Vuoritalo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vuoritalo vuonna 2011.

Vuoritalo oli Martti Välikankaan suunnittelema rakennus Nyyrikinpuistossa Helsingin Käpylässä. Se rakennettiin vuonna 1921 kaupunginosan vapaapalokuntaa varten ja oli myöhemmin vuosien ajan sekalaisessa käytössä. Vuoritalo purettiin marraskuussa 2012 sen vaurioiduttua pahasti tulipalossa.

Talossa oli punk-henkistä toimintaa jo 1970–1980-lukujen vaihteessa. Rakennus oli pitkän aikaa tyhjillään ja alkanut ränsistyä, kunnes PUNK ry (Pääkaupunkiseudun underground-nuorisokulttuuriyhdistys) vuokrasi sen Helsingin kaupungilta vuodesta 2002 alkaen. Rakennusta kunnostettiin talkoovoimin. Vuoritalolla toimi kolme bändiharjoitustilaa, pöytäjalkapallosaluuna sekä PUNK ry:n ja Anarkistisen Toiminnan toimistot. Toiminta Vuoritalolla loppui 30. huhtikuuta 2006.

Rakennus vaurioitui tulipalossa lokakuussa 2010[1] ja jälleen lokakuussa 2012.[2] Jälkimmäisellä kerralla rakennus vaurioitui niin pahasti, että sen katto oli romahdusvaarassa ja Helsingin rakennusvalvontavirasto myönsi rakennukselle kiireellisen purkuluvan.[3] Rakennus purettiin marraskuussa 2012.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hämäläinen, Marko: Käpylän Vuoritalossa tulipalo aamuyöllä Helsingin Sanomat. 17.10.2010. Viitattu 17.10.2010.
  2. Hagert, Kyösti & Palokangas, Piritta: Helsingin Käpylän autiotalo jälleen ilmiliekeissä Ilta-Sanomat. 20.10.2012. Viitattu 20.10.2012.
  3. Kivinen, Lasse: Vuoritalosta revittiin jo kattoa - katso kuvat. Vartti, 1.11.2012. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.11.2012.
  4. Metso, Janne: Vuoritalo purettiin vauhdilla maan tasalle - Katso kuvat Metro-lehti. 1.11.2012. Viitattu 11.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]