Vognserup Engen suolöytö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vognserup Engen suolöytö
Offerfund fra Vognserup Enge
Koko löydös, Tanskan kansallismuseo, [1]
Koko löydös, Tanskan kansallismuseo, [1]
Löytyminen
Valtio TanskaView and modify data on Wikidata
Löytöpaikka Holbækin kuntaView and modify data on Wikidata
Löytöpäivä View and modify data on Wikidata
Säilytys
Paikkakunta Kööpenhaminan kuntaView and modify data on Wikidata
Kokoelma Tanskan kansallismuseoView and modify data on Wikidata
Luettelotunnus FHM1680
Kotisivut Nationalmuseet
Kuvaus
Materiaali pronssiView and modify data on Wikidata
Valmistustapa valaminen ja TaontaView and modify data on Wikidata
Esittää Vyölevy ja TutulusView and modify data on Wikidata
Valmistettu
Kulttuuri Skandinavian pronssikausi
Ajanjakso pronssikausi, periodi II
Valmistettu 1400-1350 eaa.
Alue Sjælland, Mecklenburg-Etu-Pommeri
Vognserup Engen suolöytö

Vognserup Engen suolöytö on Tanskassa Länsi-Sjællannin Holbækissä Kundbyn Vognserup Engessä (tansk. enge tarkoittaa niittyjä) vuosien 1968–1971 tutkimuksissa tehty löytö, joka on Etelä-Skandinavian suurin vain naisten esineitä sisältänyt votiiviuhri ja yleensäkin yksi suurimmista suolöydöistä. Löytö sisältää 243 pronssista valmistettua koruesinettä, joiden yhteispaino on 2,26 kilogrammaa. Löydön esineet on niiden typologian avulla ajoitettu Monteliuksen periodin II jälkipuoliskolle eli Skandinavian pronssikaudelle 1400–1300 eaa.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vognserupin niitty oli kynnetty ensimmäisen kerran vuonna 1964. Tämän jälkeen niitty kynnettiin sekä 20–25 senttimetrin syvyydeltä että noin 45 senttimetrin syvyydeltä kerran vuodessa vuoteen 1971 asti. Syväkynnöllä pyrittiin nostamaan syvemmältä turvepitoista maata pintaan. Kesällä 1968 Vognserupin maatilan työmies havaitsi päivän kyntöurakan päätteeksi, että traktorin mutaiseen renkaaseen oli tarttunut pyöreä metallinen levy. Toisen kyntökerran jälkeen hän löysi tilan autonkuljettajan kanssa kohdan, mistä löytyi lisää pronssiesineitä, ja he kaivoivat peltoon kuopan. He löysivät kuopasta 156 pronssiesinettä, mutta pitivät löydön omana tietonaan. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin arkeologian opiskelija Flemming Rieck vieraili tyttöystävänsä luonna Länsi-Tanskassa ja samassa talossa asui myös löydön tehnyt kyntäjä. Hän esitteli opiskelijalle löytöjään ja tämä tunnisti heti niiden arvon. Rieck otti yhteyttä Århusin yliopistoon professori Ole Klindt-Jenseniin. Löytäjien esineet siirrettiin Tanskan kansallismuseon haltuun ja Vognserupin niityllä käynnistettiin arkeologiset kaivaukset.[2][3]

Muinainen ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loput esineet on löydetty pieneltä alueelta, joka on oli muinoin märkä suoalue. Vielä 1870-luvulla julkaistussa kartassa alueella on runsaasti kuivatusojia ja erityisesti juuri löytöalueelle on kaivettu ojia hyvin tiheäasti. Alava alue on aina ollut lähteenä paikallisille joille. Tuse Å ja Kobbleå laskevat täältä Holbækin fjordiin ja alueen pohjoispuolen ojat laskevat Lammefjordeniin. Pronssikaudella notkossa on ollut kostea suoalue, jossa on ollut todennäköisesti lampareita. Esineet on laskettu kohtaan, josta on ollut noin 100 metriä kovapintaiseen rantaan. Sinne on todennäköisesti päästy käyttämällä ruuhta. Kyseinen uhraus ei ole ainoa suoalueella. Alueelta on tehty paljon muitakin suolöytöjä. On huomattava, että vaikka alue on nykyään peltona, on se vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa ollut kosteikkona ja sen jälkeen niittynä.[2][3]

