Toni Loimuneva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toni Loimuneva vuonna 2013.

Toni Loimuneva (s. 24. kesäkuuta 1976 Hyvinkää) on suomalainen musiikintekijä ja muusikko. Hän oli 2013 lopettaneen suomirockyhtye Musta Joutsenen perustajajäsen, lauluntekijä ja kitaristi. Nykyään hän tekee soolouraa artistinimellä Loimu.

Elämä ja toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1991–2006 Loimuneva soitti useissa hyvinkääläisissä yhtyeissä. Näistä pitkäaikaisin oli vuosina 1998–2004 toiminut Versio, joka pääsi vuonna 2002 Rock Sm -kilpailussa kuuden parhaan joukkoon.

Vuonna 2006 Loimuneva perusti Musta Joutsen -yhtyeen, joka sai Poko Rekordsilta levytyssopimuksen. Yhtye teki yhteensä kolme albumia. Musta Joutsenen lopetettua vuonna 2013 Loimuneva aloitti soolouran työstämisen.

Loimuneva julkaisi vuonna 2015 ensimmäisen sooloalbuminsa Peiliinkatsojat. Vuonna 2020 hän julkaisi toisen sooloalbuminsa Taivaanrannanmaalarit artistinimellä Loimu.

Loimunevan huhutaan nykyisin myös vaikuttavan yhtyeessä Perintötekijät.