Ville Saukkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ville Saukkonen on suomalainen oopperaohjaaja, joka on vuodesta 2016 toiminut Opera BOXin taiteellisena johtajana. Saukkonen valmistui oopperaohjaajaksi Moskovan teatteritaiteen akatemiasta vuonna 1993. Sen jälkeen hän on ohjannut yli 140 ensi-iltaa eri puolilla Suomea.

Saukkosen tuotanto käsittää teoksia barokista kantaesityksiin ja harvinaisista opereteista oopperakirjallisuuden suuriin klassikoihin.

Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet useat musiikkiopistot ja konservatoriot, Sibelius-Akatemia, Suomalainen Kamariooppera, Savonlinnan Oopperajuhlat, Kansallisooppera sekä lukuisat vapaankentän oopperaryhmät, kuten Turun-, Porin-, Mikkelin-, Jyväskylän-, Lahden ja Vaasan oopperat.

Suomen lisäksi Saukkosen ohjauksia on nähty Virossa, Venäjällä ja Saksassa. Luennoitsijana ja opetustehtävissä hän on toiminut muun muassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ja Viron teatteri- ja musiikkiakatemiassa. Vuonna 2000 Suomen Wagner-seura myönsi hänelle Bayreuth-stipendin ensimmäisenä suomalaisena oopperaohjaajana, ja vuonna 2019 hän sai Pacius-palkinnon Suomen oopperakulttuurin kehittämisestä.