Tsuneko Sasamoto
| Tsuneko Sasamoto | |
|---|---|
| 笹本 恒子 | |
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. syyskuuta 1914 Tokio, Japani |
| Kuollut | 15. elokuuta 2022 (107 vuotta) |
| Ammatti | kuvajournalisti |
| Muut tiedot | |
| Tunnustukset | Lucie-palkinto elämäntyöstä[1] |
Tsuneko Sasamoto (jap. 笹本 恒子; 1. syyskuuta 1914 Tokio, Japani – 15. elokuuta 2022[2]) oli japanilainen kuvajournalisti, joka aloitti uransa 1940-luvulla ja julkaisi kirjoja ja järjesti näyttelyitä vielä 2010-luvulla. Hänet tunnetaan muun muassa monien taiteilijoiden ja kirjailijoiden muotokuvista mutta toisaalta myös japanilaisen yhteiskunnan kuvaajana. Sasamoto toteutti myös henkilökohtaista projektia inspiroivista naisista, joita hän kuvasi ympäri Japania.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tsuneko Sasamoto syntyi vuonna 1914 Tokion Shinagawan alueella. Hänen isänsä myi kimonoita. Sasamoto haaveili alkujaan urasta taiteilijana, mutta isän mielestä ammatti ei sopinut naiselle. Sasamoto jätti collegen kesken ja hakeutui sen jälkeen kuvittamisen ja kaavojen piirtämisen pariin.[3]
Sasamoto näki vuonna 1937 Man Rayn ohjaaman mustavalkoelokuvan, joka innosti hänet valokuvauralle. Hän aloitti paikallisuutisten osa-aikaisena kuvittajana tokiolaisessa Tokyo Nichi Nichi Shimbun -lehdessä. Sasamoto liittyi vuonna 1940 Japanin valokuvaseuraan, jolloin hänestä tuli virallisesti Japanin ensimmäinen nainen kuvajournalistina.[3]
Yli 70 vuotta kestänyt ura kuvajournalistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sasamoto joutui naisena töissä pukeutumaan hameeseen ja korkokenkiin, mikä tuotti vaikeuksia valokuvaamisessa. Kamerat olivat tuolloin painavia, eikä niissä ollut sisäänrakennettua sähkösalamia, joten valokuvaajat joutuivat kantamaan salamavalolamppuja.[4] Painavien varusteiden ja epäkäytännöllisen vaatetuksen takia Sasamoto ei aina saanut haluamaansa kuvakulmaa. Häntä ei päästetty myöskään rintamalle, joten hän sai 1940-luvun alussa tehtäväksen kuvata diplomaatteja ja kansallista yhtenäisyyttä luovia aiheita. Sasamoton töitä julkaistiin muun muassa sota-aikana vaikutusvaltalaisessa Shashin shūhō -lehdessä.[5]
Sasamoto erosi lehtitoimistaan perheen sairaustapauksen takia ja otti sodan loppuvuosina kuvia chibalaiselle paikallislehdelle. Hän palasi Tokioon vuonna 1946 ja toimi pitkälti freelancerina, mihin osasyynä oli suurempien lehtien ja uutistoimistojen haluttomuus palkata naisia. Hän tuotti omia juttuja ja kuvasi sodan jälkeisen ajan vaikeuksia ja innostusta. Sasamoto otti muotokuvia muun muassa taiteilijoista ja kirjailijoista mutta myös esimerkiksi hiilikaivostyöntekijöiden vaimoista.[5]
Sasamoto jätti 1970-luvulla valokuvauksen ja työskenteli kukkasitojana ja vaatturina. Hänen valokuvauransa syttyi uudestaan vuonna 1985, kun hänen valokuviaan esiteltiin näyttelyssä. Sasamoto jatkoi uraansa pitkälle 2010-luvulle, ja 97-vuotiaana vuonna 2011 hän julkaisi valokuvakirjan Hyakusai no Finder. Vuonna 2015 hänen kuvistaan järjestettiin retrospektiivinen näyttely kahdessa taidemuseossa, ja sen jälkeen hän alkoi kirjoittaa kirjaa kukkienasettelusta.[6]
Teemat ja kuuluisat valokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sasamoto ikuisti valokuvissaan erityisesti sodan jälkeisessä Japanissa maan muuttuvaa yhteiskuntaa.[4] Hänen yli 70 vuoden aikana ottamansa kuvat todistavat maan muuttumista totalitaristisesta yhteiskunnasta taloudellisesti rikkaaksi valtioksi.[7] Valokuvien joukossa on useita historiallisia tapahtumia sekä tunnettuja henkilöitä. Sasamoto kuvasi muun muassa kenraali Douglas MacArthurin ja tämän vaimon vuonna 1947 Japanin-vierailulla. Lisäksi hänen valokuvasi keisarillista perhettä, Hitler-Jugendia Japanin-matkalla sekä monia tunnettuja kirjailijoita ja taiteilijoita. Sasamoto otti viimeisen muotokuvan sosialistijohtaja Inejirō Asanumasta, joka salamurhattiin seuraavana päivänä.[8]
Sasamoton oma projekti liittyi inspiroiviin naisiin, joita hän kuvasi työtehtäviensä ohella. Hän rahoitti kuvaukset usein itse. Sasamoto kuvasi monia naisia, jotka olivat onnistuneet saavuttamaan unelmansa sukupuolisyrjinnästä huolimatta.[4] Sasamoto keskittyi erityisesti Meiji- (1868–1912) ja Shōwa-kausien (1926–1989) naisiin. Hän etsi usein sopivia kohteita sanomalehtiuutisista ja löysi naisia, jotka olivat tehneet jotain yhteiskunnallisesti merkittävää.[8]
Laulaja Noriko Awaya oli yksi Sasamoton omista suosikkikohteista. Awaya oli varsin tunnettu laulaja, jota kutsuttiin ”bluesin kuningattareksi”. Hän oli jo yli 80-vuotias ja sänkypotilaana, kun Sasamoto kuvasi häntä. Toinen Sasamoton suosikkikohteita oli Miiken hiilikaivoksen lakkolaisten vaimot, joiden solidaarisuus ja lojaalius miehiänsä kohtaan kosketti Sasamotoa.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tsuneko Sasamoto Lucie Foundation. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Pioneering Japanese woman photojournalist dies, aged 107 reuters.com. Viitattu 30.8.2022.
- ↑ a b Tsuneko Sasamoto – At 106 Her Eye for Detail Remains Solid Art and Design Inspiration. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Amber Karlins: Discover: Tsuneko Sasamoto – Photojournalist 19.2.2016. The Heroine Collective. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Andrea Nelson: Meeting Tsuneko Sasamoto 5.11.2020. National Gallery of Art. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Tsuneko Sasamoto: Japan’s First Female Photojournalist on Staying Curious 7.10.2015. Spoon & Tamago. Arkistoitu 23.4.2021. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Sara Barnes: Japan’s First Female Photojournalist is Still Taking Pictures at 101 Years Old My Modern Met. 6.10.2015. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Lucy Birmingham: Tsuneko Sasamoto: 100 Years, 100 Women Artscape Japan. 6.10.2015. Dai Nippon Printing Co., Ltd. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tsuneko Sasamoton haastattelu vuonna 2012 笹本恒子「好奇心ガール、いま９７歳」｜小学館の本 (japaniksi)
| ||||||||||||||||||||||
