Turun Tauti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee punkyhtyettä. Käsitettä ”Turun tauti” käsitellään omassa artikkelissaan.
Turun Tauti
Tiedot
Toiminnassa 1988– 
Tyylilaji hardcore punk
Kotipaikka Turku
Laulukieli suomi
Jäsenet

Jarza
Mary
Jiri

Levy-yhtiö

RM-Records
Kämäset Levyt
Free Animals
The End Records

Turun Tauti on vuonna 1988 perustettu turkulainen hardcore punk -yhtye. Yhtye on julkaissut kolme albumia ja seitsemän EP:tä/minialbumia. Lisäksi sen kappaleita on useilla punk-kokoelmilla. Turun Tauti on esiintynyt Suomen ohella useana vuonna muualla Euroopassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Taudin perustivat maaliskuussa 1988 Jari ”Jarza” Heimola (laulu), Petri ”Volvo-Pete” Kulmanen (laulu, kitara), Pate (basso) ja Janne ”Jace” Ollikainen (rummut). Alkuperäisen kokoonpanon kanssa studiossa äänitettiin kaksi laulua. Jo toisena vuonna kokoonpano muuttui, kun Pate ja Volvo-Pete lähtivät ja heidän tilalleen liittyivät Petteri ”Pete” Takkinen ja Tomi ”Tomppa” Arpiainen. Pete Takkisesta tuli yhtyeen kitaristi ja Tompasta uusi rumpali, jolloin Jace siirtyi basistiksi. Muuttuneen kokoonpanon kanssa nauhoitettiin viisi laulua A-Panimolla Riverside-studiossa. Nämä äänitykset yhdistettiin yhtyeen ensimmäiseksi julkaisuksi, joka sai nimen Turun Tauti -EP.[1] Sessiosta yksi ylijäänyt kappale julkaistiin Maanalainen vuosikerta -kokoelmalevyllä (kappale ”Rai!”) 1989.[2] Lyhyen ajan jälkeen kitaristiksi vaihtui Arto ”Luigi” Toikkanen, joka alkoi tehdä Jacen kanssa kappaleita.  300 ensimmäistä EP:tä myytiin extrasinglen kanssa. Luigi oli mukana ensimmäisen LP:n nauhoituksessa Riverside-studiossa.

Levymyynti oli hyvää ja yhtyettä pyydettiin myös ulkomaille. Yhtye kävikin soittamassa useaan otteeseen klubikeikoilla ja vallatuissa taloissa esim. Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa, Itävallassa, Tšekkoslovakiassa ja Unkarissa. Kokoonpano säilyi samana LP:iden Huuto vapaudelle ja Ei mua vieläkään kukaan saa kii ja 130388-EP:n ajan. Mukaan liittyi vielä lyhyeksi ajaksi Tuija Harju soittamaan saksofonia. Turun Tauti treenasi A-Panimon tiloissa, ja yhtyeen rumpalin perustama RM-Records toimi myös siellä ja julkaisi yhtyeen ensimmäisen EP:n ja seuraavat kolme LP:tä. RM-Recordsin levymogulina ja A-Panimon keikkajärjestäjänä toimi Janne ”Jace” Ollikainen. A-Panimon toiminta oli noihin aikoihin aktiivista: keikkoja järjestettiin Panimolla monille suomalaisille hardcore/punk-yhtyeille.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Taudin kokoonpano on vaihtunut lukuisia kertoja.[3] Oheinen taulukko esittää jäsentenvaihdokset vuoteen 2003 asti. Taulukossa on keskitytty niihin jäseniin, jotka ovat osallistuneet yhtyeen julkaisujen tekoon eli taulukko ei ole tyhjentävä[4]. Alkuperäiskokoonpanossa soittivat Jarza (laulu), Volvo-Pete (laulu, kitara), Pate (basso) ja Jace (rummut). Laulaja Jarza on ollut mukana kaikissa kokoonpanoissa. Vuodesta 2004 kokoonpano on ollut Jarza (laulu), Jussi (kitara), Valmu (basso) ja Antti (rummut)[3].


RM-Records[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raunistulan Mafia Records eli RM-Records on vuonna 1989 perustettu HC/punk–levy-yhtiö[1]. RM-Recordsin perusti Jace Ollikainen ajatuksenaan julkaista oman yhtyeen eli Turun Taudin tuotantoa underground-piireissä. Levyt menivät kaupaksi ympäri maailmaa ”periaatteella ilman voittoa”. Ensimmäinen EP maksoi 5 markkaa, kulut saatiin katettua ja ylijääneillä rahoilla julkaistiin ensimmäinen LP. Lopulta levyjä julkaistiin muille yhtyeille myös. RM-Records julkaisi myös Sunset Brigaden, Dun-Delion ja Amazing Tailsin tuotantoa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t ja minialbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Turun Tauti” (RM-Records, 1989, EP & single)
  • ”Lokki” (RM-Records/Hätäapu Records, 1990, mini-LP)
  • ”Ei mua vieläkään kukaan saa kii” (RM-Records, 1991, mini-LP)
  • ”130388” (Hätäapu, 1992, 7”-single)
  • ”Nähdään helvetissä” (The End Records, 1997, 7”-EP)
  • ”Laumasielut” (Kämäset Levyt, Raato & Nice Lobotomy Records, 2001, 7”-EP)
  • ”Tautinen Systeemi” (Kämäset Levyt, Nice Lobotomy Records, Prole-Rec, 2003, maxi-CD)

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Huuto vapaudelle  (RM-Records, 1991)
  • Neljä palikkaa  (Free Animals, 1995)
  • Split-LP yhdessä Yhteiskunnan Ystävien kanssa (Kämäset Levyt, Roku Records, 2003)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]