Zabriskie Point (elokuva)
| Zabriskie Point | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Michelangelo Antonioni |
| Käsikirjoittaja |
Michelangelo Antonioni Tonino Guerra Sam Shepard Franco Rossetti Fred Gardner Clare Peploe |
| Tuottaja | Carlo Ponti |
| Säveltäjä | Jerry García |
| Kuvaaja | Alfio Contini |
| Leikkaaja | Franco Arcalli |
| Tuotantosuunnittelija | Dean Tavoularis |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Metro-Goldwyn-Mayer |
| Levittäjä |
Metro-Goldwyn-Mayer Netflix |
| Kesto | 107 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Zabriskie Point on italialaisen Michelangelo Antonionin Metro-Goldwyn-Mayer-yhtiölle Yhdysvalloissa tekemä kokeellinen draamaelokuva vuodelta 1970. Sen aiheena ovat Yhdysvaltain 1960-luvun lopun vaihtoehtoista elämäntapaa etsivät liikkeet ja poliittiset kuohunnat silloisen opiskelijasukupolven näkökulmasta.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva alkaa radikaalien opiskelijoiden lakkokokouksesta Los Angelesissa. Eräs nuori mies Mark (Mark Frechette) poistuu kokouksesta turhautuneena sen päättämättömyyteen. Hän ostaa revolverin ja ajaa yliopistolle, jossa poliisi piirittää opiskelijoiden valtaamaa rakennusta ja yrittää saada valtaajat ulos. Mark ottaa aseensa esiin ja tähtää poliisia, mutta toinen luoti saavuttaa poliisin ensin. Mark pakenee paikalta. Samaan aikaan menestyvän kiinteistöyhtiön toimitusjohtajan (Rod Taylor) sihteeri Daria (Daria Halprin) lähtee ajamaan kaverinsa vanhalla Buickilla Los Angelesista kohti itää.[1]
Mark pakenee kampukselta lentokentälle ja varastaa pienlentokoneen, jolla lähtee naisen tavoin Los Angelesista kohti itää. Aavikolla hän alkaa seurata ja ahdistella matalilla ylilennoillaan autolla etenevää Dariaa. Mark laskeutuu ja nuoret lähtevät Darian autolla yhdessä kohti Kuolemanlaakson karua Zabriskie Pointia. He polttavat marijuanaa ja rakastelevat hiekassa. Myöhemmin he hetkeksi eroavat, ja ohi ajava poliisi pysähtyy jututtamaan yksin aavikolla liikkuvaa naista. Taustalla Mark aikoo ampua poliisia WC-parakin suojista, mutta Daria on edessä. Darialle selviää, että Mark on etsintäkuulutettu poliisimurhasta. Mark päättää palata Los Angelesiin lentokoneella, joka on sillä aikaa maalattu hippikuvioin. Lentokentällä Mark saa surmansa poliisin luodeista poliisimurhasta etsintäkuulutettuna.[1]
Myös Daria lähtee Buickillaan takaisin kohti Los Angelesia ja kuulee radiosta Markin kuolemasta. Hän ajaa pomonsa Lee Allenin hienoon rakennukseen vuorenrinteellä, jossa Allen paraikaa neuvottelee loistokiinteistöjen rakentamisesta aavikolle. Daria poistuu paikalta haaveillen, että räjäyttää rakennuksen ja kaiken mitä se edustaa.[1]
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zabriskie Pointin nimekkäin näyttelijä on MGM:n tuolloinen vakiokasvo Rod Taylor, kun taas pääparia esittämään Antonioni valitsi amatöörit, äitinsä tanssikoulun filmiltä löytyneen sanfranciscolaisen Daria Halprinin ja bussipysäkiltä löydetyn bostonilaisen kirvesmiehen Mark Frechetten. He rakastuivat myös tosielämässä ja asuivat jonkin aikaa Mel Lymanin johtamassa kulttiyhteisössä Bostonin liepeillä. Vuonna 1973 Frechette osallistui kultin tekemään pankkiryöstöön ja kuoli vankilassa 1975. Daria Halprin perusti taideterapeuttisen keskuksen ja oli nelisen vuotta naimisissa Dennis Hopperin kanssa. He saivat yhteisen tyttären.[2][1][3]
Harrison Ford tekee elokuvan opiskelijamellakkakohtauksessa pienen kreditoimattoman roolin.
