Uittoränni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uittoränni 1890-luvulla Oregonissa, Yhdysvalloissa.

Uittoränni (myös uittokouru ja uittoruuhi)[1] on yleensä puusta tehty rakennelma, jota pitkin tukkeja ja propseja uitettiin kahden eri järven tai joen välinen matka. Uittoränni oli myös patorakennelmaan tehty tukinuiton salliva rakennelma, jota pitkin puut uitettiin lähinnä yksitellen patorakennelmasta sen ylemmältä veden tasolta alemmalle tasolle. Usein uittoränni saatettiin rakentaa myös uiton kannalta hankalaan koskeen, joka olisi ehkä rikkonut vapaasti uitettavia tukkeja.

Uittoränni sopii vain puiden irtouittoon. Siksi muutamissa paikoissa, joilla käytettiin nippu-uittoa, esimerkiksi Mäntyharjun uittoreitillä, rakennettiin rännien tilalle ylivientirautateitä, niin sanottuja rautakanavia.[2]

Uittorännit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nellimin uittoränni

Nykyisin uittorännit ovat katoavaa kansanperinnettä, ja Museovirasto on onnistunut suojelemaan ja kunnostamaan muutaman niistä. Nämä sijaitsevat etupäässä Pohjois-Suomessa. Suomen pisin olemassa oleva uittorännilähde? sijaitsee Kannuksen kaupungissa ja se alkaa Korpelan padolta päättyen nykyiselle virkistysalueelle.

Uittorännien historia katoaa tavallisten arkielämään liittyvien oivallusten hämärään. Kuitenkin puun käytön lisääntyminen ja pitkät kuljetusmatkat ovat lisänneet myös uittorännien tarpeellisuutta. Lappi oli viimeisin alue, jossa uittorännejä oli runsaasti. On arvioitu, että siellä oli 1950- ja 1960-luvuilla melkein jokaisen uittoväylän varrella. Uitot alkoivat Lapissakin jo 1800-luvun loppupuolella, joten perinne on sielläkin melko vanha.

Nellimin uittoränni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nellimin uittoränni sijaitsee Inarinjärven koilliskolkassa Keskimmäisen järven ja Nellimjärven välillä.[3][4] Sen uittorännin pituus on 304 metriä ja sen alkupään ja loppupään korkeusero on 16,8 metriä.[3] Ränni oli käytössä vuodesta 1929 vuoteen 1932.[3] Keväällä 1994 Museovirasto alkoi restauroida ränniä, ja projekti saatiin valmiiksi syksyllä 1995.[4] Uittojen aikana ohjattiin Nellimjoen vesi kulkemaan uittorännin kautta, ja sen tähden rakenteetkin ovat vankkoja puurakenteita.

Riutukan uittoränni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riutukan uittoränni Sallassa on peräisin todennäköisesti vasta 1920-luvulta, joskin Raakunjoessa uitot alkoivat jo vuonna 1895. Riutukan uittorännin pituus on 240 metriä. Uittorännin lisäksi alueella on kunnostettu muutakin uittoon liittyvää rakennusympäristöä. Restaurointityöt valmistuivat vuonna 1992.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pohjois-Savon museot: Vanhat vesirakenteet pohjois-savonmuisti.fi. Viitattu 2.5.2007.
  2. Operaatio Honkataipale, http://www.komentosilta.net/honka.htm
  3. a b c Guariloff, Erkki: Njeäʹllem histoorlaž muõri vuejjtemkuäʹbrr sätt läähhlõõvvâd sâjjses – Muʹzei konttrest iʹlla teäggtõs koʹrjjeem tiõtt 14.7.2020. Yle Sápmi. Viitattu 15.7.2020. (koltansaameksi)
  4. a b Uittorännit, Nellim ja Riutukka; Inari ja Salla Museovirasto. Viitattu 15.7.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]