Tukioppilastoiminta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tukioppilastoiminta on lähinnä peruskoulun luokilla 7–9 toimiva vertaistukeen perustuva järjestelmä. Tukioppilas auttaa muita oppilaita, yleensä kouluun uusina tulevia oppilaita, ja haluaa toimia vapaaehtoisesti kouluyhteisön hyväksi. Heitä kouluttaa Mannerheimin lastensuojeluliitto. Koulussa toiminnasta vastaa joku koulussa työskentelevistä aikuisista, esimerkiksi opettaja.

Suurin osa tukioppilastoiminnasta on tukioppilaan ja uuden oppilaan välisiä keskusteluja ja yhteistä toimintaa, esimerkiksi pelejä ja leikkejä. Tukioppilas edistää myös omalta osaltaan hyvien ihmissuhteiden syntymistä. Hän pyrkii edistämään myös kouluviihtyvyyden, yhteisvastuun sekä kannustavan ja turvallisen kouluilmapiirin syntyä.

Tukioppilastoiminnan aloitti Suomessa vuonna 1972 Mannerheimin Lastensuojeluliitto.[1] Tukioppilastoimintaa on lähes 90 prosentissa peruskoulun yläluokkien kouluista. Ylemmissä oppilaitoksissa, kuten lukioissa, ammattioppilaitoksissa ja yliopistoissa, tukioppilastoiminta tunnetaan nimellä tutortoiminta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kokkonen, Helena: Tukioppilastoimintaa 25 vuotta. Lapsemme : Mannerheimin Lastensuojeluliiton jäsenlehti, 1997, 27. vsk, nro 4, s. 10-11.
  • Salmivalli, Christina: Koulukiusaamiseen puuttuminen : kohti tehokkaita toimintamalleja. Jyväskylä: PS-kustannus, 2003. ISBN 952-451-062-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tukioppilastoiminta www.mll.fi. 13.8.2019. Mannerheimin lastensuojeluliitto. Viitattu 17.7.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]