Turkubus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lehtisen Linja Oy
Perustettu 1927
Toimitusjohtaja Henri Hellström[1]
Kotipaikka Paattinen [1]
Liikevaihto 2,4M € (2017) [1]
Liikevoitto -35k € (2017) [1]
Henkilöstö 35 (2017) [1]

Turkubus, viralliselta nimeltään Lehtisen Linja Oy, on turkulainen linja-autoyritys.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paattisilla alkoi linja-autoliikenne vuonna 1923. Tuolloin liikennelupa oli Niilo Sipilän, mutta vuonna 1927 hän luopui siitä. Maatalon renki Lauri Lehtinen, joka oli kiinnostunut autoista, lähetti liikennelupa-anomuksen läänin maaherralle 24.10.1927. Kun rahoitus oli saatu järjestettyä, hän aloitti liikenteen Paattisilta Turkuun 4. marraskuuta 12-paikkaisella Chevroletilla.[2]

Seuraavana vuonna talollisen poika Iivari Laakso sai myös liikenneluvan Paattisilta Turkuun. Molemmat lähtivät Paattisilta Turkuun arkipäivisin klo 7.00 ja takaisin Turusta klo 15.00. Lopulta Laakso ja Lehtinen alkoivat liikennöidä yhdessä. Molemmilla oli yksi päivittäinen vuoro Turkuun ja takaisin.[2]

Vuonna 1939 Laakso ja Lehtinen ostivat yhteisen Autokori Oy:n korittaman Volvon. Seuraava auto ostettiin 1947, tällä kertaa Volvo Nummelan korilla. 1950 hankittiin Citroën ja Leyland seuraavana vuonna.[2]

Vuonna 1955 Laakso & Lehtinen sai liikenneluvan kolmelle linja-autolle linjalle Turku-Maarian ylikäytävä-Auvaismäki.[2]

Lauri Lehtinen kuoli 1956, jolloin yrityksen johtoon astui Iivari Laakso ja Lauri Lehtisen pojat, Untamo ja Taito Lehtinen. Avoin yhtymä Laakso & Lehtinen perustettiin 1962. Kun Paattisten kunta liitettiin Turkuun vuonna 1973, vanhat liikenneluvat säilyivät vuoteen 1976. Laakso & Lehtinen päätti liittyä TLO:hon.[2]

Iivari Laakso kuoli 1976 ja merkittävä osa yrityksestä siirtyi Lehtisen suvulle. Yrityksen johtajaksi siirtyi Untamo Lehtinen. [2]

1984 Lehtiselle myönnettiin lupa liikennöidä Moisioon. Samana vuonna Iivari Laakson perikunta myi yrityksen loput osuudet Lehtisille. Yrityksen nimi muuttui Linja-autoyhtiö Lehtiseksi vuonna 1985 ja se toimi avoimena yhtiönä. Vuonna 1990 yhtiömuoto muuttui osakeyhtiöksi ja nimeksi tuli Lehtisen Linja Oy. Toimitusjohtajaksi nimettiin Taito Lehtisen poika, Jari Lehtinen. Vuonna 1999 otettiin käyttöön aputoiminimi Turkubus.[2]

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Scania CL 94 Omnilink vm. 2005 (2 kpl)
  • Volvo 8700LE vm. 2002
  • Volvo 8700LE vm. 2003 [1]
  • Volvo 9700S vm. 2003 (2 kpl) [2] [3]
  • Scania L94 Vest Center LE vm. 2004 (3 kpl) [4]
  • Scania L94 Vest Center L vm. 2005 (2 kpl)
  • Volvo B10BLE Lahti 402 vm. 2000 [5]
  • Scania K360 Lahti Omniexpress 340 vm. 2010 ja 2011 (2 kpl) [6] [7] [8]
  • Iveco Daily vm. 2004 [9]
  • Volvo B10BLE Carrus Vega L vm. 2001 [10]
  • Scania L94 Lahti 402 vm 1999 (3 kpl) [11] [12]
  • Scania L94 Berkhof Radial vm. 1998
  • Mercedes-Benz Sprinter vm. 2012 [13] [14]
  • Iveco Rosero vm. 2013 [15]
  • Scania K310 Kiitokori Omnistar vm. 2006 [16]
  • Mercedes-Benz Vito vm. 2005

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Vainu.io search.vainu.io.
  2. a b c d e f g Turkubus - historia turkubus.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]