Vasyl Boiko
| Vasyl Boiko | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1893 Malyn, Kiovan kuvernementti |
| Kuollut | 1938 (44–45 vuotta) Verhneuralsk, Neuvostoliitto |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkimusalue | kirjallisuudentutkimus |
Vasyl Boiko, ukr. Бойко, Василь (12. huhtikuuta 1893 (tai 1892) Malyn, Kiovan kuvernementti – 1938 Verhneuralsk, Neuvostoliitto) oli ukrainalainen poliittinen johtaja, kirjallisuudentutkija ja kirjallisuuskriitikko.[1]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Boiko valmistui 1911 Lutskin kimnaasista, josta hän oli 1907 väliaikaisesti erotettuna kumouksellisen toiminnan vuoksi. Hän opiskeli 1911–1912 Pietarissa Pietari Suuren polyteknillisessä instituutissa, jossa opiskellessaan hän osallistui opiskelijamielenosoituksiin. Hän aloitti 1912 opiskelun Kiovan yliopiston historian ja filologian tiedekunnassa.[1]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valmistuttuaan hän jäi tiedekuntaan tutkijaksi mutta oli mukana myös poliittisessa toiminnassa. Hän toimi Ukrainan nationalistisen liikkeen sosialistisiivessä ja oli Ukrainan edistysmielisten seuran ja myöhemmin Ukrainan sosialisti-federalistien puolueen jäsen. Boiko osallistui Kiovan ukrainalaisen opiskelijaliikkeen perustamiseen, ja hänet valittiin huhtikuussa 1917 Keskusradaan Ukrainan opiskelijoiden korkeimman neuvoston edustajana. Hän oli touko-kesäkuussa 1917 jäsenenä komiteassa, joka laati Ukrainan autonomiaa koskevaa lakiluonnosta, työskenteli Ukrainan perustuslakikokouksen valintakomiteassa ja oli sen julkaisun Visti Holovnoji Komisiji (’Korkeimman komission uutisia’) päätoimittaja. Syyskuussa 1917 hän oli Kiovassa Venäjän kansankongressissa Ukrainan delegaation jäsen.[1]
Boiko työskenteli 1918–1919 Ukrainan tiedeakatemiassa komissiossa, joka vastasi uuden ukrainankielisen kirjallisuuden julkaisemisesta, ja toimittajana Knyhospilka-julkaisuosuuskunnassa. Hänen ensimmäinen kirjallisuustieteellinen teoksensa Marko Vovtšok: istoryko-literaturnyi natšerk (’Marko Vovtšok: Historiallinen ja kirjallinen kirjoitelma’) ilmestyi 1918. Hän toimitti ja kirjoitti johdannot Hryhori Kvitka-Osnovjanenkon ja Vasyl Stefanykin valittujen teosten laitoksiin. Boiko muutti 1919 Kiovan lähelle Skvyraan opettajaksi ja johti kansanopetuksen osastoa paikallisessa vallankumouskomiteassa. Hän opiskeli 1923 Harkovan Ukrainalaisessa marxismi-leninismin instituutissa Semen Semkovskyin oppilaana filosofiaa ja sosiologiaa. Vuodesta 1925 hän opetti Harkovan kansanopetuksen instituutissa ja oli vuodesta 1928 dialektisen materialismin päätoiminen opettaja. Hän johti vuodesta 1926 Ševtšenkon tieteellisen seuran imperialismin ja taloudellisen kapitalismin aikaisen Ukrainan kirjallisuudenhistorian kabinettia. Hän osallistui 1926 keskusteluun, joka käsitteli kirjallisuuden formalistista menetelmää, artikkelilla Formalism i marksyzm (’Formalismi ja marxismi’), joka julkaistiin aikakauskirjassa Tšervonyi šljah’. Vuodesta 1927 hän työskenteli tutkijana Ukrainan Marxismi-leninismin instituutin sosiologian tiedekunnassa. Hän julkaisi 1928 monografian Dialektytšnyi materialism (’Dialektinen materialismi’).[1]
Kirjallisuudentutkimusta käsittelevissä artikkeleissan Boiko pyrki alkuun yhdistämään sosiologisen lähestymistapaa ja kirjallisen työn formalistisya analyysia. 1920-luvun jälkipuolella hän kehitti Ukrainan kirjallisuushistorialle aikajaotuksen hegeliläis-marxistisen dialektiikan pohjalta sovellettuna kansallisen kulttuurin historialliseen kehitykseen.[1]
Ševtšenkon tieteellisen seuran aatteellisessa puhdistuksessa 1933 Boikoa syytettiin "porvarillisesta nationalismista", "pereverzevismistä" ja "trotskilaisuudesta", ja hänet pantiin viralta. Opetuksen kansankomissariaatti lähetti hänet 1934 länsisiperialaiseen Verhneuralskin pedagogiseen instituuttiin, jossa hän opetti Venäjän kirjallisuutta kuolemaansa saakka.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vasyl Boiko Wikimedia Commonsissa
