Ero sivun ”Tuulihaukka” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 37: Rivi 37:
== Levinneisyys ==
== Levinneisyys ==


Levinneisyysalue on hyvin laaja, käsittäen lähes koko Euraasian. Euroopan kanta on 250&nbsp;000–350&nbsp;000 paria, joista Britteinsaarilla 60&nbsp;000. Parimäärä Suomessa on 1&nbsp;000–2&nbsp;500.<ref>Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. - Otava. Keuruu. ISBN 951-1-12663-6</ref> Tuulihaukka muuttaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan. Joitakin yksilöitä jää Suomeen talvehtimaan hyville myyräapajille. Lajista on tehty havaintoja Alaskassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.audubon.org/field-guide/bird/eurasian-kestrel|nimeke=Eurasian Kestrel|julkaisu=Audubon|ajankohta=2014-11-13|viitattu=2021-05-03|ietf-kielikoodi=en}}</ref>.
Levinneisyysalue on hyvin laaja, käsittäen lähes koko Euraasian. Euroopan kanta on 250&nbsp;000–350&nbsp;000 paria, joista Britteinsaarilla 60&nbsp;000. Parimäärä Suomessa on 1&nbsp;000–2&nbsp;500.<ref>Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. - Otava. Keuruu. ISBN 951-1-12663-6</ref> Tuulihaukka muuttaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan. Joitakin yksilöitä jää Suomeen talvehtimaan hyville myyräapajille. Lajista on tehty havaintoja Alaskassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.audubon.org/field-guide/bird/eurasian-kestrel|nimeke=Eurasian Kestrel|julkaisu=Audubon|ajankohta=2014-11-13|viitattu=2021-05-03|ietf-kielikoodi=en}}</ref> Tuulihaukka esiintyy lähes koko Suomessa.<ref name=":0">{{Kirjaviite|Tekijä=Laine, Lasse|Nimeke=Suomen Luonto-opas|Vuosi=2000|Sivu=211|Julkaisija=WSOY}}</ref>


Kanta taantui suuresti ympäristömyrkkyjen takia 1950-luvulta alkaen. Lajin kannan elpymiselle on ollut elintärkeää [[linnunpönttö|pöntötys]]. Laji onkin nykyään elpymässä ja on jopa Suomen tavallisin viljelysalueiden haukkalaji. Nykyisen kannan kooksi arvioidaan 5 000–7 000 paria. <ref>http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/tuulihaukka</ref> Laji on poistettu uhanalaisten lajien listalta.
Kanta taantui suuresti ympäristömyrkkyjen takia 1950-luvulta alkaen. Lajin kannan elpymiselle on ollut elintärkeää [[linnunpönttö|pöntötys]]. Laji onkin nykyään elpymässä ja on jopa Suomen tavallisin viljelysalueiden haukkalaji. Nykyisen kannan kooksi arvioidaan 5 000–7 000 paria. <ref>http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/tuulihaukka</ref> Laji on poistettu uhanalaisten lajien listalta.

Versio 21. syyskuuta 2022 kello 19.43

Tuulihaukka
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Jalohaukkalinnut Falconiformes
Heimo: Jalohaukat Falconidae
Suku: Jalohaukat Falco
Laji: tinnunculus
Kaksiosainen nimi

Falco tinnunculus
Linnaeus, 1758

Katso myös

  Tuulihaukka Wikispeciesissä
  Tuulihaukka Commonsissa

Tuulihaukka (Falco tinnunculus) on jalohaukkojen heimoon kuuluva pieni petolintu.

Koko ja ulkonäkö

Tuulihaukka on pienikokoinen haukka, jolla on pitkät siivet ja pitkä pyrstö. Pituus on 32–35 cm ja siipiväli 70–80 cm. Selkäpuoli on punaruskea ja vatsapuoli vaalea tihein tummin täplin. Koiraan pää on harmaa, naaraan vaalea. Nuori lintu muistuttaa naarasta. Tuulihaukan soidinääni on kimittävä kii-kii-kii...

Vanhin suomalainen rengastettu tuulihaukka on ollut 11 vuotta 2 kuukautta vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen 16 vuotta 5 kuukautta vanha yksilö.

