Francis Poulenc

Francis Jean Marcel Poulenc (7. tammikuuta 1899 - 30. tammikuuta 1963) oli ranskalainen taidemusiikin säveltäjä ja pianisti. Hänen monipuolinen sävellystuotantonsa sisältää oopperoita, uskonnollista musiikkia sekä orkesteri-, laulu- ja soitinmusiikkia.

Elämä

Poulencin synnyinpaikka oli Pariisin upporikas kahdeksas arrondissement. Piano-opinnot hän aloitti viisivuotiaana äitinsä opastuksella. Nuorena miehenä Poulenc piti erityisesti Igor Stravinskin, Claude Debussyn ja Maurice Ravelin musiikista. Myöhemmin hänen opettajanaan oli mm. Ricardo Viñes, joka esitteli hänet kahdelle Poulencin elämään ja tuotantoon merkittävästi vaikuttaneelle säveltäjälle: Georges Auricille ja Erik Satielle.

Poulenc oli ensimmäisiä avoimesti homo- tai biseksuaalisia säveltäjiä.

Les Six

Poulenc muodosti viiden muun nuoren ranskalaisen säveltäjän kanssa Les Six-ryhmittymän, joka oli paljon tekemisissä eksentrikkosäveltäjä Erik Satien kanssa. Poulencin ensimmäisiä töitä oli Satielle omistettu Rapsodie nègre (1917), jota hän näytti Pariisin konservatorion opettajalle Paul Vidal'lle. Vidal, joka ei kuulunut Satien eikä Stravinskin ystäväpiiriin, raivostui ja työnsi Poulencin ulos haukkuen teosta typeräksi. Poulenc järjesti teokselle kuitenkin esityksen, jossa hän itse lauloi. Se sai hyvän vastaanoton. Stravinski, joka oli kuullut että Poulencia oli kohdeltu kaltoin Konservatoriossa, järjesti sävellykselle kustantajan.

Uransa alkuajoista lähtien Poulencilla oli voimakas itsekritiikki ja hän tuhosi paljon omia töitään. Hän myös korjaili niitä alituisesti jälkikäteen. Osaltaan tähän saattoi vaikuttaa se, etteivät Les Sixin jäsenet suhtautuneet toistensa musiikkiin kovinkaan imartelevasti. Tuhottujen töiden joukkoon kuuluu mm. osa pidetystä sarjasta Le Bestiaire.

Sävellystyö

Poulencin sävellystyössä näkyy elämä Pariisin taiteilijayhteisössä ja vuorovaikutus useiden tunnettujen säveltäjien kuten Sravinskin ja Milhaud'n kanssa. Hän ei ollut erityisesti kokeilija Satien, Milhaud'n ja Honeggerin tapaan vaan pyrki ennemminkin säveltämään kaunista, monipuolista ja yleisöön vetoavaa musiikkia. Paitsi aikalaisiltaan, hän sai vaikutteita mm. Mozartilta, Camille Saint-Saënsilta ja Emmanuel Chabrier'lta sekä kuvataiteista.

Poulenc itse oli erinomainen pianisti. Kahdenkymmenen viiden vuoden ajan hän toimi säestäjänä baritoni Pierre Bernacille. Orkesterimusiikin lisäksi Poulenc sävelsi kolme oopperaa, urku-, cembalo-, puhallin- ja pianomusiikkia sekä uskonnollista musiikkia. Hän myös sävelsi lauluiksi toistasataa runoilijatuttaviensa runoa. Poulencin teoksiin soolosoittimelle ja orkesterille kuuluvat yhden ja kahden pianon konserttojen lisäksi vuosina 1927-1928 sävelletty cembalokonserttokonsertto, jonka säveltäjä nimesi Concert champêtreksi, sekä urkukonsertto - jälkimmäisiä voidaan kumpaakin pitää uraauurtavina sävellyksinä, ovathan molemmat soittimet yhä varsin harvinaisia orkesterin solistina.

Francis Poulenc kuoli sydänvikaan Pariisissa 30. tammikuuta 1963. Hänet haudattiin Père-Lachaisen hautausmaalle.

Teoksia

• Rapsodie nègre, 1917
• Les mamelles de Tirésias, ooppera 1917
• Trois mouvements perpétuels, 1918
• Le Bestiaire, 1919
• Cocardes, 1919
• Les biches, baletti 1924
• Concert champêtre, 1929
• Litanies à la vierge noire, 1936
• L'Histoire de Babar, le petit éléphant, musiikkia Jean de Brunhoffin satuun Babar-elefantista 1946
• Huilusonaatti, 1956
• Dialogues des carmélites, ooppera 1957
• La Voix humaine, ooppera 1959
• Oboesonaatti, 1962
• Klarinettisonaatti, 1962

Lähteet

• Ivry, Benjamin (1996). Francis Poulenc, 20th-Century Composers series. Phaidon Press Limited. ISBN 071483503X.