Yaklan hyökkäys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yaklan hyökkäys
Päivämäärä:

28. tammikuuta 2017

Paikka:

Yakla, Jemen

Lopputulos:

Yhdysvaltain sotilasviranomaiset kuvailivat iskua onnistuneeksi.

Osapuolet

 Yhdysvallat
 Yhdistyneet arabiemiraatit

Arabian niemimaan al-Qaida

Tappiot

1 kaatunut
6 haavoittunutta

14 kaatunutta

8-14 siviiliä sai surmansa

Yaklan hyökkäys oli Yhdysvaltojen ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntienerikoisjoukkojen tekemä hyökkäys Arabian niemimaan al-Qaidaa vastaan Jemenissä 28. tammikuuta 2017. Erikoisjoukot joutuivat ankaraan tulitaisteluun al-Qaidan taistelijoiden kanssa ja yksi amerikkalaissotilas sai surmansa. Yhdysvaltojen mukaan 14 al-Qaidan jäsentä kaatui taistelun aikana, jota kuvailtiin virallisesti onnistuneeksi. Yhdysvaltojen mukaan hyökkäyksestä saatiin arvokasta tiedustelutietoa. Hieman iskun jälkeen alettiin uutisoida myös siviiliuhreista, jotka Yhdysvallat aluksi kiisti. Valokuvien levitessä siviiliuhrit kuitenkin lopulta myönnettiin. Eri arvioiden mukaan iskun aikana kuoli 8-14 siviiliä, joiden joukossa oli naisia ja lapsia.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Iskupaikka
Iskupaikka Yaklan alueella Jemenissä

Yhdysvaltojen sotilasoperaatioista Lähi-idässä vastaa U.S. Central Command eli USCENTCOM, joka esitti Yhdysvaltain puolustusministeriölle suunnitelman sotilasoperaatiosta Jemenissä 7. marraskuuta 2016 Barack Obaman presidenttikaudella. Operaation kohde oli Arabian niemimaan al-Qaidan tukikohta.[1] Obaman hallinto arvioi ja hyväksyi suunnitelman, mutta sittemmin sen toteuttamista lykättiin. Obaman hallinnon virkamiesten mukaan Obama ei allekirjoittanut iskun toteuttamista ennen virastaan luopumista.[2] Donald Trump päihitti kilpailijansa Hillary Clintonin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 8 marraskuuta ja hän vannoi virkavalansa 20. tammikuuta. Joidenkin Trumpin hallinnon edustajien, kuten Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicerin mukaan iskun yksityiskohdista oli päätetty jo Obaman aikana. Spicerin mukaan isku haluttiin toteuttaa kuuttomana yönä, mikä teki iskun mahdolliseksi vasta Trumpin kauden alettua.[1] Trump hyväksyi iskun toteuttamisen lounaalla 25. tammikuuta neuvonantajiensa Jared Kushnerin, Steve Bannonin Jim Mattisin ja Joseph F. Dunfordin kanssa. Iskun tavoitteena oli kerätä tiedustelutietoa terroristeista esimerkiksi puhelimista tai kannettavista tietokoneista.[3] Tietojen toivottiin myös johtavan Arabian niemimaan al-Qaidan johtaja Qassim al-Rimin löytymiseen. Presidentti allekirjoitti iskun virallisesti seuraavana päivänä.[2]

Edellinen amerikkalaisten johtama maaoperaatio Jemenissä oli joulukuussa 2014 toteutettu yritys vapauttaa al-Qaidan panttivangiksi ottama amerikkalainen journalisti. Operaatio päättyi epäonnistumiseen al-Qaidan surmatessa amerikkalaisen ja eteläafrikkalaisen vankinsa. Vuonna 2016 amerikkalaiset erikoisjoukot olivat myös tukeneet Yhdistyneiden arabiemiirikuntien joukkoja al-Mukallan kaupungin valtauksessa al-Qaidalta.[3]

Isku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MV-22 Osprey -lentokoneita USS Makin Islandilla vuoden 2016 lopulla.

