Wikiprojekti:Mediataide/Mediataiteen aikajana/1970-luku
navigaatio
1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1970 – Ensimmäinen laaja suomalaisen kineettisen taiteen näyttely Kineettisiä kuvia avautuu Tampereella, näyttely kiertää kahdeksassa kaupungissa. Op-taiteen ja kineettisten maalausten lisäksi esillä on Eskolinin sähkökineettisiä installaatioita, Esa Laureman sähköistettyyn liikkeeseen perustuva ”jousitanssi”, Osmo Valtosen ja Ruutsalon valomobileja ja jälkimmäisen kokeellisia elokuvia.[1]
1970 – Elonkorjaajille alkusysäyksen antaa ryhmän ensimmäinen kokoontuminen ja yhteisnäyttely Todelliset valheet Kluuvin galleriassa. Käsite- ja underground-taidetta esittelevässä näyttelyssä ovat mukana Pekka Airaksinen, Antero Kare, Olli Lyytikäinen, J. O. Mallander, Ilkka-Juhani Takalo-Eskola ja Peter Widén.[1]
1970 – Erkki Kurenniemi rakentaa DIMI-A:n ja perustaa Digelius Electronics Oy:n, joka tuottaa vuosina 1970–76 sarjan innovatiivisia DIMI-digitaalisoittimia.[1]
1970 – Nuorten taiteilijoiden Iiris-lehden (1968–1971) erikoisnumero pohtii taidetta ja teknologiaa J. O. Mallanderin johdolla ja esittelee kansainvälisiä Fluxus- ja intermediataiteen tuulia.[1]
1971 – Elonkorjuupäivillä Vanhalla ylioppilastalolla Kurenniemi esittelee DIMI-O-videourut yleisölle ensi kertaa ja esiintyy tanssija Jaakko Vartian kanssa. Interaktiivisessa esityksessä ei käytetä nauhaa, yleisö seuraa reaaliaikaista videotaide-esitystä erillisestä monitorista ja soittimen ääni kuuluu kaiuttimesta. Tapahtumassa esitellään myös videotekniikkaa ja yritysten tuottamia videokasetteja, paneelikeskustelussa keskustellaan ”kasettitelevisiosta” ja kaapelitelevisiosta.[1]
1971 – YLEn studiossa kuvataan DIMI-O:lla toteutettu DIMI Ballet -dokumentti (Kurenniemi, Riitta Vainio tanssi) ja soitin esitellään Pohjoismaisessa TV- ja radiokonferenssissa.[1]
1971 – Riitta Vainion koreografia Hummerit ja Hummarit Osmo Lindemanin elektroniseen musiikkiin saa television ideakilpailun ensimmäisen palkinnon.[1]
1971 – Pythagoras-taiteilijaryhmä rakentaa installaatioita, joissa yhdistyvät tietokoneohjattu elektroninen musiikki ja värivalot. Vuoteen 1973 toimineen ryhmän jäsenet ovat Osmo Valtonen, Erkki Rajulin ja Heikki Toppila.[1]
1971 – J. O. Mallanderin veikkausriveihin perustuva 1222 oikein avaa Elonkorjaajien Halvat huvit (Cheap Thrills) -gallerian.[1]
1971 – Yleisradion Pop Story (1971–1972) on Suomen ensimmäinen värivideotekniikalla (PAL) toteutettu ohjelmasarja. Musiikkiesitykset äänitetään livenä, esityksissä käytetään taustaprojisointia ja inserteissä nopeita leikkauksia ja grafiikkaa tavalla, joka on uutta televisiossa.[1]
1971 – Taideteollisen oppilaitoksen Kamerataiteen osasto muuttaa 1970-luvun alussa Pasilan vesitorniin. Kuvausstudiolla on muun muassa Sonyn videokameroita ja Sonyn mustavalko-nauhuri puolen tuuman videonauhalle.[1]
1972 – Antero Takalan kokeellinen TV-videoteos Romeo ja Julia. Videosignaalin muokkaamista varten Takala suunnittelee Videoväritin-laitteen, jota hän myöhemmin kutsuu ”ensimmäiseksi photoshopiksi”. Romeo ja Julia on ensimmäinen suomalainen nauhalle toteutettu videoteos joka esitetään galleriassa (Pinx-galleria 1974).[1]
