Tokion pörssi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tokion pörssi
Tokion pörssin kaupankäyntihuone

Tokion pörssi (jap. 東京証券取引所, Tōkyō Shōken Torihikisho) tai TSE, oli yksi maailman suurimmista osakemarkkinoista maailmassa rahanarvolla mitattuna. Pörssi on perustettu vuonna 1949 ja sen käytössä on Nikkei-indeksi.

Tokion pörssi ilmoitti vuoden 2011 lopussa yhdistyvänsä Osakan pörssin kanssa. Yhdistymisellä pörssit pyrkivät vastaavaan rahoitusalan kasvavaan kilpailuun. Yhdistyminen toteutui vuoden 2013 tammikuussa.[1] Japanin markkinaviranomainen hyväksyi yhdistymisen heinäkuussa 2012.[2]Yhdistymisen seurauksena syntyi Japanin pörssi (JPX). Tammikuussa 2016 JPX-pörssissä listattujen yritysten markkina-arvoksi laskettiin 4 522 miljardia Yhdysvaltain dollaria.[3] Japanin pörssi on maailman kolmanneksi tai neljänneksi suurin arvopapereiden markkinapaikka.

Käytännössä pörssien yhdistymisessä saavutettiin seitsemän miljoonan jenin säästöt toimien integroinnin johdosta Tokion pörssin sulauduttua osaksi Osakan pörssiä.[4] Tokion ja Osakan pörssit jatkoivat ainakin aluksi uuden Japanin pörssin tytäryrityksinä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiroko Tabuchi: DEALBOOK; Tokyo Stock Exchange To Acquire Osaka Rival nytimes.com. 23.11.2011. Tokio: The New York Times. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  2. Japan approves merger of Tokyo and Osaka exchanges 5.7.2012. BBC, bbc.com. Viitattu 19.2.2016. (englanniksi)
  3. Equity - 1.1 - Domestic market capitalization (USD millions), Monthly Reports (pdf tai xls) (Tammikuun 2016 tilasto. Sivusto vaatii käyttäjän rekisteröitymisen) World Federation of Exchanges (WFE), world-exchanges.org. Viitattu 19.2.2016. (englanniksi)
  4. Tokion ja Osakan pörssit yhdistyvät Arvopaperi. Viitattu 6.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]