Levinneisyys

Levinneisyysalue on hyvin laaja, käsittäen lähes koko Euraasian. Euroopan kanta on 250 000–350 000 paria, joista Britteinsaarilla 60 000. Parimäärä Suomessa on 1 000–2 500.[3] Tuulihaukka muuttaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan. Joitakin yksilöitä jää Suomeen talvehtimaan hyville myyräapajille. Lajista on tehty havaintoja Alaskassa ja Brittiläisessä Kolumbiassa.[4] Tuulihaukka esiintyy lähes koko Suomessa.[5]

Kanta taantui suuresti ympäristömyrkkyjen takia 1950-luvulta alkaen. Lajin kannan elpymiselle on ollut elintärkeää pöntötys. Laji onkin nykyään elpymässä ja on jopa Suomen tavallisin viljelysalueiden haukkalaji. Nykyisen kannan kooksi arvioidaan 5 000–7 000 paria. [6] Laji on poistettu uhanalaisten lajien listalta.

Elinympäristö ja elintavat

Tuulihaukka on viljelysmaiden lintu. Suomessa osa kannasta pesii avosoilla, hakkuuaukoissa, tuntureilla ja saaristossa.

Tuulihaukka saalistaa avomaiden yllä ja jää usein lekuttelemaan paikoilleen ilmaan kuin tiira. Lekuttelussa auttaakseen se kääntyy usein vähäistäkin tuulta kohden, mistä lajin suomenkielinen nimikin on peräisin.

Lisääntyminen

Tuulihaukka pesii onttoon keloon, vanhaan variksen pesään tai erikoisvalmisteiseen pönttöön. Tuulihaukka saa vain yhden pesueen vuodessa. Se munii huhti–toukokuussa 3–7 punamustatäpläistä munaa. Niitä naaras hautoo 26–30 vrk, kun koiras pitää huolen ruokahuollosta. Poikaset viipyvät pesässään 27–33 vrk, jonka jälkeen poikue emoineen pysyy koossa vielä noin kuukauden ajan.

Ravinto

Tuulihaukan pääravintoa ovat myyrät ja muut pienet jyrsijät. Myyräkatovuosina ravinto voi kuitenkin koostua suurelta osin sammakkoeläimistä, pikkulinnuista, madoista ja isoista hyönteisistä.

Kuvagalleria

  • Tuulihaukka lekuttelemassa paikoillaan
    Tuulihaukka lekuttelemassa paikoillaan
  • Tuulihaukka lekuttelemassa paikoillaan
    Tuulihaukka lekuttelemassa paikoillaan
  • Tuulihaukan pesä tehdasrakennuksessa, Saksassa
    Tuulihaukan pesä tehdasrakennuksessa, Saksassa

Lähteet

  1. ↑ BirdLife International: Falco tinnunculus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Jari Valkama: Tuulihaukka – Falco tinnunculus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. - Otava. Keuruu. ISBN 951-1-12663-6
  4. ↑ Eurasian Kestrel Audubon. 13.11.2014. Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Laine, Lasse: Suomen Luonto-opas, s. 211. WSOY, 2000.
  6. ↑ http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/tuulihaukka

Aiheesta muualla

  • Hellstén, Hannu & Lindroos, Seppo 1976: Tuulihaukan Falco tinnunculus pönttöpesinnät Riihimäellä 1971-73. - Lintumies 4.1976 s. 124. SLY.
  • Korpimäki, Erkki 1983: Tuulihaukkapönttökokeilun tuloksia. - Lintumies 3.1983 s. 132-137. LYL.
  • Korpimäki, Erkki, Haapoja, Reima & Ikola, Sakari 1979: Kaksi tuulihaukan Falco tinnunculus lähekkäistä pesää. - Lintumies 1.1979 s. 35. LYL.
  • Korpimäki, Erkki, Ikola, Sakari & Haapoja, Reima 1979: Tuulihaukan Falco tinnunculus ravinnontarpeesta ja pesäpoikasten painonkehityksestä. - Lintumies 2.1979 s. 49-53. LYL.
  • Kuusela, Seppo 1989: Noin tunti tuulihaukan perhe-elämää. - Lintumies 3.1989 s. 134. LYL.
  • Rikberg, Ralf 1979: Tornfalk Falco tinnunculus häckande i holk. - Lintumies 2.1979 s. 83. LYL.
  • Tuulihaukka Lintukuva-verkkopalvelussa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tuulihaukka&oldid=20800072”