Kun tarkastelee Vidskabernes Selskabsin piirtämää karttaa, jossa esitetään vuosien 1757–1820 aikana kerättyjä sijaintitietoja hautakummuista Pohjois-Sjællannista, huomataan hautakumpujen esiintymässä 2–5 kilometrin säteinen aukko Vognserupin Engen ympärillä. Sen lisäksi se ei ole hautakumpujen tiheyden mukaan saaren tiheintä asutusaluetta, vaan oikeastaan harvaan asuttua aluetta.[2]

Votiivilahja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun löydetään esine maasta, suosta, järvestä tai koskesta, ajatellaan yleensä sen vain tapaturmaisesti pudonneen sinne. Jos tapa on kulttuurissa piintynyt tapa, kuten esimerkiksi Skandinavian pronssikaudella, missä on laitettu paljon esineitä lampiin ja suonsilmäkkeisiin, puhutaan jo tahallisuudesta. Teolle on haettu motiiviksi jokin rituaalinen tai muu uskonnollinen tarkoitus. Tanskassa yleisin selitys on votiivilahjan uhraus. Ihmiset ovat antaneet arvokkaita esineitä, eläinuhrin tai jopa ihmisuhrin, jonka he ovat sijoittaneet jumalille pyhitettyyn paikkaan todettavaksi. Tutkijat arvelevatkin, että tämäkin kätkö olisi votiiviuhri. Se on tällä kertaa ollut useamman naisen tai seudun naiskollektiivin yhdessä antama lahja. Se kertoo tutkijoille, että myös naiset saattoivat toimia näkyvästi pronssikauden yhteisössä.[4]

Toistaiseksi ei Tanskasta tunneta kovin rikkaita votiiuhrauksia periodilta II, vaikka tammiarkkuhautauksissa saattaa olla rikkaita hauta-antimia. Votiiviuhrit muuttuvat vasta III periodilla rikkaiksi, joten varhaiseen Vognserupin votiiviin on onnistuttu keräämään paljon pronssia ja nekin kaikki naisilta. Tämä votiiviuhraus voi siksi olla oman aikansa erikoisuus.[2]

Suolöydön sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytö muodostuu 243 pronssisesta esineestä, jotka kaikki luokitellaan naisen koruiksi. Niiden yhteispaino on 2264,9 grammaa. Löytöön kuuluu kaksi vyölevyä, kaksi pronssikaulusta, neljä spiraalisormusta, 42 tutulusta ja lopuksi 193 pronssiputkea. Löydettäessä pronssiesineiden pintaan oli patinoitunut tavallista vihreää suolöydöistä tuttua väriä. Esineet puhdistettiin aluksi patinasta ja sitten ne kiillotettiin kultaisen väriseksi. Kaivauksissa huomattiin, että esineet olivat hajallaan yli 30 neliömetrin alueella ja että niissä kaikissa on ollut käytöstä johtuvia kulumia tai merkkejä.[2]

Vyölevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molemmat vyölevyt on valettu vahavalumenetelmällä samalla tavalla kuin Langstrupin vyölevy. Suuremman levyn halkaisija on 25,7 senttimetriä ja toisen 16,2 senttimetriä. Ne painavat vastaavasti 614 ja 235 grammaa. Levyjen keskellä olevat piikkimäiset ulokkeet ovat 7,0 ja 3,2 senttimetriä pitkät, ja ne on juotettu kiinni levyihin niissä oleviin reikiin. Piikin takana on lenkki, jolla se sidottiin vyötäröllä olevaan vyöhön kiinni. Levyn pintaan tehdyt koristekuviot oli painettu suunnitteluvaiheessa suoraan vahan pintaan erilaisilla leimasimilla ja piirtotyövälineillä.[2]

Suurempi levy, joka on lähes ehjä, oli koristeltu kolmella kaksoisspiraaleja sisältävällä rivillä, jotka kiersivät levyn keskipistettä saman keskipisteen ympäri. Sisimmässä spiraaliornamentissa on 14 spiraalia, toisessa on 23 spiraalia ja kolmannessa 31 spiraalia. Spiraaliornamenttien välissä on suunnilleen yhtä leveitä viivaornamentteja. Niissä on koristeena viivoja, kolmioita, sik-sak-kuvioita ja muita kuvioita.[2]

