Örebro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Örebro

Örebro

Koordinaatit: 59°16′26.2″N, 15°12′48.1″E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Örebron lääni
Maakunta Närke
Kunta Örebron kunta
Pinta-ala
 – Maa 49,27 km²
Väkiluku 107 038
 – Väestötiheys 2 172,5 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Örebron vesitorni Svampen. Kauempana taustalla näkyy Kilsbergen.

Örebro on entinen Ruotsin kaupunki ja nykyinen Örebron kunnan keskustaajama. Keskustaajama-aseman lisäksi Örebro on myös Örebron läänin pääkaupunki. Örebro sijaitsee Hjälmarenin länsipäässä kuuluen Örebron lääniin ja Närken historialliseen maakuntaan. Vuoden 2015 lopussa Örebron taajamassa oli 115 765 asukasta.[2] Kaupunki on ollut keskiajalta lähtien tärkeä kaupankäynnin keskus. Myöhemmin alueelle perustettiin myös paljon teollisuutta. Nykyäänmilloin? Örebrossa on paperi-, kone-, metalli-, kumi- ja elintarviketeollisuutta sekä tukkuliikkeitä. Örebrossa on muun muassa sisävesisatama ja lentoasema.lähde?

Örebron kaupunki tunnetaan teksteistä 1200-luvulta, mutta kaupungin perustamiskirja on vuodelta 1404. Alueella on kuitenkin asuttu jo ennen ajanlaskun alkua.[3] Kaupunki oli tärkeä kauppapaikka jo keskiajalla.lähde?

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Örebron taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
71 310
1965
  
77 576
1970
  
87 125
1975
  
88 125
1980
  
84 830
1990
  
85 858
1995
  
90 814
2000
  
95 354
2005
  
98 237
2010
  
107 038
2015
  
115 765
2020
  
156 381
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[4] Örebro kasvoi yhteen Adolfsbergin kanssa vuonna 1970, Brickebackenin ja Lillånin kanssa 1975 sekä Mariebergin ja Mosåsin kanssa 2010.[4]

Kaupunginosat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Adolfsberg
  • Almby
  • Alnängarna
  • Baronbackarna
  • Bettorp
  • Bista-Pilängen
  • Björkhaga
  • Boglundsängen
  • Brickebacken
  • Brickeberg
  • Centrum
  • Choisie
  • Grenadjärstaden
  • Haga
  • Hagaby
  • Hjärsta
  • Holmen
  • Karlslund
  • Ladugårdsängen
  • Lillån
  • Lundby
  • Markbacken
  • Mellringe
  • Nasta
  • Norr
  • Norrby
  • Näsby
  • Oxhagen
  • Ringstorp
  • Rosta
  • Rynninge
  • Rynningeåsen
  • Skebäck
  • Solhaga
  • Söder
  • Sörby
  • Sörbyängen
  • Tybble
  • Varberga
  • Vivalla
  • Väster
  • Västhaga
  • Västra Mark
  • Västå
  • Älvtomta
  • Örnsro
  • Öster

Örebrossa on 41 kunnallista peruskoulua ja useita lukioita. Tämän lisäksi kunnassa on useita yksityisiä oppilaitoksia. Örebron yliopistossa opiskelee noin 17 000 opiskelijaa[5].

Terveydenhuolto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Örebron kunnassa on kolme sairaalaa: Lindesbergin sairaala, Karlskogan sairaala sekä Örebron yliopistollinen sairaala (USÖ).

Hallinto ja politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Örebro kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen. Suomenkielisillä on oikeus käyttää suomea asioidessaan Örebron kunnan virastoissa. Örebron Ruotsinsuomalainen Kielikoulu aloitti toimintansa syyslukukaudella 1994. Kunta tarjoaa myös muun muassa suomenkielisiä vanhustenhoitopalveluita. Örebrossa toimii myös Örebron Suomalainen seura.

Nähtävyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs Örebron merkittävimmistä nähtävyyksistä on vuonna 1958 valmistunut vesitorni Svampen (suom. sieni). Kuten monet muutkin vesitornit, se on samalla näköalapaikka, ja huipulla palvelee ravintola. Kun torni oli uusi, vieraili saudiarabialainen prinssi kaupungissa ja näki vesitornin. Hänen käskystään Riadissa on Örebron Svampenin kopio.[6]

Toinen merkittävä nähtävyys on Wadköpingin ulkoilmamuseo, johon on kerätty puutaloajan taloja. Kun eteläistä keskustaa rakennettiin kivestä, purettavat puutalot siirrettiin Svartån rannalle Kaupunginpuistoon. Wadköping on saanut nimensä Hjalmar Bergmanin näytelmän mukaan.[7]

Kulttuurikohteista kunnassa on muun muassa kirjasto, teatteri, museoita ja konserttitalo. Ruotsin kamarinorkesteri on perustettu Örebrossa vuonna 1995.lähde?

Kaupungin keskellä sijaitsee Örebron linna. Sen iästä ei ole varmaa tietoa, mutta jo 1300-luvulla on nykyisen linnan paikalla Svartån saarella ollut jonkinlainen suurempi linnoitus. Linna on saanut nykyisen ulkomuotonsa historiallisromanttisessa uudistuksessa 1800-luvun loppupuolella.lähde?

Örebron kaupunkitaajama on jaettu kuuteen Ruotsin kirkon evankelis-luterilaiseen seurakuntaan:

  • Adolfsbergin seurakunta
  • Almbyn seurakunta
  • Längbron seurakunta
  • Mikaelin seurakunta
  • Örebron Nikolain seurakunta
  • Örebron Olaus Petrin seurakunta

Tiedotusvälineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Örebrossa ilmestyy seitsenpäiväinen sanomalehti Nerikes Allehanda.

Örebrosta on kotoisin urheiluseura Örebro SK, jolla on toimintaa useassa eri lajissa. Örebro SK Fotboll pelaa jalkapalloa Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla ja Örebro SK Bandy jääpalloa Ruotsin Elitserienissä. Naisten jalkapallossa Örebrosta on kotoisin naisjalkapalloseura KIF Örebro. Jääkiekossa kaupunkia edustaa Örebro HK.

Tunnettuja örebrolaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja kaupunkilaisia ovat kirjailija Hjalmar Bergman (1883–1931) ja runoilija Lars Wivallius (1605–1669), joka kirjoitti kuuluisimmat runonsa myös vankilana toimineessa Kajaanin linnassa.

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Tätorter 2015 : befolkning och arealer ; Localities and urban areas 2015 Statistiska meddelanden MI 38 SM 1601. Statistiska Centralbyron. Viitattu 23.10.2017.
  3. Bron över Svartåns "örar" (Arkistoitu – Internet Archive) Kaupungin kotisivu (ruotsiksi)
  4. a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
  5. Örebron yliopisto (ruotsiksi)
  6. Svampen, "The Mushroom" (Arkistoitu – Internet Archive) Örebro.se (englanniksi)
  7. Welcome to Wadköping! (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]