Wilmar Roldán

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wilmar Roldán
Henkilötiedot
Koko nimi Wilmar Alexander Roldán Pérez
Syntymäaika 24. tammikuuta 1980 (ikä 35)
Syntymäpaikka Kolumbia
Kansalliset tilastot
Kaudet Sarja Ott Maali Keltainen kortti Punainen kortti
2003-
2008-
Kolumbian pääsarja
FIFA

Wilmar Alexander Roldán Pérez (s. 24. tammikuuta 1980) on kolumbialainen jalkapallotuomari, joka on ollut FIFA:n virallinen tuomari vuodesta 2008 asti. Kotimaansa liigassa Roldán on tuominnut jo vuodesta 2003 asti.

Hänet valittiin tuomariksi vuoden 2011 Copa Américaan, jossa Roldán tuomitsi kaksi alkulohko-ottelua sekä pronssiottelun Venezuelan ja Perun välillä. Vuoden 2015 Copa Américassa hän tuomitsi kaksi alkulohkon ottelua sekä Chilen ja Argentiinan välisen finaalin. Hän tuomitsi myös kesäolympialaisissa 2012 sekä vuoden 2014 MM-karsinnoissa. Tammikuussa 2014 FIFA nimesi Roldánin yhdeksi tuomariksi MM-kisohin, joissa Roldánin ensimmäinen ottelu oli alkulohkossa Meksikon ja Kamerunin välillä.

Roldán tuomitsi vuoden 2015 Copa Américan finaalin Chilen ja Argentiinan välillä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Wilmar Roldán
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.