Tunguusikielet
Tunguusikielet ovat itäaasialainen kielikunta, johon kuuluu 12 keskenään varsin läheistä sukua olevaa kieltä. Niillä on yhteensä noin 75 000 puhujaa Pohjois-Kiinassa, Mongoliassa ja Siperian itäosissa Obin ja Jenisein seudulta Ohotanmerelle asti. Kielikunnasta käytetään myös nimityksiä tunguusilaiskielet, tunguusilaiset kielet ja mantšu-tunguusilaiset kielet. Aikaisemmin niiden sekä turkkilais- ja mongolikielten katsottiin kuuluvan oletettuun altailaiseen kielikuntaan.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinan koillisosassa aikaisemmin puhuttu mantšu on vanha sivistyskieli, jota kirjoitetaan hieman muunnetulla mongolilaisella aakkostolla. Nykyisin kuitenkin kiina on lähes täysin syrjäyttänyt sen puhekielenä Mantšuriassakin. Kirjakielenä sitä käyttävät enää yksi mantšun murre sekä solonit ja Mantšurian mongolilaiset daguurit. Mantšunkieliset käännökset kiinalaisista klassikoista ovat suuresti auttaneet vaikeaselkoisen vanhan kiinan lauseopin tulkitsemisessa.
Muilla tunguusikielillä suullinen kansanperinne on rikas, mutta kirjallisuutta ruvettiin luomaan vasta neuvostoajalla. Kirjaimistona on nykyisin kyrillinen aakkosto; välillä kokeiltiin latinalaisia kirjaimia.
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sanastoa ja kielioppia vertailemalla tunguusikielten voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: pohjois-, kaakkois- ja lounaistunguusikieliin.[1] Näistä kaksi jälkimmäistä ryhmää ovat läheisempää sukua keskenään kuin pohjoistunguusikielten kanssa ja muodostavat siten yhdessä etelätunguusikielten ryhmän. Tunguusikielet luokitellaan seuraavasti:
Pohjoistunguusikielet
Etelätunguusikielet
- Kaakkoistunguusikielet (amurkielet)
- Lounaistunguusikielet (mantšukielet)