Turun Nuori Teatteri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turun Nuori Teatteri sijaitsee samassa entisessä Turun Kivipainon talossa kuin Linnateatteri.

Turun Nuori Teatteri (ruots. Åbo Unga Teater) on Turussa toimiva ammattijohtoinen harrastajateatteri. Aiemmin myös nimillä Turun Lapsi- ja Nuorisoteatteri ja Turun Lapsiteatteriyhdistys toiminut teatteri on perustettu vuonna 1972.

Teatterin esityksiä järjestetään Ursininkadun teatteritilan lisäksi mm. Ravintola Samppalinnan terassilla, Kakolanmäellä (vuoteen 2009 asti) sekä kesästä 2012 myös ravintola Teinin sisäpihalla.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteri tekee vuosittain 5–8 produktiota erilaisille yleisöille päiväkoti-ikäisistä aikuisiin. Teatterin vuosittainen katsojamäärä 20 000–25 000. Teatterin toiminnassa on vuositasolla mukana yli 300 lasta ja nuorta, ja toiminta on kaksikielistä. Esitysten lisäksi Turun Nuori Teatteri järjestää taiteen perusopetusta peruskouluikäisille.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteri on saanut Turun kaupungin taidepalkinnon ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin ITU-palkinnon. Lisäksi teatteri on saanut lukuisia kunniamainintoja teatterialan tapahtumissa. Turun Nuorelle Teatterille myönnettiin vuoden 2012 Thalia-gaalassa vuoden harrastajateatteripalkinto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]