Valtakatu (Valkeakoski)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valtakatu on Valkeakosken kaupungin pääkatu kaupungin keskustassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Valkeakosken pääkadulta

Valtakatu on muodostunut silloisista myllykylän kujista ja poluista osittain 1800-luvun loppupuolella, pääosin 1900-luvun alkupuolella. Valtakatu oli silloin osa vanhaa Lempääläntietä ja Hämeenlinnantietä eli Sääksmäentietä, mutta reitti kulki tosin tuolloin kohti Myllysaarta. Sittemmin uuden Isonsillan valmistuttua kaupungin pääliikenne kulki suoraan Sääksmäentieltä Valtakadun kautta Lempääläntielle. 1980-luvun ja 1990-luvun taitteessa kaupungin keskustan rauhoittamisen takia, liikenne johdettiin menemään Tehtaankadun kautta. Valtakadun eteläosa muutettiin kävelykaduksi Torikadun tapaan ja reitti keskustaan kulkemaan Kauppatorin kautta. Kadun liikenneosuuden eteläpää on yksisuuntainen etelään tultaessa. Rinnakkaiskatu, Seurahuoneenkatu on yksisuuntainen pohjoiseen tultaessa. Yksisuuntaisella osuudella on parkkipaikkoja molemmin puolin katua, sekä taksitolppa aivan Koskikaran vieressä.

Paikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauppakeskus Koskikara oikealla ja Valtakadun eteläpää

Valkeakosken kauppatori sijaitsee aivan keskustassa kadun vieressä ja Kauppakeskus Koskikara autokulkuosuuden eteläpäässä. Kadun varrella on myös paljon erikoisliikkeitä;

  • Jysk
  • Keski-Hämeen rakennus
  • Masan autotarvike
  • Punainen risti
  • Parturi-kampaamo Päivi
  • Viialan Leipomo
  • Kampaamo Elise
  • Valkeakosken asunnot Oy
  • Valkeakosken asunnonvälitys
  • Suomen talousverkko
  • Lähi-Tapiola
  • Valkeakosken musiikkikirjasto
  • Valkeakosken musiikkiopisto
  • Aktiiviterveys
  • 1lysti
  • Hiuspiste Keskilinna
  • Suomen kesäteatteri -toimisto
  • Parturi-kampaamo Sarit
  • Cap-autokoulu
  • Kinttula
  • Elokuvateatteri Kino Sampo
  • Tampereen työterveys
  • Minnan Kangasaitta
  • Jalkahoitola Eila Lindgren
  • FilmTown
  • Moda Mäkipää
  • Ravintola Mustakissa
  • Valokuvausliike Näppäri
  • Parturiliike Paakki
  • Tyylitukka
  • Papachi
  • Värisilmä
  • Pub Roudari
  • Cabaret-yökerho
  • Säästöpankki


Valtakadun kävelykatu osuudella sijaitsee mm. Musta Pörssi, Suomen Terveystalo, Mama's Bar & Bistro ja Nordea.