Eino Ruutsalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eino Ruutsalo
Eino Ruutsalo 1960-luvulla.
Eino Ruutsalo 1960-luvulla.
Henkilötiedot
Koko nimi Eino Kalevi Ruutsalo
Syntynyt19. syyskuuta 1921
Tiutinen, Kymi
Kuollut2. huhtikuuta 2001 (79 vuotta)
Helsinki
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Eino Kalevi Ruutsalo (vuoteen 1936 Ruuth; 19. syyskuuta 1921 Tiutinen, Kymi2. huhtikuuta 2001 Helsinki) oli suomalainen elokuvantekijä ja kuvataiteilija.[1]

Kuvataiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruutsalo palveli toisessa maailmansodassa hävittäjälentäjänä. Sodan jälkeen Ruutsalo julkaisi romaanin Toropainen tyrmätään (1945), työskenteli jonkin aikaa Aeron mainospäällikön apulaisena ja Tukholmassa mainosgraafikkona, kunnes sai lukuvuodeksi 1949–1950 stipendin New Yorkiin Parsons School of Designiin, jossa opiskeli piirtämistä ja maalausta. Palattuaan Helsinkiin Ruutsalo opiskeli Suomen taideakatemian koulussa 1952–1953 Aukusti Tuhkan johdolla. Maalausteoriassa häntä ohjasi Ahti Lavonen.[1]

Ruutsalo aloitti kuvataiteilijan uransa 1950-luvulla graafikkona ja maalarina. Vuonna 1961 hän lopetti maalaamisen kankaalle pitkäksi aikaa ja siirtyi maalaamaan filminauhalle kokeellisissa elokuvissaan. Ruutsalon 1960-luvun tuotanto sisältää mm. kuvarunoja, kirjainkuvia, veistoksia, kollaaseja ja valokineettisiä teoksia. 1970-luvulla Ruutsalo palasi jälleen maalaamaan kankaalle ja syventyi kineettisiin konstruktioihin.

Ruutsalo oli niin sanotun Brondan vintin taiteilijaryhmän johtohahmo ja teki ryhmästä myös dokumenttilyhytelokuvan Ullakko elää (1958).[2] Kirjailija Alpo Ruuth oli Ruutsalon serkku.[1]

Elokuvaohjaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruutsalo oli tehnyt lyhytelokuvia jo 1950-luvulla, mutta teki 1960-luvulla myös neljä pitkää näytelmäelokuvaa. Hetkiä yössä (1961) on perinteistä dramaturgiaa karttava symbolistinen elokuva. Visuaalista ilmaisua tarinan kustannuksella painottavaa tyyliä jatkoi myös hänen toinen pitkä elokuvansa Tuulinen päivä (1962). Kolmannen pitkän elokuvansa Viheltäjät (1964) Ruutsalo kuvasi Pariisissa. Se on tarina elokuvayhtiöiden varjoissa pyörivistä nuorista aloittelevista näyttelijöistä, "viheltäjistä", jotka kärttävät elokuvarooleja.

Laituri (1965) jäi Ruutsalon viimeiseksi varsinaiseksi pitkäksi elokuvaksi. Sen dramaturgia on hänen töistään kaikkein lähimpänä perinteistä elokuvakerrontaa.lähde? Tragikoomisessa tarinassa Matti Ruohola näyttelee kirjailijaa, joka pakenee viinanhuuruisesta Helsingistä maalle kirjoittamaan. Sittemmin Ruutsalo teki vielä hieman yli tunnin mittaisen elokuvan Havis Amanda – Helsingin kaunotar (1982), joka kuvaa elämää 1900-luvun alun Helsingissä. Elokuvaan on rekonstruoitu mm. kuvanveistäjä Ville Valgrenin Havis Amandan paljastustilaisuus vuonna 1908 sekä flaneerausta Esplanadin puistossa.

