Humalistonsilta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kävelysilta vuonna 2016.

Humalistonsilta eli Turun ratapihan kävelysilta on Turussa Pohjolan kaupunginosassa sijaitseva vuonna 1963 avattu kävelysilta, joka ylittää Turun päärautatieaseman ratapihan. Sillan eteläpää on päärautatieaseman vieressä Ratapihankadulla ja pohjoispää Köydenpunojankadulla lähellä kulttuurikeskus Logomoa. Silta on pituudeltaan 294 metriä ja leveydeltään kolme metriä.[1]

Valmistuessaan rautatieasema sijaitsi kaupungin laidalla, mutta asutuksen levitessä oli se jäänyt kaupunkirakenteen keskelle. Ratapiha oli eristetty muulta liikenteeltä, mutta sallittuja kiertoteitä pidettiin liian pitkinä joten ratapihaa käytettiin yleisesti jalankulkijoiden oikotienä. Valtuustoaloite sillan rakentamiseksi tehtiin lokakuussa 1960. Silta avattiin käyttöön 27. marraskuuta 1963.[1]

Turun kaupunki maksoi sillan rakennuskustannuksista 75 prosenttia ja VR 25 prosenttia. VR vastasi myös rakennustöistä. Sillassa on 11 pilaria ja kuusi 45 metristä siltajännettä. Sillan päässä sijaitsevat portaat ovat yhteensä noin 20-metriset.[1] Silta ylittää ratapihan noin 6 metrin korkeudessa.[2]

Sillan käytettävyyttä pidetään huonona, koska talvella vesivanerinentarkistettava siltakannen pinta on liukas ja sillan päädyn portaat ovat jyrkät ja soveltumattomat pyöräillä tai kulkea lastenrattailla.[3] Silta on kuitenkin kävelijöiden suosiossa.[2] Silta oli ennen VR:n omistuksessa ja sen puhtaanapidosta vastasi Turun kaupunki.[3] Kaupungille silta siirtyi vuoden 2012 alussa. Turun kaupungin nimistötoimikunta päätti ehdottaa 16. lokakuuta 2007 VR:n konepaja-alueen asemakaavanmuutoksen yhdeydessä sillan nimeksi Humalistonsilta. Humalistonsillalta 330 metriä länteen on rakenteilla ratapihan yli kävelysilta Logomon silta.[4]

Kävelysilta on osa Valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, Turun rautatieympäristöä.[5] Kävelysilta oli osa Turun kulttuuripääkaupunkihanketta, kun siihen toteutettiin valo- ja ääniteos talvella 2011.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Junttila, Veli: Turku 1963: Turun ratapihan ylikulkusilta avattiin (ISSN: 0356-133X) ts.fi. 25.11.2013. Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 10.6.2016. Viitattu 20.9.2014.
  2. a b Asemakaavan selostus (pdf) (sivut 14 & 25) Asemakaava-, asemakaavamuutos-, tonttijako- ja tonttijaonmuutosehdotus: ”VR:n konepaja-alue” Asemakaavatunnus 44/2004. 15.3.2013. Turun kaupunki. Viitattu 20.9.2014. [vanhentunut linkki]
  3. a b Orell, Jussi: Ylikulkusillan kehno kunnossapito kiukuttaa käyttäjiä (ISSN: 0356-133X) ts.fi. 17.1.2007. Turun Sanomat Oy. Viitattu 20.9.2014.
  4. Heino, Jari: Turun valtuusto nieli Logomon sillan uuden hinnan (ISSN: 0356-133X) ts.fi. 21.5.2019. Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 20.7.2019. Viitattu 20.7.2019.
  5. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt: Turun rautatieympäristöt (Kulttuuriympäristön rekisteriportaali) kulttuuriymparisto.nba.fi. 24.8.2011. Museovirasto. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 20.9.2014.
  6. Lilja, Kimmo: Punasiirtymä sointihohteessa (ISSN: 0356-133X) ts.fi. 15.1.2011. Turun Sanomat Oy. Viitattu 20.9.2014. [vanhentunut linkki]
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Humalistonsilta.