Etelänapa

Etelämanner ja sen navat:
1. Etelänapa
2. Magneettinen etelänapa (2007)
3. Geomagneettinen etelänapa (2005)
4. Eteläinen luoksepääsemättömyyden napa

Maantieteellinen etelänapa on merkitty kuvassa oikealla näkyvällä teräspylväällä.

Etelänapa on maapallon akselin eteläpää ja siis planeetan eteläisin paikka. Se sijaitsee Etelämantereen jäätasangolla paksun jääkerroksen päällä 2 835 metriä merenpinnan yläpuolella.

Etelänavalla on aina pakkasta ja keskilämpötila on −49,4 celsiusastetta. Eliöstöä ei paikalle rakennetun Amundsen–Scott-tutkimusaseman ulkopuolella juurikaan ole. Ensimmäinen ihminen etelänavalla oli norjalainen Roald Amundsen retkikuntineen joulukuussa 1911.

Olosuhteet

Etelänapa sijaitsee Etelämantereella lumen peittämällä jäätasangolla 2 835 metrin korkeudessa. Kylmyys ja äärimmäinen leveysaste aiheuttavat sen, että ilmanpaine vastaa 3 230 metrin korkeutta, minkä vuoksi paikalla voi joutua kärsimään vuoristotaudista.

Aurinko kiertää etelänavalla kesäaikana horisonttia, eikä koskaan laske. Korkeimmillaan se on kesäpäivänseisauksen aikana joulukuussa 23 asteen korkeudessa. Maaliskuussa näkyy viikkokausia kestävä auringonlasku. Maaliskuun 22. päivän jälkeen on aluksi hämärää kuuden tai seitsemän viikon ajan, ja talvella Aurinkoa ei pitkän kaamoksen aikana näy lainkaan. Aurinko nousee seitsemän viikon sarastuksen jälkeen 22. syyskuuta. Myös Kuu kiertää horisonttia, ja se on näkyvissä puolet yhden kuunkierron ajasta.

Elämä

Etelänavalla ei ole ihmisen lisäksi muuta elämää kuin ilmeisesti muualta tuulen mukana tulleita leviä ja bakteereita. Kihuja lentää joskus yli. Ihmisen mukana paikalla on käynyt myös huskykoiria, koe-eläiminä käytettyjä hamstereita sekä erilaisia ötököitä.

Ilmasto

Etelämantereen tutkimusasemien keskilämpötiloja. Etelänavalla sijaitsevan Amundsen–Scottin tutkimusasemalla (kuvassa punaisella) lämpötila pysyy aina 10 pakkasasteen alapuolella ja saattaa pudota alle −76 asteeseen.

Etelänavan lämpötila vaihtelee −82 ja −14 celsiusasteen välillä. Keskilämpötila on −49,4 astetta. Tuulen keskimääräinen nopeus on 20 kilometriä tunnissa, siis paljon vähemmän kuin hyvin tuulisella Etelämantereen rannikolla. Ilmankosteus on vain 3 prosenttia, mikä tekee paikasta maailman kuivimman aavikon. Lumisateet ovat hyvin harvinaisia, ja ilmassa leijuva lumi on yleensä tuulen nostattamaa vanhaa lunta. Taivaalta putoilee joskus jääkristalleja. Uutta lunta kerääntyy vuosittain keskimäärin 27,4 senttimetriä.

Korkein etelänavalla mitattu lämpötila on −12,3 celsiusastetta (25.12.2011) ja matalin −82,8 celsiusastetta (23.6.1982). Kovin tuuli 93,2 kilometriä tunnissa mitattiin 27.9.2011.

Kuukausien keskilämpötilat ja sademäärät

	Tammi	Helmi	Maalis	Huhti	Touko	Kesä	Heinä	Elo	Syys	Loka	Marras	Joulu	Vuosi
Keskimääräinen ylin (°C)	−25	−37	−50	−52	−53	−53	−55	−55	−55	−47	−36	−26	−45
Keskimääräinen alin (°C)	−28	−42	−56	−60	−61	−61	−63	−62	−62	−53	−39	−28	−51
Sademäärä (mm)	—	—	—	—	—	—	—	—	—	—	—	—	2

Kohteet

Amundsen–Scottin tutkimusasema sijaitsee lähellä etelänapaa.

