Ero sivun ”Tiosyaanihappo” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
p Botti päivitti mallineen. |
p kh |
||
Rivi 7: | Rivi 7: | ||
| moolimassa = 59,098 |
| moolimassa = 59,098 |
||
| ulkomuoto = Väritön neste<ref>{{Kemikaalikortti|1671|Tiosyaanihapon}} Viitattu 11.8.2014.</ref> |
| ulkomuoto = Väritön neste<ref>{{Kemikaalikortti|1671|Tiosyaanihapon}} Viitattu 11.8.2014.</ref> |
||
| sulamispiste = 5 |
| sulamispiste = 5 °C<ref name="ullmann">Theo H. J. van Hoek: ''Thiocyanates, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry'', John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 11.8.2014</ref> |
||
| kiehumispiste = |
| kiehumispiste = |
||
| tiheys = |
| tiheys = |
||
Rivi 15: | Rivi 15: | ||
==Ominaisuudet== |
==Ominaisuudet== |
||
Huoneenlämpötilassa tiosyaanihappo on helposti haihtuva väritön neste. Kiinteänä se on stabiili ainoastaan 0 |
Huoneenlämpötilassa tiosyaanihappo on helposti haihtuva väritön neste. Kiinteänä se on stabiili ainoastaan 0 °C:n alapuolella, jolloin se on valkoista kiteistä ainetta. Huoneenlämpötilassa se hajoaa [[vetysyanidi]]ksi ja keltaiseksi yhdisteeksi H<sub>2</sub>C<sub>2</sub>N<sub>2</sub>S<sub>3</sub><ref name="chemistry" />. Tiosyaanihappo liukenee erittäin hyvin veteen<ref name="karamaki" /> ja muodostuvat vesiliuokset ovat vahvasti happamia. Aineen [[happovakio|pK<sub>a</sub>-arvo]] on –1,8<ref name ="crc">{{Kirjaviite | Tekijä =William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno | Nimeke =CRC Handbook of Chemistry and Physics | Vuosi =2012 |Sivu =5.93 | Selite = 93rd Edition |Julkaisija =CRC Press | Tunniste =ISBN 978-1439880494 | www =http://books.google.fi/books?id=-BzP7Rkl7WkC&pg=SA5-PA93&dq=Thiocyanic+acid&hl=fi&sa=X&ei=f2DoU7zxNIHXyQPWy4LICg&ved=0CE4Q6AEwBzhQ#v=onepage&q=Thiocyanic%20acid&f=false | www-teksti =Kirja Googlen teoshaussa | Viitattu =11.8.2014 | Kieli ={{en}}}}</ref>. Vesiliuos on kuitenkin pysyvä, jos tiosyaanihapon pitoisuus on korkeintaan 5 massaprosenttia. Tätä väkevämmät liuokset [[hydrolyysi|hydrolysoituvat]] [[ammoniakki|ammoniakiksi]] ja [[karbonyylisulfidi]]ksi tai polymeroituvat muodostaen 5-imino-1,2,4-ditiatsolidiini-2-tionia.<ref name="ullmann" /><ref name ="karamaki">{{Kirjaviite | Tekijä =E. M. Karamäki | Nimeke =Epäorgaaniset kemikaalit | Vuosi =1983 | Sivu =147 | Julkaisija =Kustannusliike Tietoteos | Tunniste =ISBN 951-9035-61-3 }}</ref><ref name="chemistry">{{Kirjaviite | Tekijä =N.N. Greenwood & A. Earnshaw | Nimeke =Chemistry of the Elements | Vuosi =1997 | Sivu =324 | Selite = 2nd Edition |Julkaisija =Butterworth Heinemann | Tunniste =ISBN 0-7506-3365-4 | Kieli ={{en}}}}</ref><ref name ="kirk-othmer">Edward D. Weil, Stanley R. Sandler & Michael Gernon:''Sulfur Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology'', John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 11.8.2014</ref> |
||
==Valmistus== |
==Valmistus== |
||
Tiosyaanihappoa voidaan valmistaa alle 0 |
