Ero sivun ”Purukumipop” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 2: Rivi 2:


Pop- ja rock musiikki alkoi 1960-luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä [[single]]- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta
Pop- ja rock musiikki alkoi 1960-luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä [[single]]- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta
single-kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten [[The Beatles]], [[The Beach Boys]] ja [[The Rolling Stones]] siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä. Musiikin taiteellistumisen myötä syntyi uusi, yleisesti monimutkaisena pidetty tyyli; [[progressiivinen rock]] eli proge. Tälle tyylille oli tyypillistä muun muassa tahtilajien yllättävät vaihtelut sekä kappaleiden huomattava pituus. Tyylissä pyrittiin usein minimoimaan kaupallisuus. Toisalaalta näennäisesti kevyiden kappaleiden sanoitukset saattoivat olla kantaaottavia tai tekstillisesti kunnianhimoisia.
single-kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten [[The Beatles]], [[The Beach Boys]] ja [[The Rolling Stones]] siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä. Musiikin taiteellistumisen myötä syntyi uusi, yleisesti monimutkaisena pidetty tyyli; [[progressiivinen rock]] eli proge. Tälle tyylille oli tyypillistä muun muassa tahtilajien yllättävät vaihtelut sekä kappaleiden huomattava pituus. Tyylissä pyrittiin usein minimoimaan kaupallisuus ja näennäisesti kevyiden kappaleiden sanoitukset saattoivat olla kantaaottavia tai tekstillisesti kunnianhimoisia.


Samanaikaisesti oli huomattu, että on olemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (''bubblegum pop'').
Samanaikaisesti oli huomattu, että on olemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (''bubblegum pop'').

Versio 9. joulukuuta 2009 kello 02.47

Purukumipop (engl. Bubblegum pop) on Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälin jälkeen syntynyt pop-musiikin tyylisuuntaus.

Pop- ja rock musiikki alkoi 1960-luvun puolivälissä kehittyä kunnianhimoisemmaksi. Yhtyeet pyrkivät luomaan taiteellisesti korkeatasoista musiikkia sekä single- että albumijulkaisuilleen. Erityisesti albumeita tehtiin yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi, joilta single-kappaleiden irrottaminen ei ollut mielekästä tai yhtyeen tarkoituksena. Aikaisemmin singleillä menestyneet yhtyeet ja artistit kuten The Beatles, The Beach Boys ja The Rolling Stones siirtyivät tähän suuntaan, ja yleisesti yhtyeet ottivat uusia vaikutteita muista musiikkityyleistä. Musiikin taiteellistumisen myötä syntyi uusi, yleisesti monimutkaisena pidetty tyyli; progressiivinen rock eli proge. Tälle tyylille oli tyypillistä muun muassa tahtilajien yllättävät vaihtelut sekä kappaleiden huomattava pituus. Tyylissä pyrittiin usein minimoimaan kaupallisuus ja näennäisesti kevyiden kappaleiden sanoitukset saattoivat olla kantaaottavia tai tekstillisesti kunnianhimoisia.

Samanaikaisesti oli huomattu, että on olemassa uusi varhaisnuorten ja teini-ikäisten yleisö. Heille suunnattiin kevyt ja hyväntuulinen pop-musiikki joka sai nimekseen purukumipop (bubblegum pop).

Nimitys oli halventava ja sillä viitattiin tyylin avoimeen kaupallisuuteen ja kertakäyttöisyyteen taiteelliseen kunnianhimoon pohjautuvaan musiikkiin verrattuna. Ylenkatsetta lisäsi että artistit esittivät monesti ammattilaisten tekemiä kappaleita omien sävellysten sijaan mitä korosti usein selkeä ryhmä joka sävelsi kappaleet sekä tuotti ne. Tällaisia ovat olleet Nicky Chinn ja Mike Chapman sekä Middle of the Roadille kappaleita tehneet Harold "Lally" Stott ja Mario Capuano tuottajana Giacomo Tosti.

Tyylille on tunnusomaista lyhyt, iskevä rakenne, tarttuva kertosäe sekä yksinkertainen sanoitus. Jotkin yhtyeistä eivät olleet oikeita vaan kappaleen esittivät studiomuusikot ja -laulajat.

Tyylin edustajia 1960-luvulla olivat esimerkiksi Ohio Express ("Yummy, Yummy, Yummy"), 1910 Fruitgum Company ("Simon Says") ja Archies ("Sugar Sugar"). Myöhempiä yhtyeitä olivat esimerkiksi alkuaikojen The Sweet, Middle of the Road ja Mud. Nämä yhtyeet koostuivat ammattitaitoisista muusikoista eikä heidän soittamistaan levyillä epäilty, kuten myöhemmin Bay City Rollers - tai The Rubettes yhtyeitä eri syistä.


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.