Valkorevonhäntä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valkorevonhäntä
Valkorevonhännän kukintoja.
Valkorevonhännän kukintoja.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Suku: Revonhännät Amaranthus
Laji: albus
Kaksiosainen nimi
Amaranthus albus
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Valkorevonhäntä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valkorevonhäntä Commonsissa

Valkorevonhäntä (Amaranthus albus) on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva revonhäntälaji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkorevonhäntä.

Yksivuotinen valkorevonhäntä kasvaa 5–50 senttimetriä korkeaksi. Kasvin kalju varsi on koheneva tai pysty, pitkä- ja kaarevahaarainen, vaalea ja kiiltävä. Kierteisesti olevat pitkäruotiset lehdet ovat 1–4 cm pitkiä, ehyitä, ehytlaitaisia ja kaljuja. Muodoltaan ne ovat vastapuikeita, pitkänsoikeita tai vinoneliömäisen puikeita, suipputyvisiä ja otakärkisiä. Väriltään ne ovat harmaan- tai tummanvihreitä, laidoilta vaaleita ja usein myös poimulaitaisia. Valkorevonhännän kukinnot ovat pieniä ja sijaitsevat varren ja haarojen lehtihangoissa. Kukintojen esilehdet ovat äimämäisiä ja pitkäotaisia ja kaksi kertaa kehän pituisia. Pienet kukat ovat yksineuvoisia ja säteittäisiä. Emikukkien kehälehtiä on kolme, joskus myös vain kaksi kappaletta. Kehälehdet ovat suikeita. Suomessa valkorevonhäntä kukkii heinä-syyskuussa. Hedelmä on pallomainen, kurttupintainen ja kaksiluomainen kota.[1][2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkorevonhäntä on lähtöisin Pohjois-Amerikasta, mutta on levinnyt tulokkaana muun muassa Eurooppaan. Suomessa valkorevonhäntä on satunnainen uustulokas, jota on tavattu eri puolelta maata Oulun korkeudelle saakka.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa valkorevonhäntää voi tavata joutomailla, lastaus- ja kaatopaikoilla sekä ratapihoilla.[3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useiden muiden revonhäntäkasvien tavoin myös valkorevonhäntä sopii ihmisravinnoksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 124–125.
  2. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 123.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 125.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]