Amundsen–Scottin tutkimusaseman edustalle on pystytetty seremoniallinen etelänapa, jonka sijainti ei muutu vuosittain. Seremoniallisella etelänavalla liehuvat Antarktiksen sopimuksen 12 alkuperäisen allekirjoittajamaan liput.

Etelänavalla sijaitsee Amundsen–Scottin tutkimusasema, jonka Yhdysvallat perusti vuonna 1956. Asema on ympärivuotisesti asuttu. Kesäisin siellä on parhaimmillaan yli 200 henkilöä, ja talven läpi siellä asuu pysyvästi noin 50 henkilöä.

Tarkasti maantieteellisen etelänavan kohdalla on neljä metriä korkea teräspylväs. Sen päässä on vuosittain vaihdettava koriste, jonka suunnittelee tutkimusaseman kulloinenkin miehistö. Koska jää liikkuu vuosittain kymmenisen metriä länteen 43. pituuspiirin suuntaisesti kohti Brasiliaa, myös pylvästä siirrellään vastaamaan navan todellista sijaintia. Pylvään siirto ja uuden nupin asentaminen tapahtuu 1. tammikuuta joka vuosi. Samalla perinteen mukaisesti jotkut tutkijat juoksevat merkin ympäri alasti.

Tutkimusaseman edustalla sijaitsee pysyvästi seremoniallisen etelänavan pylväs, jonka ympärillä ovat Antarktisen sopimuksen allekirjoittaneen 12 maan liput.

Muita seudun kohteita ovat tuntemattomassa paikassa arviolta jo kahden kilometrin päähän etelänavalta ajautunut, syvällä lumen alla sijaitseva Roald Amundsenin teltta, sekä ensimmäisen Argentiinan retkikunnan vuonna 1965 jättämä lipputanko, joka on puolen kilometrin päässä asemalta.

Historia

Ensimmäisenä etelänavalla käynyt ihminen oli norjalainen Roald Amundsen, joka pääsi paikalle 14. joulukuuta 1911. Amundsenin viisimiehinen retkikunta pysytteli navalla kolme vuorokautta ja havainnoi säätä. Amundsen nimesi napatasangon Kuningas Haakon VII:n maaksi. Hänen leirinsä on nykyisin ilmeisesti 12 metrin syvyydessä lumen alla. Paluumatka rannikolle oli vaivaton. Kuukausi Amundsenin jälkeen navalle saapunut Robert Falcon Scottin retkikunta kuoli paluumatkalla.

Yhdysvaltalainen Richard E. Byrd ilmoitti vuonna 1929 lentäneensä etelänavan yli nelimiehisellä koneella 29. marraskuuta.

Yhdysvaltain laivaston lentokone nimeltä Que Sera Sera laskeutui etelänavalle 31. lokakuuta 1956 ensimmäisenä lentokoneena. Miehistön tarkoituksena oli tutkia seutua pysyvän tutkimusaseman perustamiseksi. Tutkimusasemaa alettiin rakentaa seuraavassa kuussa, ja etelänavan ensimmäinen tutkimusasema valmistui helmikuussa 1957. Asemassa vietti seuraavan talven ryhmä tutkijoita. He tutkivat navan säätä, ilmakehää ja seismologiaa sekä mittasivat kaikkien aikojen kylmimmän lämpötilan Maan pinnalla, −74,5 astetta.

Ensimmäiset turistit etelänavan yli lensivät vuonna 1968. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin navalle laskeutui ensimmäinen turistilento, joka toi paikalle 15 maksavaa vierasta.

Ensimmäinen suomalainen etelänavalla oli amerikansuomalainen Antero Havola tammikuussa 1961. Hän johti yhdysvaltalaista traktoreilla kulkenutta retkikuntaa.

Lähteet

• Averbuck, Alexis & Brown, Cathy: Antarctica. Lonely Planet, 2017. ISBN 978-1-78657-247-9.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelänapa Wikimedia Commonsissa