Wikipedia:Wikimedia Suomi/Wikimedia Suomi Avoin Suomi 2014 -messuilla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikä on Avoin Suomi 2014[muokkaa wikitekstiä]

Wikimedia Suomi ry on hyväksytty näytteilleasettajaksi Avoin Suomi 2014 -messuille. Tapahtuman järjestää Valtioneuvoston kanslia yhdessä julkishallinnon toimijoiden ja avoimuutta edistävien järjestöjen kanssa.

Messujen tavoitteena on avata avoimen tiedon mahdollisuuksia kansalaisille ja järjestöille, liiketoiminnalle, tieteelle, tutkimukselle, oppimiselle ja kulttuurille sekä paremmille päätöksille ja sujuvalle valtion ja kuntien hallinnolle.
Tapahtumassa keskitytään avoimen tiedon mahdollisuuksiin ja vastataan kysymykseen ”Miksi avoin tieto ja sen hyödyntäminen on tärkeää?”. Lisäksi syvennytään konkreettisten esimerkkien ja työkalujen avulla siihen ”Miten avointa tietoa voi hyödyntää?”.[1]

Wikimedia Suomen hakemus[muokkaa wikitekstiä]

Esitysten lisäksi paikalla on wikipedistejä ja muita vapaaehtoisia, joiden kanssa voi perehtyä Wikipedian ja muiden saittien toimintaan sekä saada kysymyksiin vastauksia. Paikalla on eri työryhmien vetäjiä, joten osallistumisesta kiinnostuneet pääsevät halutessaan mukaan toimintaan jo tapahtuman aikana.

Olemme suunnitelleet osastollemme seuraavanlaisia tapahtumia:

  1. Wikipedian muokkaus
    Wikimedia Suomen EDU-työryhmä piti Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssissa toripaikkaa, jossa pääsi käytännössä perehtymään Wikipedian toimintaan ja ominaisuuksiin.
    Ehdotamme, että Avoin Suomi -tapahtumassa voisi olla samanlainen ohjelmanumero, jossa yhdistyksen jäsenet ja wikipedistit näyttäisivät käytännössä, mihin Wikipedia pystyy.
    • Kokeile Wikipedian ja Wikidatan täydentämistä
    • Muokkauksen perusteet -työpajoja
    • Mobiilimuokkauksen esittelyä: Mitä voit tehdä omin päin kulkiessasi
    • Artikkelien parantaminen paikalla olevista julkisuuden henkilöistä
  2. Koulutus:
    Wikimedia Suomi esittelee esimerkkejä vapaan tietosanakirjan käytöstä opetuksessa. Tapahtumaan osallistuu muitakin tahoja, jotka esittelevät avoimen tiedon käyttöä opetuksessa. Ohjelmaa voidaan tarpeen mukaan yhdistää, mikäli siihen on tilaisuus.
  3. GLAM (Galleries, Libraries, Archives, Museums):
    Wikimedia Suomen GLAM-toiminnassa on tänä vuonna kolme projektia, joita haluamme tuoda esille
    • Wikimaps - historiallisten karttojen ja paikkatiedon yhteishanke OpenStreetMapin kanssa
    • Editathon-sarja muistiorganisaatioissa yhteistyössä Helsingin kesäyliopiston kanssa
    • Kulttuurin hackathon yhteistyössä pohjoismaisten kulttuuriorganisaatioiden, Wikimedia-organisaatioiden ja Avoin GLAM -verkoston kanssa
    Avoin 2014 -tapahtumassa haluamme esitellä Helsinki-aiheisia historiallisia karttoja ja valokuvia Wikimaps-projektista.
  4. Data:
    Wikidata on puolentoista vuoden ikäinen Wikimedia-projekti. Siitä on tulossa maailman kattavin yhteisöllisesti ylläpidettävä viitetietokanta. Wikidatan hyödyntämisessä ja täydentämisessä voisimme olla Suomessa aktiivisempia. Ehdotuksessamme pyydämme vieraaksi Wikidataa esittelemään kouluttajan, joka
    • voi keskustella yksittäisistä dataseteistä näyttelyvieraiden kanssa
    • esitellä Wikidataa luennoimalla
    • vetää hands-on-työpajoja tai kyselytunteja
    Wikimedian muokkaajat voivat lisäksi
    • esitellä mikrotehtäviä, joilla Wikidataa parannetaan

Wikimedia Suomella on 8m2 osasto. Sen kalustamisesta ei ole sovittu vielä. Onko sinulla sopivia kalusteita, ehkä matto, tietokirjoja, karttapallo, sohva tai nojatuoli? Tai baarijakkaroita ja korkea pöytä tai tiski? Ideoi ja ilmoittele!

Osallistu ideointiin ja toteutukseen! Ehdota tapoja, joilla asiat tuodaan esille.

Tilaisuus on loppuunmyyty ja messuosaston henkilöt on rajattu kahteen/päivä. Jos olet kiinnostunut osallistumaan, voit laittaa nimesi alle. Pyrimme saamaan osastolle riittävän miehityksen.