Ultrakevyt lentokone

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ikarus C 42, Saksalainen b-luokan ultrakevyt

Ultrakevyt lentokone (”ultra”) on kevytrakenteinen yksi- tai kaksipaikkainen lentokone. Ultrat kuuluvat niin sanottuun liite II -luokkaan, eli ne ovat Euroopan lentoturvallisuusviraston asetuksen (EY) 216/2008 liitteen II mukaisia[1]. Ne voivat olla harrasterakenteisia tai kaupallisesti valmistettuja. Liite II-luokitus rajoittaa kaiken kaupallisen toiminnan poisselvennä. Ultralla voidaan kuitenkin antaa lentokoulutusta.

Ultran historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ultralight-koneet tulivat käyttöön 1970-luvun lopulla, jolloin ne olivat pääosin 2-tahtimoottorilla varustettuja painopisteohjattuja riippuliitimiä. Tätä luokkaa kutsutaan Suomessa Ultra-A:ksi. Tätä kalustoa on Suomessa vain noin 20 prosenttia rekisteröidyistä ultrista. 1980-luvun alussa tuli kuvaan mukaan ohjainpinnoilla ohjattavan nk. Ultra-B lentokone.

Tästä kehittyi hieman Cessna 150:ta ja muita yleisilmailun lentokoneita pienempiä harrasterakenteisia lentokoneita, joissa voimalaitteena käytettiin pieniä auton moottoreita. 1990-luvulla ultrissa siirryttiin nelitahtimoottoreihin ja koneiden suoritusarvot kehittyivät merkittävästi. Tästä muutoksesta on se, etu, että koneet ovat paljon vähemmän meluisia kuin vuosikymmenet sitten suunnittellut yleisilmailun lentokoneet.

2011 aikana jakoa on täsmennetty. Painopisteohjatut A-luokan ultrat ovat nykyään A-luokan liitimiä. Ja B-luokan ultrat ultrakeveitä tyyppihyväksymättömiä lentokoneita, joita on tällä hetkellä ilmailurekisterissä n.350 kpl. (2013).

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huntair Pathfinder Mark 1 ultralight. Rakennettu 1982, kuvattu 2004.

Suomessa tyyppihyväksymättömät ultrakevyet lentokoneet ovat yksi- tai kaksipaikkaisia, ja kaksipaikkaisena se saa painaa tankattuna ja miehistöineen pyörävarustuksella korkeintaan 450 kg ja vesikoneena 495 kg (1-paikkaiset 300 kg ja vesikoneena 330 kg). Koko koneen painon kantavan rakettipelastusvarjon asentaminen nostaa maakoneen painorajaa 22,5 kg:lla eli 472,5 kg. Koska ultrakevyen lentokoneen tyhjämassa on yleensä 270–300 kg, ei kuormaa voi kovin paljon ottaa.Ultrakevyen lentokoneen kuormattavuus on yksipaikkasena 95 kg. ja kaksipaikkaisena175 kg. Tästä alhaisesta painosta on suomen kieleen luotu ultralight-lentämisestä termi kevytilmailu. UL-koneet nykyään käyttävät yleensä edullisempaa autobensiiniä esim. 98E:tä tai lentokoneisiin tarkoitettua 100 LL mäntämoottori polttoainetta. Toinen rajoitus on, että näillä koneilla saa lentää vain näkölentosäännöissä (VFR) auringonnousun ja -laskun välisenä aikana, sekä kohde pitää näkyä vähintään 5 km:n etäisyydeltä sekä pilvikorkeus vähintään 1000 ft.Ultrakevyen lentokoneen sakkausnopeus saa olla korkeintaan 65 km/h.

Ultrakevyet lentokoneet eivät yleensä ole taitolentokelpoisia. Nykyään B-luokan ultrien matkanopeudet ovat yleensä 150–210 kilometriä tunnissa. Huippunopeudet ovat jopa noin 300 km/h.

Ultran lentämiseen tarvitaan lupakirja, joka on vaatimuksiltaan yksityislentäjän lupakirjaa helpompi. Siihen vaaditaan vähintään 48 tuntia teoriaopiskelua ja 25 lentotuntia.[2] Lupakirja on voimassa viisi vuotta kerrallaan.

Voimalaite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ultrien moottorit ovat tyypillisesti itävaltalaisen Rotax-moottoritehtaan Rotax 912 4-tahtimoottoreita, jotka käyttävät joko Avgas 100LL lentobensiiniä tai auton bensiiniä. Myös Mercedes Smartin moottoreita, VW:n moottoreita, japanilaisia HKS-moottoreita sekä australialaisia Jabiru-moottoreita on käytetty.

Polttoaineen kulutus (Rotax 912ULS) on hyvin maltillinen matkalentonopeuksissa n.14 - 17 l / h. Sekä ne ovat hyvin luotettavia ja hiljaisia.

Valmistajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa tšekkiläiset ovat ottaneet 1990-luvun alusta lähtien merkittävän aseman kevytlentokoneiden valmistuksessa. Myös Saksa, Italia, Ranska, Puola, Slovakia ja Unkari tuottavat paljon kevytlentokoneita. Ultrakevyitä lentokoneita ovat esimerkiksi saksalainen Ikarus C 42, tšekkiläis-italialainen MD3 Rider, slovakialainen Eurofox, unkarilainen Apollofox ja suomalainen Atol.

Ultrakeveiden lentokoneiden valmistajia ovat;

Myös muita valmistajia löytyy ICAOn lentokonevalmistajien listalta [3].

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Ultrakevyille lentokoneilla tapahtuu yksi lentovaurio noin tuhatta lentotuntia kohden, mikä on olennaisesti enemmän kuin yksimoottorisilla yleisilmailukoneilla, joilla vaurioita tapahtuu noin kolmen tuhannen tunnin välein.lähde?

2010-luvulla ultrakevyiden lentokoneiden onnettomuudet ovat lisääntyneet. Vuonna 2012 tapahtuneista 14 pienkoneonnettomuudesta viisi sattui ultrakevyille. Monet onnettomuuksista ovat johtuneet ohjaajan tekemästä virhearvioinnista.[2] Vuoden 2013 kymmenestä onnettomuudesta kuusi sattui ultrakoneille.[3]

Europe Air Sports-yhdistys ja European Microlight Federation ja ultrakevyiden lentokoneiden eurooppalaiset valmistajat ajavat ultrakoneiden painomäärittelyjen nostamista USA:n LSA-määrittelyjen suuntaan (MTOW 600 kg).lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uusien ja käytettyjen ilma-alusten tuonti Suomeen yksityisilmailu.fi. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Viitattu 21.8.2015.
  2. a b Ultrakevyet lentokoneet turmissa yhä useammin 2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.9.2014.
  3. Harraste- ja yleisilmailukneille tapahtuneet onnettomuudet 2011-2013 Trafi. Viitattu 27.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]