Värikotilo
| Värikotilo | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Nilviäiset Mollusca |
| Luokka: | Kotilot Gastropoda |
| Alaluokka: | Caenogastropoda |
| Lahko: | Neogastropoda |
| Yläheimo: | Muricoidea |
| Heimo: | Muricidae |
| Alaheimo: | Muricinae |
| Suku: | Bolinus |
| Laji: | brandaris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Bolinus brandaris |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Värikotilo[1] eli purppurakotilo[2] (Bolinus brandaris) on noin neljän sentin mittainen kotilo, jonka alkuperäistä elinaluetta on Välimeren länsiosa. Värikotilon eritteestä opittiin antiikin aikoina tekemään hyvin arvokasta voimakkaan sinistä väriainetta nimeltään Tyroksenpurppura, jota valmistettiin Foinikiassa Tyroksen kaupungissa ja vietiin sieltä muualle maailmaan. Foinikialaiset ja kreetalaiset paitsi keräsivät, myös viljelivät kotiloa. Värikotilosta saatiin väriainetta keittämällä sen eritettä merisuolan ja potaskan seoksessa.[2] Toinen laji, jota käytettiin purppuran valmistukseen ainakin Irlannissa, on purppurakotilo (Nucella lapillus).[3][1]
Värikotilo elää kivien päällä matalassa vedessä ja vuorovesialtaissa. Sen kuoren sisällä on pitkä ulkoneva kanava, jonka kiehkurainen pyöreä alapää päättyy suippoon kärkeen. Värikotilo kasvaa munasta aikuiseksi kolmessa vuodessa. Se saalistaa äyriäisiä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 4. Perhoskala–Suutari, s. 1396. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01817-5
- 1 2 3 Chaline, Eric: 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa, s. 26−27. Moreeni, 2014 (alkuteos 2011). ISBN 978-952-254-191-8
- ↑ Sylvia Maher: The Dog whelk mythos: An investigation of the use of Nucella lapillus and other pigments in ancient Ireland. NCAD Dublin, 2023. Artikkelin verkkoversio.