Zond-ohjelma

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zond-ohjelma
Zond-luotain, taiteilijan näkemys.
Zond-luotain, taiteilijan näkemys.
Tehtävätyyppi useita erilaisia

Zond-ohjelma (ven. Зонд, luotain) oli sarja ainakin kahden tyyppisiä neuvostoliittolaisia planeetta- ja kuuluotaimia.

Luotaimien tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zond 1 oli tarkoitus tehdä Venuksen ohilento ja Zond 2 Marsin ohilento molemmilla luotaimilla oli kuitenkin radio-ongelmia minkä vuoksi suuri osa niiden tiedosta jäi saamatta.[1][2]

Zond 3 lensi Kuun ohi 20. kesäkuuta 1965 ottaen aikaansa nähden hyviä kuvia Kuun pinnasta ja kuvasi 30 % Kuun takapuolesta. Se oli tuon ajan Mars- ja Venus-luotainten tyyppiä.[3]

Zond 4–8 Neuvostoliiton miehitettyihin kuulentoihin tähtäävän tutkimusohjelman miehittämättömillä Sojuz-alusta muistuttavilla luotaimilla. Niillä tehtiin testejä miehitetyjen kuulentojen tekniikkaa varten jotta kosmonautit olisivat pystyneet menemään Kuuhun ja palaamaan turvallisesti takaisin. Ne kuitenkin keräsivät samalla tieteellisiä tietoja mikrometeoroideista, auringon- sekä kosmisestasäteilystä, mangneettikentistä ja aurikotuulesta ja valokuvasivat Kuun pintaa. Joillakin lennoilla oli myös eläviä organismeja mukana.[4][5]

Zond 4:n epäonnistuttua maahan paluussa oli Zond 5 ensimmäinen joka onnistui palaamaan Maahan vuonna 1968.[6] Vaikka tässä uudessa Zond-ohjelmassa saatiinkin edistystä aikaan, Neuvostoliiton miehitettyä kuulentoa ei koskaan tehty.

Zond-avaruusalukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3MV-planeettaluotaimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zond-avaruusalukset
3MV-planeettaluotaimet
Luotaimen nimi laukaisupäivä lopputulos tehtävä kuva COSPAR ID
Zond 1 2. huhtikuuta 1964. Radioyhteys menetettiin 14. toukokuuta 1964. Venuksen ohilento 14. heinäkuuta 1964. 1964-016D[7]
Zond 1964A Laukaisuyritys 4. kesäkuuta 1964 epäonnistui 104 sekuntin kuluttua käynnistyksestä. Lennon tarkoitus oli kokeilla Kuun ohilentoa, joka olisi käyttökelpoinen Mars-lennolla.[8]  –
Zond 2 Laukaisu 30. marraskuuta 1964. Radioyhteys katkesi toukokuussa 1965. Marsin ohilento 6. elokuuta 1965. Zond 2.jpg 1964-078C[9]
Zond 3 Laukaisu 18. heinäkuuta 1965. Kuun ohilento 20. heinäkuuta 1965. ZOND.jpg 1965-056A[10]
Soyuz 7K-L1 ja 7K-L25-testilennot
Zond 1967A Laukaisu 28. syyskuuta 1967 epäonnistui, Zond-kapseli irrotettiin onnistuneesti kantoraketista. Tavoitteena oli testata aluksen uusia järjestelmiä.[8]  –
Zond 1967B Laukaisu 22. marraskuuta 1967 epäonnistui toisen rakettivaiheen vian takia, jälleen Zond-kapseli saatiin pelastusjärjestelmän avulla irrotettua kantoraketista. Tavoitteena oli testata aluksen uusia järjestelmiä.[8]  –
Zond 4 Laukaisu 2. maaliskuuta 1968. Kokeellinen lento Maan lähiavaruudessa, tavoitteena testata aluksen uusia järjestelmiä. Alus palasi maahan 7. maaliskuuta 1968 - automatiikka räjäytti aluksen 10 kilometrin korkeudessa sen pudotessa Afrikan rannikkovesiin. Zond L1 drawing.png 1968-013A[11]
Zond 1968A Laukaisu 23. huhtikuuta 1968 epäonnistui toisen rakettivaiheen vian vuoksi. Tavoitteena oli Kuun ohilento.[8]  –
Zond 5 Laukaisu 15. syyskuuta 1968. Kuun ympärilento 18. syyskuuta 1968. Paluu maahan 21. syyskuuta 1968. Zond L1 drawing.png 1968-076A[6]
Zond 6 Laukaisu 10. marraskuuta 1968. Kuun ympärilento 14. marraskuuta 1968. Paluu maahan 17. marraskuuta 1968. Zond L1 drawing.png 1968-101A[12]
Zond 1969A Laukaisu 20. tammikuuta 1969 epäonnistui rakettivaiheen sammuessa liian aikaisin. Kapseli teki laskuvarjolaskun. Tavoitteena Kuun ohilento.[8]  –
Zond 7K-L1S-1 Laukaisu 21. helmikuuta 1969 epäonnistui raketin ensimmäisen vaiheen vikaan. Kapseli pelastettiin. Lento liittyi N1-rakettiin ja tavoitteena oli kuun kiertorata.[8]  –
Zond 7K-L1S-2 Laukaisu 3. heinäkuuta 1969 epäonnistui ensimmäisen N1-raketin rakettivaiheen vikaan. Tavoitteena oli kuun kierto.[8]  –
Zond 7 Laukaisu 7. elokuuta 1969. Kuun ympärilento 11. elokuuta 1969. Paluu maahan 14. elokuuta 1969. Zond L1 drawing.png 1969-067A[13]
Zond 8 Laukaisu 20. lokakuuta 1970. Kuun ympärilento 24. lokakuuta 1970. Paluu maahan 27. lokakuuta 1970. Zond L1 drawing.png 1970-088A[14]
Zond 9 lento suunniteltiin mutta peruutettiin.lähde?  –
Zond 10 lento suunniteltiin mutta peruutettiin.lähde?  –

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zond 1 - NSSDCA/COSPAR ID: 1964-016D NASA - NSSDCA. Viitattu 20.12.2018 (englanniksi).
  2. Zond 2 - NSSDCA/COSPAR ID: 1964-078C NASA - NSSDCA. Viitattu 20.12.2018 (englanniksi).
  3. Zond 3 - NSSDCA/COSPAR ID: 1965-056A NASA - NSSDCA. Viitattu 20.12.2018 (englanniksi).
  4. Zond Mission Lunar and Planetary Institute. Viitattu 20.12.2018 (englanniksi).
  5. Williams, David R.: Soviet Lunar Missions NASA. 27.9.2005. Viitattu 20.12.2018 (englanniksi).
  6. a b 1968-076A NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)
  7. 1964-016D NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)
  8. a b c d e f g Williams, David R.: Tentatively Identified Missions and Launch Failures NASA. 26.11.2014. Viitattu 20.12.2018 (englanniksi).
  9. 1964-078C NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)
  10. 1965-056A NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)
  11. 1968-013A NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)
  12. 1968-101A NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)
  13. 1969-067A NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)
  14. 1970-088A NASA - NSSDCA Viitattu 20.12.2018 (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zond-ohjelma.
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.