Äänisuunnittelija

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Äänisuunnittelija tekee ja toteuttaa äänisuunnitelmanselvennä tai valvoo sen toteuttamista.

Äänisuunnittelijat voidaan toimenkuvansa perusteella jakaa ainakin elokuva-, teatteri-, tapahtuma- ja arkkitehtuuriäänisuunnittelijoihin. On myös äänisuunnittelijoita, joiden toimenkuvaan sisältyvät kaikki edellä mainitut.

Äänisuunnittelijan johdolla tai hänen suunnitelmansa toteuttamiseksi työskentelevät yhteydestä riippuen asentajat, sähkösuunnittelijat, ohjelmoijat, teknikot, äänitarkkailijat, äänittäjät ja äänimestarit, joista joissakin teattereissa käytetään vanhempikantaista nimikettä tehostemestari. Elokuvaäänisuunnittelijan alaisuudessa toimivat esim. äänittäjä, puomittaja ja äänileikkaaja. Ammattinimikkeitä on lukuisia. Pienemmissä tuotannoissa äänisuunnittelija itse toteuttaa kaikki teoksen tekniset työvaiheet.

Äänisuunnittelija pyrkii teoksen tai muun työstettävän kokonaisuuden kannalta parhaisiin teknisiin ja sisällöllisiin ääniratkaisuihin.

Äänisuunnittelu voi olla osa teoksen perussuunnitelmaa (esimerkiksi ohjaus, lavastus, puvustus ja valosuunnittelu elokuvassa tai teatterissa) tai toimintasuunnitelmaa (esimerkiksi teemapuistot). Hyvän äänisuunnittelun pohjana on perusteellinen analyysi teoksesta ja/tai tilasta tai alueesta, johon äänisuunnitelma tehdään.

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.