Vasaramäen radioasema

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vasaramäen radioasema oli vuosina 1939–1988 Turun Vasaramäessä sijainnut radioasema, johon kuului kaksi mastoa sekä radiotalo. Se otettiin käyttöön, kun radiolähetykset lopetettiin Samppalinnassa. Mastot olivat 150 metriä korkeita ja niiden vaikutus oli niin voimakasta, että alueella pystyi kuuntelemaan radiota jopa puhelimesta sekä hellan päälle asetetusta kattilasta. Radiotalo oli funktionalistinen ja se on nykyään asuinkäytössä.

Käytöstä poistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radioasema poistui käytöstä vuonna 1988 toisenkin radiomaston purkamisen jälkeen, jolloin toiminta siirtyi Kaarinan Kuusistoon. Toisen radiomaston purkamisen aikana oli niin kova tuuli, että antenni oli vähällä kaatua paikallisen huoltorakennuksen päälle. Ensimmäinen radiomasto purettiin jo vuonna 1980.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]