Varsamäen hevosajoneuvomuseo
Varsamäen hevosajoneuvomuseo | |
---|---|
Tyyppi | Erikoismuseo |
Sijainti | Varsamäentie 108, Kangasala |
Perustettu | 1981 |
Kotisivut | Varsamäen hevosajoneuvomuseo |
Koordinaatit | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Varsamäen hevosajoneuvomuseo sijaitsee Kangasalla, museon ylläpitäjinä toimii Sinikka ja Mikko Meurman ja suurin osa museon esineistä on tuotu Liuksialan kartanosta, joka on ollut Meurman-suvun hallinnassa jo 1800-luvulta. Mikko Meurmanin isoisoisoisoisä ruotsin armeijan entinen kapteeni Karl Otto Meurman (1788-1845) osti Liuksialan kartanon vuonna 1821. Varsamäen hevosajoneuvomuseo oli ensimmäisen kerran avoinna yleisölle vuonna 1981, Kangasalla järjestetyn maatalousnäyttelyn aikana. Museon esineistö, johon kuuluu yli 70 hevosajoneuvoa, vaunuista kärryihin ja rattaisiin, kertoo tarinoita entisaikojen elämästä. Esineitä on saatu museoon myös lahjoituksina muun muassa Kangasalan karjalaisilta, Kangasalan seurakunnalta ja yksittäisiltä lahjoittajilta. Nähtävillä on esimerkiksi sirot venäläiset droskat 1810-1820-luvulta, jotka on entisöity Museoviraston ja Hämeen Museoseuran avustuksella ja ovat ajokelpoiset. Toinen nähtävillä oleva erikoisuus on niin sanotut Pirunkärryt. Heinänajoon tarkoitetussa hevosvetoisessa reessä on pyörät keskellä. Pelloilla jalaksilla liukuva kuorma nousi tielle tultaessa pyörille ja siten helpommaksi vetää.[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://visitkangasala.fi/kohde/varsamaen-hevosajopelimuseo/. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Varsamäen Hevosajoneuvomuseo Visit Kangasala. Arkistoitu 15.12.2022. Viitattu 15.12.2022.
- ↑ Lokka, Eila: Historian siipien havinaa hevosajopelien kertomana: Varsamäen Hevosajoneuvomuseo kuljettaa menneen ajan tunnelmiin Hevosvoimainen Kangasala.