Vuolijoen kartano
Wuolijoen kartano eli Wuolijoen rustholli sijaitsee Hämeenlinnan Hauholla Vuolijoen kylässä. Kartano toimi Hella Wuolijoen kirjoittaman Niskavuori-näytelmäsarjan esikuvana. Kartano on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuolijoen kantatila on Paulin rustholli, jonka 1600-luvulla omisti Paulinuksen pappissuku ja sen jälkeen Herkepeuksien suku. Jatkossa tila vaihtoi useasti omistajaa ja lopulta sen omistajiksi tuli Luopioisten talonpoikia.[1]
Juho Erkinpoika Wuolijoki (1798–1869) alkoi isännöidä tilaa vuonna 1830. Hänen puolisonsa oli Henriika Loviisa Erkintytär (1814–1882). Heidän poikansa Juho Wuolijoki isännöi Wuolijoen tilaa 1870–1911 puolisonsa Serafina Lagervikin kanssa. Pariskunnan vanhin poika, Wäinö Wuolijoki, isännöi tilaa 1911–1947.[2] Nuorempi poika Sulo Wuolijoki avioitui vuonna 1908 virolaisen ylioppilaan Ella Maria Murrikin (sittemmin Hella Wuolijoki) kanssa. Avioliitto päättyi eroon 1923. Myöhemmin Hella Wuolijoki kirjoitti kuuluisan Niskavuori-sarjansa käyttäen esikuvanaan Vuolijoen kartanoa ja siinä asuneita henkilöitä.
Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosina 1741–1886 tila oli jaettu kahteen osaan, Vanhaantaloon ja Eerontaloon. Vanhantalon päärakennuksen vanhimmat osat on rakennettu 1700-luvun lopulla. Sen suuri tupa on mahdollisesti 1830-luvulta. Rakennus on saanut klassistisen ulkoasun vuonna 1921, ja sen suunnitteli professori Carolus Lindberg. Vanhatalo on nykyinen Vuolijoen kartano. Eerontalon pitkä päärakennus on 1800-luvun keskivaiheilta. Lindberg suunnitteli myös Eerontalon korjauksen 1920-luvulla. Eerontalo on nykyään Alitalo. Harmaakivinen navetta on vuodelta 1899 ja luhtiaitta on rakennettu vuonna 1793. Vuolijoen kulttuurimaisemaan kuuluu myös Syrjäsen tilan vanha riihi.[3]
Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wuolijoen kartanoa isännöi nykyään Erkki Wuolijoki, joka on Wäinö Wuolijoen pojanpoika ja kuudes saman suvun isäntä Wuolijoen kartanossa. Kartano on pelkästään yksityiskoti eikä se ole avoinna yleisölle. [4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Wuolijoki, Erkki: Niskavuoren henki. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2015. ISBN 978-951-23-5877-9.
- Häme-Wiki: Vuolijoen kartano https://www.hamewiki.fi/wiki/Vuolijoen_kartano (Arkistoitu – Internet Archive)
- Sydän-Hämeen Lehti (2015): Niskavuorelaisuuden ytimessä https://shl.fi/2015/07/01/niskavuorelaisuuden-ytimessa/#cebd1720