Zinovjev-kirje

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zinovjev-kirje oli vuonna 1924 Britanniassa julkisuuteen tuotu väärennetty kirje, jossa neuvostoliittolaisen Kommunistisen internationaalin toimeenpanevan komitean puheenjohtajan Grigori Zinovjevin nimissä osoitettu Britannian kommunistisen puolueen keskuskomitealle[1]. Kirjeessä yllytettiin kommunisteja mellakointiin ja hyökkäilyyn yhteiskuntajärjestystä vastaan Britanniassa ja sen siirtomaissa[1]. Tarkoituksena oli todistaa että Työväenpuolueen ja Britannian kommunistisen puolueen välillä olisi yhteys Neuvostoliitton ja aiheuttaa vaalitappio pääministeri Ramsay MacDonaldin johtamalle työväenpuolueen hallitukselle[1]. Kirjeen allekirjoittajiksi oli merkitty Zinovjevin lisäksi Kominternin toimeenpanevan komitean brittiedustaja Arthur MacManus sekä sen sihteeri Otto Wille Kuusinen.

Kirjeen julkaisi konservatiivinen Daily Mail -lehti 25. lokakuuta 1924, vain neljä päivää ennen parlamenttivaaleja, jolloin aikaa sen aitouden selvittämiseen tai kiistämiseen ei juuri jäänyt[1]. Daily Mail julkaisi samassa yhteydessä myös pääkirjoituksen, jossa työväenpuolueen johtoa syytettiin veljeilystä kommunistien kanssa ja jopa käskyjen ottamisesta näiltä Kirje asetti MacDonaldin hallituksen huonoon valoon, sillä se oli hiljattain tunnustanut Neuvostoliiton ja pyrkinyt normalisoimaan Britannian suhteita maahan. Vaikka sekä työväenpuolueen että Neuvostoliiton johto kiisti kirjeen aitouden, se aiheutti Britanniassa "punapelon". Ramsay MacDonaldin vähemmistöhallitus[1], jota tuki liberaalinenpuolue[1], oli jo aiemmin kaatunmut epäluottamusäänestykseen.[1].

Vuonna 1967 Sunday Times julkaisi tiedon, että kirjeen oli todellisuudessa laatinut joukko Berliinissä asuneita venäläisiä valkoisia emigrantteja joiden motiivi olisi estää Britannian ja Neuvostoliiton diplomaattisten suhteiden normaalisointia joita työnväenpuolue ajoi ulkopolitiikassa [1].

Sunday Timesin väite käynnisti ensimmäisen sisäisen tutkinnan ulkoministeriössä kirjeen alkuperästä[1]. Kirjeen alkuperää ei kuitenkin silloinen vielä julkaistu koska julistettiin salaiseksi materiaaliksi[1].

Vuonna 1998 Tony Blairin työväenpuolueen johtama hallitus nimitti Britannian ulkoministeriön historiantutkijan Gill Bennettin tutkimaan Zinojevin kirjeen alkuperän[1]. Bennettin tutkimukset päätyivät siihen lopputulokseen että kirjeen laatijat olivat joukko Riiassa, Latviassa asuneita valkoisia venäläisiä emigrantteja jotka olivat toimittaneet kirjeen Britannian salaisen palvelun agenttien haltuun[1].

Bennettin tutkimusten mukaan salainen palvelua olisi tilannut kirjeen venäläisiltä emigranteilta tai salainen palvelu olisi vain käyttänet kirjeen sisältöä hyväksi neuvostovastaisessa propagandassa[1]. Kirja lähetettiin Lontooseen missä SIS eli nykyinen MI6 tutkisen sisällön[1]. Bennettin tutkimusten mukaan kaksi SIS agenttia Desmond Morton ja Joseph Ball oliat toimittaneet kirjeen niin ulkoministeriöön kuin Daily Mailin toimitukseen muutama päivä ennen ennen aikaisten parlamenttivaalien alkamista[1]. Sekä Mortonilla ja Ballilla oli yhteyksiä konservatiivipuolueeseen[1]. Bennettin tutkimuksen tuloksena todetettiin ettei SIS:illä ollut mitään osuutta kirjeen laatimisessa ja ettei kyse ollut salaliitosta vaikka SIS:in henkilökunnassa oli konservatiivipuolueen kannttajia[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gordon, Stuart: Suuri huijausten kirja, s. 408–409. Espoo: Euroword, 1999. ISBN 951-654-034-1.
  • Mainio, Aleksi: Terroristien pesä: Suomi ja taistelu Venäjästä 1918-1939. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-288-1.
  • Sarsila, Juhani: Historian väärennöksiä ja väärentämisen historiaa, s. 101–103. Otava, 1988. ISBN 951-1-09981-7.
  • Eric Chaline: Maailmanhistorian suurimmat huijaukset ja ihmiset niiden takana, s. 112-116. Singapore: Schildst, 2011. ISBN 978-951-50-2122-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q Eric Chaline: Maailmanhistorian suurimmat huijaukset ja ihmiset niiden takana, s. 112-116. Punikit piilosilla:Zinojevin kirje. Suomentanut Leena Nilsson. Singapore: Schildts, 2011. ISBN 978-951-50-2122-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]