Tämä on lupaava artikkeli.

Valonkesto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valonkestoltaan erinomaista hiilimustaa.

Valonkesto on väriaineen tai pigmentin ominaisuus, joka määrittelee, kuinka hyvin se säilyttää värinsä valolle altistettuna.[1][2][3] Väriaineita ja pigmenttejä käytetään esimerkiksi kankaiden ja muovien värjäämiseen sekä painovärien ja maalien valmistukseen.

Värin haalistuminen perustuu sähkömagneettisen säteilyn vaikutukseen värin aiheuttavien molekyylien kemiallisessa rakenteessa. Molekyylin värillisyyden aiheuttavaa osaa kutsutaan kromoforiksi.[4][5]

Molekyyliin vaikuttava valo voi muuttaa tai purkaa sen kemiallisia sidoksia, mikä johtaa värin haalistumiseen tai muutokseen. Auringon sähkömagneettinen säteily sisältää aallonpituuksia gamma-aalloista radioaaltoihin. Eritoten ultraviolettisäteiden sisältämä suuri energiamäärä kiihdyttää värin haalistumista.[6][7]

Ilmakehän läpäisevän UVA-säteilyn fotonienergia on korkeampi kuin orgaanisille pigmenteille tyypillisen hiili-hiili-sidoksen purkamiseen vaadittava energia, mikä aiheuttaa sidoksen purkautumisen ja värin haalistumisen. Epäorgaanisilla pigmenteillä on yleisesti ottaen parempi valonkesto kuin orgaanisilla.[7][8] Valonkestoltaan paras pigmentti on musta.[9]

Valonkeston mittaaminen suoritetaan altistamalla näyte valolle määrätyksi ajaksi ja vertaamalla sitä valolle altistamattomaan näytteeseen.[1][2][10]

Kemialliset prosessit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haalistuessaan väriainemolekyyli käy läpi useita haalistumista edistäviä kemiallisia prosesseja.[7]

UV-fotonin reagoidessa väriaineena toimivan molekyylin kanssa molekyyli siirtyy perustilasta viritystilaan. Virittynyt molekyyli on reaktiivinen ja epästabiili. Väriainemolekyylin palautuessa viritystilasta perustilaan ilmakehän sisältämä happimolekyyli reagoi väriainemolekyylin kanssa muodostaen yksittäisen happiatomin ja superoksidi-happiradikaalin. Reaktion tuotteena syntyvä yksittäinen happiatomi ja pigmenttimolekyylin superoksidiradikaali ovat molemmat erittäin reaktiivisia ja alttiita uusille värin haalistumista edistäville reaktioille.[7]

Fotolyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fotolyysi eli valokemiallinen hajoaminen on kemiallinen reaktio, jossa yhdiste hajoaa fotonien vaikutuksesta. Suurienerginen fotoni kohtaa väriainemolekyylissä sidoksen, jolla on tarpeeksi alhainen dissosiaatioenergia. Reaktio johtaa sidoksen purkautumiseen kromoforisessa järjestelmässä, minkä vaikutuksesta väri haalistuu.[7]

Foto-oksidaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foto-oksidaatiossa eli valokemiallisessa hapettumisessa virittynyt väriainemolekyyli käy läpi hapettumisprosessin. Prosessissa väriaineen kromoforinen järjestelmä reagoi ilmakehän sisältämän hapen kanssa muodostaen epäkromoforisen järjestelmän, minkä vaikutuksesta väri haalistuu. Eritoten väriaineet, joiden kromoforisena osana on karbonyyliryhmä, ovat alttiita karbonyyliryhmän purkautumiselle hapettumisen vaikutuksesta.[7]

Fotoreduktio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fotoreduktiossa eli valokemiallisessa pelkistymisessä väriainemolekyyli, jossa kromoforina toimii alkeenille tyypillinen kaksois- tai alkyynille tyypillinen kolmoissidoksia sisältävä tyydyttymätön hiiliketju, altistuu vedylle ja pelkistyessään muodostaa tyydyttyneen yhdisteen. Tyydyttymisen seurauksena kromoforinen järjestelmä lyhenee, minkä vaikutuksesta väri haalistuu.[7]

Fotosensitisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun selluloosapohjainen värjätty materiaali altistetaan auringonvalolle, väriaineet erottavat selluloosasta vetyä, mikä aiheuttaa selluloosapohjaisen materiaalin pelkistymisen. Tällöin tapahtuu fotosensitisaatio eli valokemiallinen herkistyminen. Samanaikaisesti väriaineet käyvät läpi hapettumisreaktion ilmakehän sisältämän hapen vaikutuksesta, mistä seuraa väriaineen foto-oksidaatio. Tällaisesta reaktiosta seuraa niin värin haalistuminen kuin materiaalin lujuuden heikkeneminen.[7]

Fototenderöinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fototenderöinnissä eli valokemiallisessa kilpailutuksessa materiaalista siirtyy UV-valon vaikutuksesta vetyä väriainemolekyylille, mikä aiheuttaa väriainemolekyylin pelkistymisen. Vedyn erottaminen materiaalista altistaa materiaalin hapettumiselle.[7]

Standardit ja mitta-asteikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valonkeston määrittelemiseen käytetään Blue Wool -asteikkoa tai ASTM:n (engl. American Standard Test Measure) määrittelemää asteikkoa.[11][12][13][14] Blue Wool -asteikolla valonkesto ilmoitetaan numeerisena arvona välillä 1–8. 1 on erittäin heikko ja 8 maksimaalinen valonkesto.[1][3][15][10] ASTM-asteikolla valonkesto määritellään välillä I–V. I on erinomainen valonkesto ja vastaa Blue Wool -asteikon arvoja 7–8. V on erittäin heikko valonkesto ja vastaa Blue Wool -asteikon arvoa 1.[10]

Ammattikorkeakoulun opasteen kaakkoon suunnattu puoli, jossa aamunkoitteesta iltapäivään vaikuttava suora auringonvalo on haalistanut värit oppilaitoksen liikemerkistä.
Opasteen luoteeseen suunnattu puoli, jossa liikemerkin värit erottuvat yhä selkeästi.

Konkreettinen valonkesto riippuu auringon säteilyn voimakkuudesta, joten valonkestoon vaikuttaa myös maantieteellinen sijainti, vuodenaika ja altistussuunta. Seuraavassa taulukossa esitetään viitteelliset suhteet mitta-asteikoiden valonkestoarvojen ja valonkeston ajallisesta suhteesta suorassa altistuksessa sekä tavanomaisissa näyttelyolosuhteissa: etäällä ikkunoiden välittömästä läheisyydestä, epäsuorassa auringonvalossa, asianmukaisesti kehystettynä.[15][10]

Sanallinen määritelmä Vertailuasteikot Suora altistus Tavanomaiset näyttelyolosuhteet
Blue Wool -arvo ASTM-arvo Kesä Talvi
erittäin heikko valonkesto 1 V alle 2 vuotta
heikko valonkesto 2 IV 2–15 vuotta
vaihteleva valonkesto 3 4–8 päivää 2–4 viikkoa
tyydyttävä valonkesto 4 III 2–3 viikkoa 2–3 kuukautta 15–50 vuotta
hyvä valonkesto 5 3–5 viikkoa 4–5 kuukautta
erittäin hyvä valonkesto 6 II 6–8 viikkoa 5–6 kuukautta 50–100 vuotta
erinomainen valonkesto 7 I 3–4 kuukautta 7–9 kuukautta yli 100 vuotta
maksimaalinen valonkesto 8 yli 1,5 vuotta

Testimenettely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteellista haalistumisen määrä voidaan mitata ja tarkastella standarditestiliuskoilla. Blue Wool -testin työnkulussa yhtä esimerkkiliuskasarjaa säilytetään valolta suojattuna. Toinen vastaava testiliuskasarja altistetaan testattavien näytteiden kanssa samanaikaisesti standardissa määritellyn valonlähteen vaikutukselle. Esimerkiksi jos väriaineen valonkestoksi ilmoitetaan Blue Wool -asteikolla 5, sen voidaan odottaa haalistuvan saman verran kuin testiliuskasarjan liuska numero 5. Testin onnistuminen varmistetaan vertaamalla testiliuskasarjaa valolta suojattuna säilytettyyn esimerkkiliuskasarjaan.[11][12]

Painoteollisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Painoväreissä käytetään pääasiassa orgaanisia pigmenttejä, joten painotuotteen värien muuttuminen ja haalistuminen auringon UV-säteilyn vaikutuksesta on usein vain ajan kysymys. Syynä käytölle on muun muassa epäorgaanisiin pigmentteihin verrattuna edullinen hinta.[15] Epäorgaanisten pigmenttien hiukkaskoko on myös usein orgaanisia pigmenttejä suurempi, eivätkä kaikki epäorgaaniset pigmentit näin ollen sovellu käytettäväksi offset-painatuksessa.[16]

Silkkipainossa pigmentin hiukkaskoko ei ole rajoittava tekijä. Niinpä se onkin suosittu painomenetelmä erinomaista valonkestoa vaativiin painotöihin. Myös värikerroksen paksuus vaikuttaa pigmentin määrän kautta värin valonkestoon. Silkkipainolla painettu värikerros on offset-menetelmällä painettua kerrosta paksumpi, eli se sisältää enemmän pigmenttiä alaa kohti. Tämä johtaa parempaan valonkestoon, vaikka kussakin menetelmässä käytettävä painoväri perustuisi samaan pigmenttiin.[7][15]

Värejä sekoitettaessa valonkestoltaan heikomman värin valonkestotaso määrittelee koko värin valonkeston. Toisen pigmentin häviäminen johtaa sävyn muuttumiseen kohti kestävämmän pigmentin sävyä.[15] Toisaalta jos halutaan varmistaa, että väristä jää näkyviin edes jotain, vaikka sen pääasiallinen pigmentti haalistuisi, voidaan väriin sekoittaa valonkestoltaan hyvää pigmenttiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Simmons, Rosemary: Dictionary of Printmaking Terms, s. 30. London: A & C Black (Publishers) Ltd., 2002. ISBN 978-0-7136-5795-1. (englanniksi)
  2. a b Lightfastness Printwiki. Viitattu 8.4.2016. (englanniksi)
  3. a b Art Glossary: Lightfastness About.com. Viitattu 8.4.2016. (englanniksi)
  4. IUPAC Gold Book: Chromophore IUPAC - International Union of Pure and Applied Chemistry. Viitattu 5.2.2017. (englanniksi)
  5. Pentti Mälkönen: ”Väriaineet”, Orgaaninen kemia, s. 237-238. Otava, 1979. ISBN 951-1-05378-7.
  6. Why does ultraviolet light cause colors to fade? Library of Congress. Viitattu 8.4.2016. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h i j Light Fastness of Textiles: Factors Affecting and Control Measures Textile Learner. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  8. Organic vs Inorganic Pigments Kolorjet Chemicals Pvt Ltd. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  9. Carbon Black Kolorjet Chemicals Pvt Ltd. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  10. a b c d lightfastness tests 2015. Bruce MacEvoy. Viitattu 8.4.2016. (englanniksi)
  11. a b ISO 105-B01:2014 Textiles -- Tests for colour fastness -- Part B01: Colour fastness to light: Daylight. (Sixth edition) Geneve: International Organization for Standardization, 2014.
  12. a b ISO 105-B02:2014 Textiles -- Tests for colour fastness -- Part B02: Colour fastness to artificial light: Xenon arc fading lamp test. (Sixth edition) Geneve: International Organization for Standardization, 2014.
  13. ISO 12040:1997 Graphic technology -- Prints and printing inks -- Assessment of light fastness using filtered xenon arc light. Geneve: International Organization for Standardization, 1997.
  14. ASTM D4303 - 10(2016) Standard Test Methods for Lightfastness of Colorants Used in Artists' Materials. West Conshohocken, Pennsylvania: American Standard Test Measure International, 2016.
  15. a b c d e Tekninen artikkeli offset- ja kohopainovärien valonkestosta Hostmann-Steinberg Suomi Oy. Viitattu 8.4.2016.
  16. Pigments 2016. BASF SE. Viitattu 8.4.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]