Pienempi levy on murtunut kahdesta kohtaa ja sen reunasta puuttuu palasia, mutta muuten se on ehjä. Tässä levyssä on kaksi spiraaliornamenttia, joiden välissä ja ulkopuolella on muut ornamentit. Sisimmässä spiraaliornamentissa on 12 ja uloimmassa on 20 spiraalia.[2]

Pronssikaulukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaulukset on ensin valettu vahavalumenetelmällä levyksi, jotka on sitten taottu kauluksen muotoon. Kauluksen taakse jäävät kärjet on taivutettu takomalla rullan muotoon. Suurempi kaulus on pohjoissaksalaista mecklenburgilaista tyyppiä, kun pienempi kaulus on sjællantilaista tyyppiä. Ensin mainittu on etupuoleltaan 5,6 senttimetriä korkea ja se painaa 111,5 grammaa. Se löydettiin kolmessa osassa, jotka on onnistuttu yhdistämään toisiinsa. Silti kauluksen keskeltä puuttuu palanen. Toisen eli sjællantilaisen kauluksen korkeus on 4,2 senttimetriä, kokonaispituus 29,5 senttimetriä ja paino 91,5 grammaa. Se on koottu esittelykuntoon useasta osasta. Meklenburgilainen kaulus on koristeltu kahdeksalla ympäri kiertävällä uurteella, joiden väliin on jätetty kaksi väliä kaksoiskierteiselle ornamentille. Kauluksen etupuolen koristelu päättyy kauluksen takasivuille, jossa sen tasaiselle alueelle on pakotettu vierekkäin kaksi kolmen kaksoisspiraalin muodostamaa kuviota. Sjællantilainen kaulus on koristeltu etuosastaan pelkillä ympäri kiertävillä uurteilla, joiden pintaan on pakotettu vuoroittain kampamaisia leimoja. Myös tämän kauluksen takaosissa on tasainen kuvioton alue, joka on kehystetty ornamentilla.[2]

Spiraalisormukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spiraalisormuksia löytyi neljä ja ne olivat hyvin samanlaisia. Ne oli valmistettu pronssilangasta, jonka poikkileikkauskuvio oli kolmio, kietomalla ne ”sormen ympärille” 13–14 kierrosta. Niiden painot vaihtelivat 12–17 grammaa ja sisähalkaisijat 1,8–1,9 senttimetriä.[2]

Pronssiputket ja mahdolliset naruhameet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssiputki on tavattu erilaisissa yhteyksissä. Niitä on ommeltu vaatteisiin tai vöihin koristeeksi, mutta näin suuri määrä viittaa naisten käyttämään naruhameeseen. Kaikissa naruhameissa ei ollut pronssiputkia. Näin oli laita esimerkiksi Egtvedin tytöllä [5]. Pronssiputkia löytyi 193, mutta on myös mahdollista, ettei kaikkia putkia ole löydetty. Osa putkista on lyhyempiä kuin muut putket. Pitkiä putkia on 64 ja ne ovat 6–7 senttimetriä pitkät ja niiden halkaisija on 0,6 senttimetriä. Putket painavat yleensä 0,5–1,5 grammaa. 11 putken sisältä löytyi villalankaa, joka analysoitiin. Tutkijat uskovatkin, että putket olivat vielä kiinni hameessa, kun ne laskettiin suolampeen. Esimerkiksi Ølbyn naisella oli naruhameessaan 125 pronssiputkea ja Ryen Mosen suolöydössä niitä oli 75 putkea. Siksi on todennäköistä, että lampeen laskettiin kaksi naruhametta. Onhan muitakin kohteen esineitä löytynyt parillinen määrä.[2]

Tutulukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutuluksia (monikossa myös tutuli) on löydetty muissa votiiviuhreissa tai maakätköissä yleensä monta, joten ne ovat todennäköisesti olleet halvempia koruja kuin muut. Tanskalaisesta Ryen suolöydöstä saatiin talteen 21 tutulusta ja Svenstrupin suolöydöstä 30, sekä ruotsalaisista Lofthammarin votiiviuhrista 25 tutulusta ja Loshultin maakätköstä 35. Niiden määrä onkin yleensä suuri, mikä johtaa kolmen vaihtoehdon väliseen tarkasteluun. Ensinnäkin, kun tammiarkkujen vainajilla on yleensä ollut yllään 0–4 tutulusta (joskus jopa 20), on niitä saattanut jäädä sukulaisille ”perinnöksi” melkoinen määrä. Toisaalta, votiiviuhriin olisi voinut osallistunut kaksi rikasta taloutta (kaksi naista) sekä monia köyhien talouksien naisia (vain tutuluksia). Viimeksi mainittu vaihtoehto on mahdollinen, koska tutulukset ovat koristelultaan hyvin erilaisia, jolloin niiden lahjoittajat olisivat kaikki voineet olla eri ihmisiä. Kolmas vaihtoehto on kauppiaan tai sepän pronssiesineiden varasto, josta votiiviin olisi laskettu mukaan hänen antamiaan esineitä. Kaikki tutulukset olivat käytettyjä.[2]

Tutuluksia, joita löytyi 42, on erityyppisiä: 25 on pienempää korulevyä, 15 on kegletutulusta ja kaksi on bukkeltutulusta. Korulevyt ovat pyöreitä ympyräkiekkoja, joissa on erikseen kiinni juotettu piikki, kegeltutulus on kaarevan kartion muotoinen ja bukkeltutulus on ”knallihatun” muotoinen. Bukkeltutuluksen sisälle on voinut vetää tukun hiuksiakin, mutta muut tutulukset on ilmeisesti ommeltu vaatteeseen tai vyöhön kiinni. Osa tutuluksista on hajonnut, osa on säilynyt ehjinä. Löydettyjen tutuluksien valmistustyön laatu ja koristelu vaihtelee suuresti. Tutkijat ovatkin tunnistaneet joidenkin tutulusten valmistusalueen, joka ei ole Tanskassa. Ne ovat siten olleet tuontitavaraa tälle seudulle. Korulevyjen halkaisijat ovat 4,1–7,2 senttimetriä ja painot 8,0–31,5 grammaa. Kegeltutuluksien halkaisijat olivat 3,7–7,3 senttimetriä ja painot 3,7–5,6 grammaa. Bukkeltutuluksien halkaisijat olivat 4,4 ja 3,9 senttimetriä ja painot 23,0 ja 18,5 grammaa.[2]

Kulttuuriyhteydet ja ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esineiden ajoitus on pääasiassa tehty nojaten esineiden typologiaan. Useimmat esineet ja niissä olevat koristelut viittaavat suoraan periodille II eli 1500–1300 eaa. Kuitenkin eräät esineet, kuten mecklenburgilainen pronssikaulus, ovat tyypillisiä periodilla III. Kun nämä esineet esiintyvät yhdessä, voitaneen siirtää ajoitusta periodien II ja III vaihteeseen tai periodin II loppuun. Tanskan kansallismuseon verkkosivulla ajoitus on kavennettu vuosiin 1400–1350 eaa. Esineistö on tyypillistä Skandinavian pronssikaudelle.[6]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Votivfund fra Vognserup Enge Museon verkkosivut. Kööpenhamina, Tanska: Tanskan kansallismuseo. Viitattu 16.6.2018. (tanskaksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n Frost, Lise: Vognserup Enge – Et offerfund med kvindesmykker fra den ældre bronzealder, Aarbørger for nordisk oldkyndighed og historie, 2008, viitattu 16.6.2018
  3. a b Price, Theron Douglas: ”Hoards and sacrifies”, Ancient Scandinavia: An Archaeological History from the First Humans to the Vikings, s. 212–218. Oxford University Press, 2015. ISBN 9780190231972. lähellä oikeaa kohtaa (Google books) (viitattu 16.6.2018). (englanniksi)
  4. Jensen, Jørgen: Offernedlæggelserne, Den Store Danske, Gyldendal, viitattu 16.6.2018 (tanskaksi)
  5. Tanskan kansallismuseo: Cord skirts and rituals, viitattu 16.6.2018 (englanniksi)
  6. The woman and the belt plate Museon verkkosivut. Kööpenhamina, Tanska: Tanskan kansallismuseo. Viitattu 16.6.2018. (englanniksi)