Nuolisiipi

Natsi-Saksa alkoi kehitellä toisen maailmansodan loppuvaiheissa nuolisiipeä sotilaslentokoneisiinsa. Ensimmäinen tutkimustyön tulos oli nopea suihkuhävittäjä Me-262, jonka siipien kärjet olivat taaksepäin kallistetut. Kone kykeni n. 850 km/h nopeuteen, siinä missä potkurihävittäjien nopeuskatto oli n. 700 km/h.

Sodan jälkeen sekä neuvostoliittolaiset että amerikkalaiset saivat käyttöönsä hankitun tietouden, jota kummatkin käyttivät tehokkaasti hyväkseen. Molemmilla oli kehiteltyinä suorasiipisiä suihkuhävittäjiä, joiden siivet modifioitiin uudelleen. Neuvostoliiton MiG-9 "Fargo"sta kehiteltiin MiG-15 "Fagot", josta tulikin Varsovan liiton maiden tärkein suihkuhävittäjä yli vuosikymmeneksi. Yhdysvaltain F-84 "Thunderjet"stä syntyi niinikään nopeampi F-84F, jossa oli nuolisiivet. Samankaltaisen muutoksen kävi lävitse North American F-86 Sabre. Alunperin koneesta piti tulla suorasiipinen.

Muutosten myötä koneiden lento-ominaisuudet paranivat sekä huippunopeus kasvoi. Myöskin korkealla lentämisen ominaisuudet tulivat paremmiksi. Yhdessä suihkumoottorin kehittämisen kanssa, osoittautui nuolisiiven käyttö ylivertaiseksi muihin aikaisempiin siipiprofiileihin verrattuna.

Hävittäjä- ja pommituskoneiden ohella, nykyisin myöskin valtaosassa matkustajalentokoneista on nuolimuotoiset siivet.

Joitain nuolisiipisiä suihkukoneita: Folland Gnat, MiG-15, F-86 Sabre, sekä Saab J-29 "Tunnan".

Nuolimuotoisesta siivestä kehiteltiin vieläkin aerodynaamisempi deltasiipi. Tässä työssä toimi uranuurtajana Saksasta Yhdysvaltoihin muuttanut lentokonesuunnittelija, professori Alexander Lippisch.

Lähteet

• Tekniikan kirja 2, WSOY, 1964 (alkuteos C.Bertelsmann Verlag: Das Grosse Buch Der Technik)
• Tiedon Portat 3 - Ilmailu, WSOY, 1969