Tunnuslevy

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tuntolevy)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen puolustusvoimien sotilaiden käyttämä tuntolevy.
USA:n asevoimien sotilaiden toisessa maailmansodassa käyttämiä tuntolevyjä.

Tunnuslevy eli tuntolevy on asevoimien käytössä oleva henkilötunniste. Perinteinen nimitys Suomessa sota-ajalta on tuntolevy.[1] Tuntolevystä puhuttiin vielä 1980-luvulla.[2] Termiä tunnuslevy käytetään Suomen puolustusvoimissa 2020-luvulla.[3]

Tuntolevyn tarkoituksena on tunnistaa kaatuneet. Kaatuneelta sotilaalta otetaan talteen tuntolevyn toinen osa, joka lähetetään omaisille ja toinen osa kiinnitetään esimerkiksi ruumisarkun päätyyn. Näin voidaan varmistaa, että haudataan oikea sotilas, ja toisaalta tunnistamattomaksi ruhjoutuneet ruumiitkin voidaan tunnistaa varmemmin. Tuntolevyt ovat yleensä pieniä metallilevyjä, joita kannetaan kaulan ympärillä roikkuvassa ketjussa kuin kaulakorua.

Yhdysvaltain asevoimien käytössä olevissa tuntolevyissä yleensä lukee ylimmästä rivistä alimpaan sukunimi, etunimi, armeijan ID-numero, veriryhmä ja uskonto. Suomalaisessa versiossa on vain kantajansa henkilötunnus kirjoitettuna kahteen, toisistaan irti murrettavissa olevaan teräslevyn puolikkaaseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 1152. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7.
  2. Taistelijan opas 1985, s. 252. Puolustusvoimat, 1985. ISBN 951-25-0319-0.
  3. Pääesikunta, henkilöstöosasto: Sotilaan käsikirja 2019, s. 96, 97, 291. Puolustusvoimat, 2018. ISBN 978-951-25-3051-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tunnuslevy.