Ruutsalon 1960-luvulla tekemät kokeelliset lyhytelokuvat, kuten Kineettisiä kuvia (1962), tekivät hänestä tämän alan pioneerin Suomessa. Kokeelliset lyhytelokuvansa, pitkät näytelmäelokuvansa ja muun vapaan taiteellisen tuotantonsa Ruutsalo rahoitti tekemällä mainos- ja tilauselokuvia.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eino Ruutsalon veistos Viestejä tuntemattomille, 1998 on Helsingin Herttoniemen Asentajanpuistossa. Veistos koostuu kahdesta osasta: Obeliski (vasemmalla) ja palkeet.[3]

Pitkät elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytelokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Perhe Ruutsalo, 1945–1947 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus)
  • New York – usvainen kaupunki, 1952 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus, selostus)
  • Vanhaa ja uutta Helsinkiä, 1954 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus, selostus)
  • Unelmien Pariisi, 1955 (Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, selostus)
  • Ullakko elää, 1958 (Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, selostus, esiintyjä)
  • Puhuvat kädet, 1959 (Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Säkeitä Holapan runoista, 1960 (Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Finlandia-katsaus 446, 1960 (Kuvaus)
  • Don Quijote, 1961 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Kotka, 1962 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Kineettisiä kuvia, 1962 (Ohjaus, tuottaja, maalaukset filmille, kuvaus)
  • Sinisilmäinen Helsinki, 1963 (Ohjaus, tuottaja)
  • Kaksi kanaa, 1963 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus, maalaukset filmille)
  • Romutaiteilija, 1965 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvuas, maalaukset filmille)
  • Hyppy, 1965 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus, maalaukset filmille)
  • Ihmisen merkit, 1966 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Herra Adam käy Suomessa, 1966 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus)
  • ABC 123, 1967 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus, maalaukset filmille)
  • +Plus -Minus, 1967 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus, maalaukset filmille)
  • Food 1968 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus, maalaukset filmille)
  • Paketti ja kongressi, 1969 (Ohjaus, tuottaja)
  • Is this the World of Teddy?, 1969 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus, maalaukset filmille)
  • Finland ABC 1969 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Kirkko pohjoisessa, 1970 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Mies ja laukku, 1972 (Ohjaus, tuottaja)
  • Kinetiikkaa, 1972 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus)
  • Hvitträsk – talo metsässä, 1972 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Empire Helsingissä, 1972 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Alvar Aalto, 1972 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Kansa kuvissa, 1974 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus, käsikirjoitus)
  • Ihminen / rakennus / ympäristö, 1976 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Eilispäivän muisto, 1976 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus, maalaukset filmille)
  • Suomalaista kansantaidetta, 1977 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Ortodoksinen perinne Suomessa, 1977 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Suomalaisen musiikin maaperä, 1978 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Suomalaisia ympyröitä, 1981 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Lisää piirrettyä elokuvaa – suomalaisen animaation vaiheet 1940–1966, 1982 (haastateltava)
  • Havis Amanda – Helsingin kaunotar, 1982 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, leikkaus)
  • Erään rantatien varrelta, 1985 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Hautamuistomerkit kertovat, 1986 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Merkittäviä suomalaisia naisia, 1987 (Ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, kuvaus)
  • Runoja 60-luvulta 1987 (Ohjaus, tuottaja, kuvaus)
  • Kinescope, 1991 (Ohjaus, tuottaja)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen kansallisfilmografia, osat 6–7.
  • Uusitalo, Kari: Umpikuja? Suomalaisen elokuvan vaikeat vuodet 1964–1969.
  • Dencker, Klaus Peter: ”Eino Ruutsalo”, Visuelle Poesie, s. 85–105. Toimittanut Klaus Peter Dencker. Saarbrücke/Dillingen 1984.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sinisalo, Soili: Ruutsalo, Eino (1921 - 2001) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 14.8.2022.
  2. Hänninen, Harto: Eino Ruutsalo oli suomalaisen taide-elokuvan yksinäinen susi – 100 vuotta syntymästä Yle.fi. 12.10.2021. Viitattu 14.8.2022.
  3. https://www.herttoniemi.fi/index.php?option=com_content&option=com_content&view=article&id=525&Itemid=892

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Home, Marko: ”Pysähtymisessä vaanii kuolema”: Eino Ruutsalon kokeellinen 1960-luku. Diss. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2021. ISBN 978-951-51-7373-7. Teoksen verkkoversio.
  • Home, Marko: Eino Ruutsalo - Kineettisten kuvien maalari. Helsinki: Parvs, 2021. ISBN 978-952-7226-83-4.
  • Sinisalo, Soili: ”Ruutsalo, Eino (1921–2001)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 435–436. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
  • Nummelin, Juri: ”Eino Ruutsalo – suomalaisen kokeellisen elokuvan tärkein tekijä”, Filmihullu 2/2005.
  • Tammi, Eero: ”Väli, viilto, vihlaus, välähdys: Vaikutelmia Eino Ruutsalon elokuvista”, Filmihullu 2/2005.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]