1972 – Osmo Lindeman voittaa kansainvälisen nykymusiikkiseura ISCM:n (International Society for Contemporary Music) sävellyskilpailun elektroniteoksella Ritual.[1]
1972 – Kokeellisen taiteen ja taiteidenvälisen ilmaisun Dimensio-ryhmä perustetaan, ensiesiintyminen Tampereen nykytaiteen museossa.[1]
1972 – J. O. Mallander kirjoittaa TV-taiteilijoiden sukupolvesta Taide-lehdessä.[1]
1973 – Kokeilustudio avataan Yleisradiossa ja studioon keskitetään YLEn elektroakustinen, kokeellinen ja radiofoninen tuotanto. 40-vuotisen toimintansa aikana studio tuottaa noin 400 teosta.[1]
1973 – Digelius Electronics Oy valmistaa Intel 8008 -suorittimen pohjalta Suomen ensimmäisen yleiskäyttöön tarkoitetun mikrotietokone DIS-Systemin.[1]
1974 – Otto Romanowski, Ilkka Niemeläinen ja Esa Kotilainen perustavat elektronisen Neum-trion.[1]
1974 – Osmo Lindeman julkaisee kirjan Elektronisen musiikin teknologia ja aloittaa tietokonemusiikin opettamisen Sibelius-Akatemiassa.[1]
1974 – Veikko Eskolinin Vesikehä on Pohjoismaiden ensimmäinen tietokoneohjattava taideteos julkisessa tilassa.[1]
1976 – Amos Andersonin museon Fotomedia-näyttely esittää italialaista videotaidetta.[1]
1976 – Dimensio järjestää Ruotsin Hässelbyssä taiteen, teknologian ja ekologian suhteita käsittelevän seminaarin.[1]
1977 – Elonkorjaajien Philip von Knorring rakentaa turvakameroista, monitoreista ja jalustoista videoinstallaation Bevakad, teos esitetään Moderna Museetissa Tukholmassa.[1]
1977 – Refleksio-esityksessä Annikki Luukela ja Ritva Lindfors heijastavat kankaalle abstrakteja kuvia ja varjokuvia tanssijoiden liikkeestä, esityksessä mukana muun muassa tanssija Leena Gustavson ja elektroninen Neum-trio. Luukelan ja Gustavsonin yhteistyö jatkuu lukuisilla valoa, tanssia ja ääntä yhdistävillä teoksilla.[1]
1977 – Esa Kotilaisen Ajatuslapsi on Suomen ensimmäinen elektroninen ambient-albumi.[1]
1977 – Timo Aarniala innostuu diaesitysten muokattavuudesta ja tuottaa visualisoinnit Helsingin laulufestivaalien Dylan-iltaan ja Suomi-iltaan.[1]
1977 – Uuden ajan Aura -lehti alkaa ilmestyä. Julkaisijana on 1973 perustettu Oraansuojelijat ry, lehden toimitus sijaitsee toimintansa päättäneen Halvat Huvit -gallerian tiloissa.[1]
1978 – Nam June Paikin johdolla Düsseldorfissa opiskellut Mervi Kytösalmi-Buhl (aik. Deylitz-Kytösalmi) toteuttaa ensimmäiset kehollisuutta tutkivat videoperformanssit Laastari ja Silmä. 1979 hän osallistuu teoksineen Saksassa kahteen laajaan nykytaidenäyttelyyn ja esittelee videotaidetta Taide-lehdessä.[1]
1979 – Elävän musiikin yhdistys Elmu ja kaupungin nuoriso valtaavat Lepakkoluolan Helsingin Ruoholahdessa. Lepakosta tulee alakulttuurien tapahtumapaikka ja kasvualusta.[1]
1979 – Ö-ryhmän ensimmäinen näyttely Lepakossa. Ympäristöasiaa ja punk-asennetta yhdistävän ryhmän perustavat Erkki Pirtola yhdessä Roi Vaaran, Harri Larjoston ja Pekka Nevalaisen kanssa.[1]
1979 – Kaitafilmiharrastaja Pasi Myllymäen Sleeping on ”herättävä pisto nukahtamassa olevan suomalaisen kaitaelokuvan rähmäiseen silmään”. Hän ottaa lempinimekseen ”Sleeping” teoksensa mukaisesti ja alkaa julkaista poleemista ja punk-henkistä Maanalainen kaitaelokuva -pienlehteä.[1]