Varavesi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väylän varavesi tarkoittaa vapaata vettä, joka väylän kulkusyvyyden mukaista syväyttä käyttävän aluksen kölin alla täytyy vähintään olla aluksen ollessa paikallaan.[1]

Varavesi on tarpeen aluksen kulussa tapahtuvien pystysuuntaisten liikkeiden kompensoimiseksi sekä aluksen ohjailtavuuden säilyttämiseksi ja pohjakosketuksen välttämiseksi. Pystysuuntaista liikettä aiheutuu mm. aallokon tai mainingin aiheuttamasta aluksen heilahtelusta ja aluksen nopeudesta aiheutuvasta painumasta.

Kulkusyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väylän kulkusyvyys tarkoittaa suurinta suunniteltua syväystä, jolla alus voi normaaliolosuhteissa käyttää väylää. Kulkusyvyys määritellään vertailutason mukaisesta vedenpinnan tasosta, ja se ilmoitetaan merikartalla väylälinjaan merkityllä syvyysluvulla.[1]

Väylän todellinen vesisyvyys on väylän jokaisessa kohdassa kartalle merkittyä kulkusyvyyttä suurempi. Kartalle merkittyä kulkusyvyyttä vastaavan tason ja väylän pohjan tason (haraustason) välistä erotusta kutsutaan varavedeksi.

Haraussyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väylän haraussyvyys eli varmistettu vesisyvyys tarkoittaa vesisyvyyttä, johon saakka väylällä on varmistettu olevan vapaata vettä. Vesisyvyys mitataan haraamalla, tavallisimmin työntöharan avulla.

Haraussyvyyden suuruus määräytyy väylän kulkusyvyyden ja varaveden summana (haraussyvyys = kulkusyvyys + varavesi). Haraussyvyys voi vaihdella väylälle määritetyn varaveden mukaan väyläosuuksittain, vaikka väylän kulkusyvyys pysyisikin samana.[1]

Veneilykarttoihin katkoviivoilla merkityt venereitit poikkeavat veneväylistä siten, että venereittien vesisyvyyttä (haraussyvyyttä) ei ole välttämättä varmistettu kaikilta osin yhtä kattavasti ja yhtä suurella tarkkuudella kuin väylillä on tehty. Venereiteille ilmoitettu kulkusyvyys on ohjeellinen eikä väylänpitäjä vastaa siitä kuten muilla väylillä. Venereitit ovat yleisesti ottaen myös matalampia ja vaatimattomammin merkittyjä kuin muut veneväylät.[2]

Varaveden suuruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varaveden suuruuden määrittäminen perustuu kulloinkin voimassa oleviin väylänsuunnitteluohjeisiin ja suunnittelukäytäntöihin. Kauppamerenkulun laivaväylillä Suomen sisävesillä varavesi on 60 cm ja avomeren tuntumassa se on väylän kulkusyvyydestä riippuen 1,1 metristä (7 m väylä) 2,6 metriin (13 m väylä). Varaveden suuruus voi vaihdella saman väylän eri osuuksilla.[3]

Varavesi veneilyyn tarkoitetuilla väylillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silloisen Merenkulkulaitoksen veneväylien suunnitteluohjeen mukaan varaveden määrä riippuu väylän kulkusyvyydestä seuraavasti:[2]

Kulkusyvyys Varavesi Lisä merialueilla
≤ 1,0 m 0,2 m 0,2 m
1,1 – 1,5 m 0,3 m 0,2 m
1,6 – 2,5 m 0,4 m 0,2 m
> 2,5 m Laivaväylien suunnitteluohjeen mukaan, vähintään 0,6 m 0

Merialueilla varaveden määrään lisätään ylimääräinen 20 cm lisä kompensoimaan vertailutasoa matalammalla olevaa meriveden pintaa eli ns. miinusvettä, joka on yleistä varsinkin touko- ja kesäkuussa. Jos veneilyyn tarkoitetun väylän kulkusyvyys ylittää 2,5 m, varavesi mitoitetaan kuten laivaväylillä, kuitenkin niin, että se on vähintään 60 cm. Tällöin erillistä merialuelisää ei käytetä.

Varavesikäytäntö muualla maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa väylälle vahvistetaan kulkusyvyys, joka ilmoittaa suurimman sallitun alussyväyden väylällä. Aluksen erilaatuiset painumat sekä aluksen ohjailtavuuden säilyttämiseksi tarvittava kölivara sisällytetään kokonaisvaraveteen.

Kansainvälisesti on kuitenkin yleisempää, että väylästä ilmoitetaan vain haraussyvyys, ja väylän käyttäjä päättää sen, mihin syväyteen alus lastataan. Tällöin aluksen päällikkö arvioi tapauskohtaisesti aluksen nopeuspainuman, mahdollisen aallokosta johtuvan painuman sekä tarvittavan kölivaran.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Vesiväyliin liittyviä käsitteitä (pdf) (Dnro 4956/1021/2011) Ohje. 31.10.2011. Helsinki: Liikennevirasto. Viitattu 2.1.2012.
  2. a b Veneväylien suunnitteluohje (pdf) Merenkulkulaitoksen julkaisuja 9/2006. 2006. Helsinki: Merenkulkulaitos. Viitattu 2.1.2012.
  3. a b Laivaväylien suunnitteluohjeet (pdf) (Kohdat 5.3, 5.4 ja kohta 5.1) Merenkulkulaitoksen sisäisiä julkaisuja 1/2001. 12.9.2001. Helsinki: Merenkulkulaitos. Viitattu 2.1.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jarmo Hartikainen: Veneväylien syvyyskäsitteistä. (Lehtiartikkeli) Veneily.fi-lehti, 2009, nro 1, s. 8. Merenkulkulaitos.