Touhula Varhaiskasvatus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Touhula-päiväkodit on vuonna 2010 perustettu[1][2]päiväkotiketju, joka tarjoaa lapsille varhaiskasvatusta sekä esiopetusta. Touhulan juuret ovat Oulussa, jossa yrityksen pääkonttorikin sijaitsee. Touhulan päiväkodit täydentävät kuntien tuottamia varhaiskasvatuspalveluja. Suurin osa toiminnasta perustuu palvelusetelimalliin, jonka avulla yksityinen varhaiskasvatus on tasavertaisesti kaikkien lapsiperheiden saatavilla tulotasosta tai perhekoosta riippumatta.

Touhula on sataprosenttisesti kotimainen yhtiö, jonka omistus on yrityksen nykyisellä johdolla ja hallituksella. Lisäksi noin sata Touhulan päiväkodin johtajaa ja tukipalveluiden työntekijää ovat yhtiössä osakkaina. Yritys maksaa veronsa Suomeen. [3]

Touhula-päiväkodeille on myönnetty Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.[4]

Tilikaudella 2022 Touhula-konsernin (VKPA-varhaiskasvatus Oy) liiketoiminnan tulos kääntyi positiiviseksi ja konsernin raportoitu liikevaihto oli vuoden 2022 lopussa 92,8 miljoonaa euroa.[5] Touhula-päiväkotien varhaiskasvattajat hoitavat yli 8 000 lasta noin 113 päiväkodissa eri puolilla Suomea. Yritys työllistää lähes 1500 ihmistä.[6]

Yrityksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lastentarhanopettajan koulutuksen saanut Sirpa Turves-Mankila perusti 1989 yksityisen päiväkodin Ouluun. Kahdeksassa vuodessa ketju laajeni voimakkaasti ostamalla muita yksityisiä päiväkoteja eri puolelta Suomea.[2] Oululaisen terveys- ja hoivapalveluyhtiö Coronarian silloinen toimitusjohtaja Jari Mäki-Runsas ja Coronarian perustajaosakas Teppo Lindén visioivat Turves-Mankilan kanssa idean valtakunnallisesta päiväkotiketjusta.[2]

Touhulan myynti ruotsalaistaustaiselle sijoitusyhtiö EQT:lle vuonna 2016 teki perustajista miljonäärejä Suomessa uudelle toimialalle eli päivähoitoon. Touhuloiden perustaja Sirpa Turves-Mankila ansaitsi vuonna 2016 yhteensä 2 271 045 euroa.[2] Vuonna 2016 toinen perustajista ja aiemmin toimitusjohtajana toiminut Jari Mäki-Runsas ansaitsi 4 996 893 euroa, joista ansiotuloa oli 672 450 euroa. Vekara Päiväkodit vuonna 2015 Touhulalle myyneen Tarja Vikströmin ansiotulot vuonna 2016 olivat 52 222 euroa sekä pääomatulot 3 945 201 euroa.[7]

Vuonna 2017 liikevaihto oli 88 miljoonaa ja operatiivista liikevoittoa kertyi 5,9 miljoonaa euroa, vaikka varsinainen liikevoitto olikin miinuksella johtuen useista yrityskaupoista sekä investoinneista liiketoiminnan kehittämiseen.[8]

Touhulassa 1. kesäkuuta 2020 alkaneiden yt-neuvotteluiden tuloksena yhtiö lopetti 43 päiväkotia talousvaikeuksien vuoksi. Neuvottelujen ulkopuolelle rajattiin yli 140 päiväkotia.[9]

Touhula joutui vuonna 2020 yrityssaneeraukseen ja aloitti syyskuussa 2021 yt-neuvottelut, jotka koskevat 15 päiväkotia ja yhteensä 190 työntekijää.[10]

Tilikaudella 2022 Touhula onnistui vakauttamaan toimintansa ja liiketoiminnan tulos kääntyi positiiviseksi konsernissa tehtyjen tervehdyttämistoimenpiteiden ja tukipalveluiden tiukan kulukuurin ansiosta.[11] Vuoden 2022 lopussa osa Touhula-yhtiöistä poistui saneerausohjelmasta.[1]

Omistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2022 Touhulan omistus siirtyi yrityksen nykyiselle johdolle ja hallitukselle.[12] Yhtiön osakkaina on lisäksi noin 100 Touhulan päiväkodin johtajaa ja tukipalveluiden työntekijää. Touhulan omistuspohja on siis sataprosenttisesti kotimainen.[13]

Touhula maksaa veronsa Ouluun ja Suomeen.

Yrityskauppoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Touhula-konsernin ostamia yrityksiä
Ostokohde Paikkakunta Ajankohta
Päiväkoti Vekkuli Oy[14] Kotka ja Pyhtää 11. kesäkuuta 2014
Päivähoito KidCare Oy[15] 2015
Päiväkoti Vekararinne[16] Rovaniemi 4. syyskuuta 2015
Vekara Päiväkodit Oy[17][7] Oulun seutu, Pirkanmaa, pääkaupunkiseutu (16 päiväkotia) 6. huhtikuuta 2016
TaiKu-päiväkodit[18] Jyväskylä 1. kesäkuuta 2017
Provida-päiväkodit[19] Vaasa heinäkuu 2017
Ipanala-päiväkotiketju[20] Tampere, Nokia, Helsinki, Jämijärvi ja Lahden Tonttila 29. kesäkuuta 2018
Päiväkoti Satumaa[21] Hyvinkää 1. marraskuuta 2018
Päiväkoti Kädenjälki[22] Uurainen 31. joulukuuta 2018
Päiväkoti Vipellys[22] Äänekoski 31. joulukuuta 2018
Päiväkoti Taikametsä[23] Pyhtää
  1. kesäkuuta 2023

Hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Touhula Varhaiskasvatuksen hallituksen puheenjohtaja on Harri-Pekka Kaukonen. Hallituksessa on myös Pertti Karjalainen, hoivapalveluyhtiö Attendon suuromistaja.[2]

Ongelmia toiminnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluehallintoviraston (Avi) maaliskuussa 2017 tekemällä tarkastuskäynnillä havaittiin eräässä päiväkodissa poikkeamia sallitussa ryhmäkoossa ja henkilökunnan määrässä sekä hygienian ja paloturvallisuuden toteuttamisessa.[24] Saman vuoden syyskuussa kunnan tekemällä valvontakäynnillä havaittiin huomautettavaa kasvattajien määrässä suhteessa lapsimäärään ja lapsiryhmän koossa. Lasten ja kasvattajien läsnäolokirjaukset olivat olleet puutteellisia, sekä työvuorojen laatu ja ylityökäytännöt epäselviä.[25] Molemmissa tapauksissa päiväkoti ilmoitti tehneensä nopeasti korjaavia toimenpiteitä.[24][25]

Tammikuussa 2019 JHL:n edustaja Minna Pirttijärvi kertoi olleensa yhteydessä Touhulan henkilöstöjohtajaan ja toimitusjohtajaan jo usean vuoden ajan henkilöstövajeen vuoksi. Toimitusjohtaja Holmqvistin mukaan Pirttijärvi ei ole ollut viimeisen vuoden aikana ollut lainkaan yhteydessä Touhulan toimitusjohtajaan.[24] Toimitusjohtajan mukaan yhtiössä on otettu syksyllä 2018 käyttöön laatujärjestelmä, jonka kautta epäkohtien pitäisi tulla esiin.[24]

