Vesisiippa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesisiippa
Myotis-P1040975.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Siipat Vespertilionidae
Suku: Aitosiipat Myotis
Laji: daubentonii
Kaksiosainen nimi
Myotis daubentonii
(Kuhl, 1817)
Levinneisyyskartta
Vesisiipan levinneisyys
Vesisiipan levinneisyys
Synonyymit
  • Myotis daubentoni
  • Vespertilio daubentonii
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Vesisiippa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vesisiippa Commonsissa

Vesisiippa (Myotis daubentonii) on lepakkolaji, jota tavataan pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta sitä tavataan Keski-Suomeen saakka. Vesisiippa on yleinen koko Euroopassa. Vesisiippa kuuluu kapeasiipisiin lepakkolajeihin.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesisiippa on noin 3,5–5 cm pitkä, noin 5–15 gramman painoinen. Vesisiippa on päältä tasaisen tummanruskea ja alapuolelta hopeanharmaa. Sen kyljissä ei ole selkeää rajaa värin vaihtumiselle. Lentopoimu ja korvalehdet ovat tummanruskeita.[2] Vesisiipan ja viiksisiipan erottaminen toisistaan on lähes mahdotonta: ainut ero on se, että vesisiipan takajalan ulkosyrjän räpylä ei ulotu varpaisiin asti.

Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesisiipan mieluisinta ympäristöä ovat metsät ja puistot, joissa on jokia, järviä ja lampia. Siellä se lentää edestakaisin matalalla veden yllä tai rantavyöhykkeen puiden ja pensaiden välissä.

Vesisiippa jättää päiväpiilonsa iltahämärässä ja voi olla liikkeellä koko yön; varsinaisia aktiiviaikoja ovat kuitenkin ilta- ja aamuyö. Välillä vesisiippa käy lepäämässä puunkolossa, linnunpöntössä, muurissa tai sillan alla. Talven vesisiippa viettää horroksessa luolissa, kellareissa, kaivoskäytävissä jne. Kaivoksissa talvehtiminen on vesisiipalle tyypillistä. Vesisiippaa tavataan usein vesistöjen varsilla, etenkin Suomen eteläisissä osissa. Laji on vain lyhyen matkan muuttaja ja talvehtii suurimmaksi osaksi Suomessa.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa vesisiippa pyydystää enimmäkseen pieniä tai keskikokoisia hyönteisiä, kuten surviaissääskiä, vesiperhosia ja yöaktiivisia perhosia[3]. Ravintolajistosta voidaan päätellä, että vesisiippa nimensä mukaisesti saalistaa mieluusti veden äärellä. Se saalistaa veden pintaa viistäen siepaten veden pinnasta hyönteisiä. Saalistava vesisiippa kaartelee laajasti lampien pinnan yllä kadoten välillä veden pinnan päälle kaartuneiden oksien lomaan. Laji voi joskus saalistaa myös lehti- ja sekametsien aukoissa. Kokonaisuutena vesisiippa on monipuolinen saalistaja, joka voi napata saaliinsa joko suoraan ilmasta, vedestä, lehdiltä tai muilta pinnoilta[3].

Veneiden pohjamaaleista liukeneva ja pohjamudassa eläviin surviaissääskien toukkiin siirtyvä orgaaninen tina on uhka vesisiipoille.[4][5] Koteloituneiden toukkien noustessa veden pinnalle kuoriutumaan vesisiipat syövät niitä suuret määrät, ja näin sääskien sisältämä tina voi rikastua niitä syövien lepakoiden elimistöön, jos ne eivät kykene poistamaan raskasmetalleja elimistöstään.[5]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parittelu tapahtuu syksyllä ja pitkin talvea horroksessa kivikasoissa, luolissa, kellareissa, pöntöissä ja kaivoskäytävissä. Sikiönkehitys viivästyy, ja vasta heinäkuussa syntyy yleensä yksi poikanen, jota emo imettää noin kuukauden. Poikanen alkaa pärjätä itsekseen vasta 6-8 viikon iässä.[6]

Raivotauti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsiläinen lepakkotutkija kuoli 1985 Suomessa raivotautiin. Aluksi hänen epäiltiin saaneen tartunnan Sveitsistä, mutta myöhemmissä tutkimuksissa on todettu, että virustyyppi oli Suomessa esiintyvää lajia.[7] Asia varmistui, kun Turun Kakskerrasta löytyi syksyllä 2009 ensimmäisen kerran vesisiippa, joka sairasti raivotautia. Virusta on ykkös- ja kakkostyyppiä, ja Kakskerran lepakolla oli samaa kakkostyyppiä kuin tutkijalla. Sitä ei juuri ole Keski-Euroopassa, jossa ykköstyyppi on yleisempi. Tutkimukset ovat jatkuneet vuonna 2010.[8][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stubbe, M., Ariunbold, J., Buuveibaatar, V., Dorjderem, S., Monkhzul, Ts., Otgonbaatar, M., Tsogbadrakh, M., Hutson, A.M., Spitzenberger, F., Aulagnier, S., Juste, J., Coroiu, I., Paunovic, M. & Karataş, A.: Myotis daubentonii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 12.7.2014. (englanniksi)
  2. Vesisiippa (Myotis daubentoni, Kuhl 1819) Suomen Lepakkotieteellinen Yhdistys
  3. a b Vesterinen, E.J., Lilley, T.M., Laine, V.N. ja Wahlberg, N.: Next Generation Sequencing of Fecal DNA Reveals the Dietary Diversity of the Widespread Insectivorous Predator Daubenton’s Bat (Myotis daubentonii) in Southwestern Finland PLOS ONE. 2013.
  4. Lilley, T.M., Meierjohann, A., Ruokolainen, L., Peltonen, J., Vesterinen, E., Kronberg, L. ja Nikinmaa, M.: Reed beds may facilitate transfer of tributyltin from aquatic to terrestrial ecosystems through insect vectors in the Archipelago Sea, SW Finland Environmental toxicology and chemistry. 2012. Pergamon Press, New York.
  5. a b Malve, Riitta: Detektori tallentaa lepakoiden muuton. Suomen Luonto, 2010, nro 7, s. 12. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  6. ARKive
  7. Arno Forsius, Rabies – raivotauti eli vesikauhu
  8. Päivi Repo, Suomalaislepakoista etsitään raivotautia. Helsingin Sanomat 20.9.2010 sivu A 8
  9. Eviran tiedote

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]