Kaliumtiosyanaatti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaliumtiosyanaatti
Potassium thiocyanate.png
Potassium-thiocyanate-xtal-3D-vdW-B.png
Tunnisteet
CAS-numero 333-20-0
Ominaisuudet
Molekyylikaava KSCN
Moolimassa 97,19
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine[1]
Sulamispiste 173,2 °C[1]
Kiehumispiste 500 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 1,886 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 2170 g/l (20 °C)[1]

Kaliumtiosyanaatti (KSCN) on kalium- ja tiosyanaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään muun muassa orgaanisen kemian synteeseissä ja analyyttisessä kemiassa.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa kaliumtiosyanaatti on valkoisia erittäin hygroskooppisia kiteitä. Aine liukenee erittäin hyvin veteen ja veden lisäksi myös polaariset orgaaniset liuottimet kuten etanoli, metanoli ja asetoni liuottavat yhdisteen. Liukenemisreaktio on voimakkaasti endoterminen prosessi. Vahvat hapot hajottavat kaliumtiosyanaatin ammoniakiksi ja karbonyylisulfidiksi.[1][2][3]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaliumntiosyanaattia voidaan valmistaa usealla eri tavalla. Käytettyjä ovat muun muassa kaliumhydroksidin reaktio ammoniumtiosyanaatin kanssa, jolloin muodostuu kaliumtiosyanaatin lisäksi ammoniakkia ja vettä sekä kaliumsyanidin ja rikin välinen reaktio lämmitettäessä.[1][2][3]

KOH + NH4SCN → KSCN + NH3 + H2O
KCN + S → KSCN

Kaliumtiosyanaattia voidaan käyttää orgaanisissa synteeseissä orgaanisten tiosyanaattien, joita käytetään lääkeaineiden synteesiin, valmistuksessa. Muita käyttökohteita ovat käyttö apuaineena tekstiilien värjäyksessä, valokuvauskemikaalina ja reagenssina raudan toteamiseen analyyttisessä kemiassa. Kaliumtiosyanaattia voidaan lisätä hammastahnoihin, koska syljen laktoperoksidaasientsyymi hapettaa sen tiosyanaatti-ionin hypotiosyanaatti-ioniksi, jolla on antibakteerisia ominaisuuksia. Monissa kaliumtiosyanaatin käyttökohteissa voidaan käyttää myös hinnaltaan halvempaa natriumtiosyanaattia.[1][2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 394. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c Edward D. Weil, Stanley R. Sandler & Michael Gernon:Sulfur Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 12.8.2014
  3. a b c Theo H. J. van Hoek: Thiocyanates, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 12.8.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]