Tiosyaanihappoa voidaan valmistaa alle 0 °C:n lämpötiloissa [[kaliumtiosyanaatti|kaliumtiosyanaatin]] ja [[kaliumvetysulfaatti|kaliumvetysulfaatin]] välisellä reaktiolla ja muodostuva tiosyaanihappo kaasuuntuu lämmitettäessä. Toinen tapa valmistaa yhdistettä kiinteänä on [[elohopeasyanidi]]n ja [[divetysulfidi]]n välinen reaktio. Tiosyaanihapon vesiliuoksia voidaan valmistaa [[ammoniumtiosyanaatti|ammoniumtiosyanaatista]] ja [[rikkihappo|rikkihaposta]].<ref name="ullmann" /><ref name="chemistry" /> |
||
:KSCN + KHSO<sub>4</sub> → HSCN + K<sub>2</sub>SO<sub>4</sub> |
:KSCN + KHSO<sub>4</sub> → HSCN + K<sub>2</sub>SO<sub>4</sub> |
||
:NH<sub>4</sub>SCN + H<sub>2</sub>SO<sub>4</sub> → HSCN + NH<sub>4</sub>HSO<sub>4</sub> |
:NH<sub>4</sub>SCN + H<sub>2</sub>SO<sub>4</sub> → HSCN + NH<sub>4</sub>HSO<sub>4</sub> |
Nykyinen versio 6. huhtikuuta 2019 kello 15.32
Tiosyaanihappo | |
---|---|
Tunnisteet | |
CAS-numero | |
PubChem CID | |
Ominaisuudet | |
Molekyylikaava | HSCN |
Moolimassa | 59,098 |
Ulkomuoto | Väritön neste[1] |
Sulamispiste | 5 °C[2] |
Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Tiosyaanihappo (HSCN) on syaanihapon rikkianalogi ja epäorgaaninen vahva happo. Yhdiste on suhteellisen epästabiili, minkä vuoksi hapolla itsellään ei ole juurikaan käyttöä.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa tiosyaanihappo on helposti haihtuva väritön neste. Kiinteänä se on stabiili ainoastaan 0 °C:n alapuolella, jolloin se on valkoista kiteistä ainetta. Huoneenlämpötilassa se hajoaa vetysyanidiksi ja keltaiseksi yhdisteeksi H2C2N2S3[3]. Tiosyaanihappo liukenee erittäin hyvin veteen[4] ja muodostuvat vesiliuokset ovat vahvasti happamia. Aineen pKa-arvo on –1,8[5]. Vesiliuos on kuitenkin pysyvä, jos tiosyaanihapon pitoisuus on korkeintaan 5 massaprosenttia. Tätä väkevämmät liuokset hydrolysoituvat ammoniakiksi ja karbonyylisulfidiksi tai polymeroituvat muodostaen 5-imino-1,2,4-ditiatsolidiini-2-tionia.[2][4][3][6]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiosyaanihappoa voidaan valmistaa alle 0 °C:n lämpötiloissa kaliumtiosyanaatin ja kaliumvetysulfaatin välisellä reaktiolla ja muodostuva tiosyaanihappo kaasuuntuu lämmitettäessä. Toinen tapa valmistaa yhdistettä kiinteänä on elohopeasyanidin ja divetysulfidin välinen reaktio. Tiosyaanihapon vesiliuoksia voidaan valmistaa ammoniumtiosyanaatista ja rikkihaposta.[2][3]
- KSCN + KHSO4 → HSCN + K2SO4
- NH4SCN + H2SO4 → HSCN + NH4HSO4
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tiosyaanihapon kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 11.8.2014.
- ↑ a b c Theo H. J. van Hoek: Thiocyanates, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 11.8.2014
- ↑ a b c N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 324. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ a b E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 147. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 5.93. 93rd Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.8.2014). (englanniksi)
- ↑ Edward D. Weil, Stanley R. Sandler & Michael Gernon:Sulfur Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 11.8.2014