Hyökkäyksen toteutti 28. tammikuuta Navy SEAL Team 6 eli viralliselta nimeltään Naval Special Warfare Development Group. Mukana oli myös erikoisjoukkojen sotilaita Yhdistyneistä arabiemiirikunnista. Yhteensä sotilaita oli useampi tusina.[3] Iskua kohteeseen pidettiin suhteellisen vaarallisena.[2] Kohde oli al-Qaidan johdon käyttämä rakennuskompleksi Yaklan alueella Al Baydan maakunnassa, joka oli aikaisemmin ollut useiden Yhdysvaltojen miehittämättömillä lennokeilla tekemien iskujen kohde.[4] Jostain syystä al-Qaidan asemiehet iskukohteessa saivat tietää iskusta etukäteen. Paikalliset havaitsivat mahdollisesti epätavallisen matalalla lentäneet lennokit, jotka paikallisten silminnäkijöiden mukaan pitivät kovaa ääntä. Yhdysvallat pystyy seuraamaan al-Qaidan viestintää, joten erikoisjoukot tiesivät yllätyksen epäonnistumisesta etukäteen. Hyökkäystä päätettiin silti jatkaa.[3]

Yaklassa erikoisjoukot joutuivat ankaraan tulitaisteluun al-Qaidan asemiehiä vastaan. Asemiehet ottivat asemat taloista, paikallisesta klinikasta, koulusta ja moskeijasta.[3] Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja Jeff Davisin mukaan al-Qaidan jäsenet olivat mahdollisesti harjoitelleet taistelua valmiiksi tehdyistä asemistaan.[4] Amerikkalaisten sotilasvirnaomaisten mukaan al-Qaida käytti myös naisia ja lapsia ihmiskilpinä, sekä osan paikallisista naisista aseistautuneen ja tulittaneen erikoisjoukkoja vastaan. Amerikkalaiset kutsuivat paikalle ilmaiskuja[3] ja kaikkiaan taistelu kesti noin 50 minuuttia.[4] Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen sotilas William Owens sai surmansa ja kolme muuta haavoittui tulitaistelun aikana.[3] Erikoisjoukot evakuoitiin lopulta ilmaiskujen tukemana.[4] Vielä kolme muuta haavoittui operaatioon osallistuneen MV-22 Osprey -lentokoneen vahingoittuessa laskun aikana.[3] Kone oli noussut USS Makin Islandilta mereltä.[5] Kone vaurioitui käyttökelvottomaksi ja se tuhottiin ilmaiskulla, jotta se ei päätyisi al-Qaidan käsiin.[3]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisten mukaan hyökkäyksen aikana sai surmansa 14 al-Qaidan taistelijaa.[3] USCENTCOM:n mukaan hyökkäyksen avulla saatiin arvokasta tiedustelutietoa[6] Arabian niemimaan al-Qaidan mukaan sen Abdul Rauf al-Dhahab-niminen komentaja kuoli iskun aikana.[4] Trump kutsui oman virkakautensa ensimmäistä terrorisminvastaista operaatiota onnistumiseksi.[3] Senaatin asevoimien komitean puheenjohtaja senaattori John McCain kommentoi puolestaan, että iskun tavoitteet oli saavutettu, mutta että operaatioita joiden aikana saa surmansa amerikkalaissotilaita ei voi kutsua onnistumiseksi.[2]

Amerikkalaiset kiistivät aluksi iskun aiheuttaneen siviiliuhreja, mutta pyörsivät kantansa kun julkisuuteen alkoi levitä iskussa kuolleiksi väitettyjen lasten ruumiiden kuvia.[3] Reutersin haastattelemien sairaanhoitajien mukaan 10 naista ja lasta oli kuollut Yaklassa. Jemeniläinen viranomainen kertoi puolestaan New York Timesille kahdeksan naisen ja lapsen kuolleen.[3] Human Rights Watch uutisoi kuolleita siviilejä olleen vähintään 14[7] Surmansa saaneiden lasten mukana oli amerikkalaissyntyisen al-Qaidan komentaja Anwar al-Awlakiin 8-vuotias tytär Nawar al-Awlaki.[4] Anwar al-Awlaki oli saanut surmansa jo aikaisemmin lennokki-iskussa vuonna 2011.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Dan Lamothe: A timeline of events on how the controversial Navy SEAL raid on Yemen was planned and carried out The Washington Post. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  2. a b c d Basma Atassi, Laura Smith-Spark ja Angela Dewan: Yemen raid: The plan, the operation, and the aftermath CNN. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n Eric Schmitt ja David E. Sanger: Raid in Yemen: Risky From the Start and Costly in the End The New York Times. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  4. a b c d e f US raid on al-Qaeda in Yemen: What we know so far BBC News. BBC. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  5. Thomas Gibbons-Neff ja Missy Ryan: In deadly Yemen raid, a lesson for Trump’s national security team The Washington Post. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  6. U.S. Central Command statement on Yemen raid U. S. Central Command. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)
  7. Yemen: US Should Investigate Civilian Deaths in Raid Human Rights Watch. Viitattu 3.1.2018. (englanniksi)