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennakkotieto Zabriskie Point -hankkeesta julkaistiin lokakuussa 1967. Niin ikään MGM:lle tehdyllä ja kaupallisesti menestyneellä Blow-Upilla suuren yleisön maineeseen noussut Antonioni oli ensin ajatellut tehdä elokuvan New Yorkissa, mutta muutti tapahtumapaikan länsirannikolle ja Kuolemanlaaksoon. MGM luotti ohjaajaan ja antoi hänelle lähes rajattoman budjetin.[1]
Jo ennen MGM-sopimuksen syntymistä Antonioni oli kierrellyt kuukausia ympäri Yhdysvaltoja tarinaa ja kuvauspaikkoja pohtien. Arizonan osavaltion Phoenixissä Antonio oli löytänyt sanomalehdestä uutisen, jonka mukaan muuan hippimies oli varastanut pienlentokoneen, maalannut siihen kukkia ja rauhanmerkkejä ja lennellyt ympäriinsä. Tästä käsikirjoitus alkoi vähitellen kehittyä, ja Antonioni tapasi monia radikaaliryhmien kuten Mustien panttereiden edustajia. Hän tapasi MGM:n tuottajan Harrison Starrin, jolla oli työn alla samantapainen käsikirjoitus, ja syntyi sopimus tehdä elokuva tuottaja Carlo Pontin kanssa MGM:lle. Näytelmäkirjailija Sam Shepard otettiin työstämään Antonionin käsikirjoitusta, mutta hänen näkemystään ei hyväksytty vaan tilalle otettiin poliittinen aktivisti Fred Gardner, joka hioi dialogia ja teki kohtauksiin pieniä muutoksia.[1]
Elokuvan lopun räjäytyskuvia varten vuorenrinteen loistohuvilasta rakennettiin lähistölle kopio, ja räjäytystä kuvattiin yhtä aikaa 17 kameralla.[1]
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtaosa elokuvan musiikista on Pink Floydia. Elokuvan lopputekstien aikana soi Roy Orbisonin kirjoittama ja esittämä ”So Young (Love Theme from Zabriskie Point)”. Muita elokuvassa kuultavan musiikin esittäjiä ovat The Youngbloods, Kaleidoscope, Jerry García, Patti Page, Grateful Dead, The Rolling Stones ja John Fahey.[4]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva sai Yhdysvalloissa tuoreeltaan huonon vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä amerikkalaisen yhteiskunnan vasemmistohenkisestä kritiikistään. Sen maine on kasvanut vasta myöhempinä vuosikymmeninä.[5][6]
Helsingin Sanomien Mikael Fräntin mielestä elokuva on eurooppalaisen intellektuellin terãvã kommentti 1960-luvun lopun Yhdysvalloista, materialismin, kapitalismin ja teknologian tuhoamasta maasta. Vieraantuneisuuden kuvauksena se muistuttaa hänestä Antonionin aikaisempia teoksia, erityisesti elokuvaa Kuumetta (L’eclisse, 1963).[7]
Brittiläisen The Guardian -sanomalehden Peter Bradshaw kirjoitti vuonna 2014 Antonionin kehittäneen elokuvassa erityisen dokumentaaris-surrealistisen maailmansa roolittamalla päätehtäviin tuntemattomia amatöörinäyttelijöitä ja käyttämällä todellisesta yliopistomielenosoituksesta kuvattua materiaalia. Hänen mielestään Zabriskie Point on parempi Antonioni-elokuva kuin Lontoossa tehty ja yleisön suosima Blow-Up (1966).[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Zabriskie Point (1970) American Film Institute (AFI). Viitattu 2.3.2024.
- ↑ Thompson, Nathaniel: Zabriskie Point (1970) Turner Classic Movies (Internet Archive). Arkistoitu 6.9.2018. Viitattu 2.3.2024.
- ↑ Zabriskie Point Interview (Daria Halprin ja Mark Frechette Dick Cavettin haastateltavana (mukana myös Mel Brooks)) YouTube. 1970. Viitattu 2.3.2024.
- ↑ Various – Zabriskie Point (Original Motion Picture Soundtrack) discogs.com. Viitattu 1.3.2024.
- ↑ Järvenpää, Eeva: Veijarit ja romantiikka kukoistavat filmiviikolla. Helsingin Sanomat, 8.7.1972, s. 24. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b Bradshaw, Peter: Zabriskie Point review – Antonioni’s counterculture headtrip of a film The Guardian. 23.10.2014. Viitattu 1.3.2024.
- ↑ Fränti, Mikael: Antonionin Zabriskie Point. Helsingin Sanomat, 8.1.1984, s. 89. Näköislehti (maksullinen).