskyvaltasuhteiden mukaan ja se määrättiin ottamaan torjuntavastuu vähiten vaaranalttiista suunnasta Helsingin luoteisnurkasta elokuun alussa. Patteri ei joutunut todellisiin sotatoimiin ja yksikkö hajotettiin aselevon jälkeen 24. syyskuuta Ilmavoimien komentajan käskyllä.[1][2][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Palmu, Pentti: Yön yli päivään Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925-1990, s. 159-160. Helsinki: Ilmatorjuntaupseeriyhdistys ry, 1989. ISBN 952-90083-0-9.
- ↑ a b c Berkan, Raimo: VSS-etsi 2/2007 (PDF) (s. 20) 30.10.2007. Helsinki: Helsingin väestönsuojeluyhdistys ry. Viitattu 8.9.2009.
- ↑ Lottamuseo: valonheitinlotat lottamuseo.com. Arkistoitu 2.1.2010. Viitattu 8.9.2009.
- ↑ Lappi, Ahti: ”Valonheitinpatteri "Tyttö" - ainoa aseistettu naisyksikkö”, Ilmavaara! Helsingin ilmapuolustus 1917-1944, s. 362-363. Ilmatorjuntasäätiö, 2013. ISBN 978-951-95594-8-3.
- ↑ Hautalahti, Päivi: Ruotuväki: valonheitinlotat Ruotuväki 19/04. Arkistoitu 19.2.2009. Viitattu 8.9.2009.