William Yule

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William Yule
Henkilötiedot
Syntynyt 20. kesäkuuta 1940 (ikä 78)[1]
Ammatti psykologi, soveltavan lapsipsykologian emeritusprofessori
Tieteilijä
Palkinnot monia, mm. Aristotele-palkinto (EFPA, 2007),[2]
Koulutus ja ura
Tutkinnot Aberdeenin yliopisto (1962)
Instituutti King’s College London (1969-2010)

William Yule (s. 20. kesäkuuta 1940[1]) on skotlantilaissyntyinen psykologi ja King’s College Londonin soveltavan lapsipsykologian emeritusprofessori. Hänet tunnetaan muun muassa epidemiologisista tutkimuksistaan sekä lasten traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) asiantuntijana. Hän toimi lasten mielenterveyden asiantuntijapsykologina ja tutkijana jo Herald of Free Enterprisen laiva-onnettomuuden (1987) jälkeen.[3][4] Hän oli vuodesta 1993 Unicefin neuvonantaja entisen Jugoslavian alueen sisällissotien aikana (vuodesta 1993) ja on toiminut myös brittien terveydenhoidon asiantuntijaryhmässä, joka auttoi Sri Lankan sisällissodan jälkeen löytämään käytännöllisiä ratkaisuja sotatilan synnyttämien traumaoireuden hoitamiseen. Hän on toiminut asiantuntijana myös usean suuronnettomuuden jälkeisten mielenterveyspalvelujen käynnistämisessä.[3][5]

Yule valmistui psykologiksi Aberdeenin yliopistosta vuonna 1962.[5]

Hän on julkaissut yli 300 artikkelia ja yhdeksän kirjaa lapsipsykologian aihepiiristä.

Professori Yule sai Euroopan psykologiliittojen federaation (EFPA) kahden vuoden välein jaettavan Aristotele-palkinnon vuonna 2007.[2]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • William Yule & Michael Rutter (ed., 1987 & 1991) Language Development and Disorders (London : Mac Keith Press)
  • William Yule (1993) Wise Before the Event: Coping with Crises in Schools
  • Gregory O'Brien & William Yule (ed., 1995) Behavioural phenotypes (London : Mac Keith press)
  • Stephen Joseph, Ruth Williams & William Yule (1997 & 1999) Understanding post-traumatic stress : a psychosocial perspective on PTSD and treatment (Chichester : J. Wiley)
  • William Yule (1999) Post-Traumatic Stress Disorders: Concepts and Therapy (Wiley Series in Clinical Psychology)
  • Atle Dyregrov & William Yule (2008) Grief in Young Children: A Handbook for Adults
  • Clare Pallet, Kathy Blackeby, William Yule & Roger Weissman (2008) Managing Difficult Behaviour: A Handbook for Foster Carers of the Under 12s
  • Thomas H. Ollendick, Neville J. King & William Yule (Editors, 1994 & 2013) International Handbook of Phobic and Anxiety Disorders in Children and Adolescents (Issues in Clinical Child Psychology), ISBN 978-1489915009
  • Atle Dyregrov. Magne Raundalen & William Yule (2018) What is Terrorism?: A Book to Help Kids and Adults Talk about Terror Together

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Notice de personne: Yule, William (1940-....) Bibliothèque nationale de France (BnF). Viitattu 15.11.2017. (ranskaksi)
  2. a b Aristotle Prize (Aristotele-palkinto on Euroopan 300 000 psykologin kattojärjestö EFPA:n kahden vuoden välein eurooppalaiselle psykologille kerrallaan erityisen merkittävistä ansioista myöntämä tunnustus) Euroopan psykologiliittojen federaatio (EFPA), efpa.eu. Viitattu 15.11.2017. (englanniksi)
  3. a b Professor Yule named one of UK's top 100 scientists 16.1.2014. King's College London, kcl.ac.uk. Viitattu 15.11.2017. (englanniksi)
  4. Steve Joseph, William Yule, Ruth Williams, Peter Hodgkinson: The Herald of Free Enterprise disaster: Measuring post-traumatic symptoms 30 months on (abstrakti, kokoartikkeli esim. jonkun tiedekirjaston kautta) Brittish Journal of Clincal Psychology, 32 (3): 327–331. Sept. 1993. Viitattu 15.11.2017. (englanniksi)
  5. a b Patrick Smith, Tim Dalgleish, Sean Perrin: Festschrift for William Yule (julkaisun juhlanumero prof. Yulen eläkkeellesiirtymisen johdosta) Behavioural and Cognitive Psychotherapy, 33: 385–387. Oct. 2005. researchgate.net. Viitattu 15.11.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]