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoi helmikuussa 2019 saaneensa kahden edellisen vuoden aikana kuusi valvontailmoitusta yksityisistä päiväkodeista, ja kolme niistä on koskenut Touhula-päiväkoteja. Yksi ilmoitus on koskenut ryhmäkokoa, toinen henkilöstömitoitusta ja kolmas kahden työntekijän riitatilannetta.[26] Kyseiset ilmoitukset eivät ole johtaneet huomautuksiin aluehallintoviraston taholtalähde?.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin varhaiskasvatuksen asiantuntijan mukaan liiton tietoon on saatettu jäsenistön huoli henkilökunnan pätevyydestä ja työntekijöiden kokemista vaikeuksista raportoida epäkohdista. SuPerin mukaan hoitajat uupuvat työssään. Liitto kertoo saaneensa useita yhteydenottoja ketjun päiväkodeista. SuPerin arviossa kritisoidaan myös Touhulan päiväkotien luottamusmiesjärjestelmää. Henkilöstön SuPerille raportoimia ongelmia ovat olleet sijaisten puute, henkilökunnan suuri vaihtuvuus, yleinen levottomuus ja tilojen puutteet. Joissain tapauksissa toimistossa palaverissa istuva hoitaja on laskettu ryhmässä läsnäolevaksi aikuiseksi. SuPer kertoo tapauksesta jossa hoitaja joutui pihamaalla iltapäivällä huolehtimaan yksin kahdestatoista alle 3-vuotiaasta, ja oli pelännyt lasten turvallisuuden puolesta. Touhulan toimitusjohtajan mukaan tilannetta alettiin selvittää.[26][27]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Touhula Varhaiskasvatus Oy:n toiminta; Fonecta Finder
  2. a b c d e Touhula yrityksenä touhula.fi. Viitattu 2023-11-9.
  3. Touhula yrityksenä Touhula-päiväkodit. 28.9.2023. Viitattu 9.11.2023.
  4. Touhula Leikki Oy Sinivalkoinen Valinta. Viitattu 9.11.2023.
  5. Touhula onnistui vakauttamaan toimintaansa Touhula-päiväkodit. 31.8.2023. Viitattu 9.11.2023.
  6. TOUHULAN KASVU LÄHES KAKSINKERTAISTUI VUONNA 2017 - Touhula Päiväkodit Touhula Päiväkodit. 27.6.2018. Arkistoitu 4.7.2018. Viitattu 4.7.2018.
  7. a b Naiset ja nuoret rynnistivät suurituloisimpien joukkoon Pohjois-Pohjanmaalla Yle Uutiset. Viitattu 14.2.2019.
  8. Yksityinen päiväkoti saa takoa miljoonavoittoa, vaikka laki kieltää saman yksityisen koulun kohdalla – Suomessa voi olla pian kuntia, joissa ei ole kunnallista päiväkotia lainkaan Yle Uutiset. Viitattu 9.2.2019.
  9. Touhula lakkauttaa 43 päiväkotia – Syynä huono taloudellinen tilanne www.iltalehti.fi. Viitattu 18.6.2020.
  10. Päiväkotiketju Touhula aloittaa yt-neuvottelut 15 päiväkodissa – listalla kaksi päiväkotia Kempeleessä Kaleva. Viitattu 10.9.2021.
  11. Touhula onnistui vakauttamaan toimintaansa Touhula-päiväkodit. 31.8.2023. Viitattu 9.11.2023.
  12. Touhula-päiväkodit siirtyy pääomasijoittajalta johdon ja henkilöstönsä omistukseen – toimitusjohtajan mukaan talousvaikeudet ovat takana päin Yle Uutiset. 17.2.2022. Viitattu 9.11.2023.
  13. Touhula-päiväkodit siirtyy henkilöstönsä omistukseen Touhula-päiväkodit. 17.2.2022. Viitattu 9.11.2023.
  14. Uusia Touhula Liikuntapäiväkoteja Ouluun, Jyväskylään, Kotkaan ja Pyhtäälle Coronaria. 11.6.2014. Viitattu 14.2.2019.
  15. Touhula yrityksenä Touhula-päiväkodit. Viitattu 14.2.2019.
  16. Päiväkoti Vekararinne liittyi osaksi Touhula Varhaiskasvatus Oy:n valtakunnallista päiväkotiperhettä - Suomen Yrityskaupat www.yrityskaupat.net. Viitattu 14.2.2019.
  17. Touhula Varhaiskasvatus osti Vekara Päiväkodit Kaleva.fi. Viitattu 14.2.2019.
  18. Jorma Rahkonen: Touhula osti TaiKu-päiväkodit Jyväskylästä KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 14.2.2019.
  19. Päivähoitoyhtiöltä kyselty myyntihaluja – ”Emme kisaa samoista asiakkaista” Yrittajat.fi. 9.8.2017. Viitattu 14.2.2019.
  20. Kalle Puttonen: Yksityinen päivähoito keskittyy: Touhula ostaa Ipanala-ketjun ESS.fi. 29.6.2018. Viitattu 14.2.2019.
  21. tarja.heikkonen@media.fi: Päiväkodit ketjuuntuvat – Hyvinkäällä eniten liitytty Touhula-ketjuun Aamuposti. Viitattu 14.2.2019.
  22. a b Päiväkoti Kädenjälki Oy osaksi Touhula-päiväkoteja Touhula-päiväkodit. 2.1.2019. Arkistoitu 15.2.2019. Viitattu 14.2.2019.
  23. Päiväkoti Taikametsä osaksi Touhulaa Touhula-päiväkodit. 21.4.2023. Viitattu 9.11.2023.
  24. a b c d ”Minulle tuli ilmoitus töihin, että tulkaa hakemaan lapset, koska ei ole tarpeeksi työntekijöitä” -Touhula-päiväkodeista paljastuu edelleen epäkohtia www.iltalehti.fi. Viitattu 9.2.2019.
  25. a b Tarkastusraportti: Päiväkotilapset pihalla ilman valvojia, pienimmät kävivät yksin vessassa – Järvenpään syyniin joutuneessa Touhula-päiväkodissa oli puutteita jo 2017 Helsingin Sanomat. 28.1.2019. Viitattu 8.2.2019.
  26. a b Super: Haamuhoitajia on myös lasten päivähoidossa – "Lapsilla on siellä paljon suojelusenkeleitä" Yle Uutiset. Viitattu 8.2.2019.
  27. Touhula-päiväkotien lastenhoitajat kertovat karusta arjestaan - "Yksin kahdentoista alle 3-vuotiaan kanssa" SuPer verkkolehti. 4.2.2019. Viitattu 17.2.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]