Ero sivun ”Igor Vahros” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
KB-linkki |
aukt. |
||
| Rivi 28: | Rivi 28: | ||
* {{Kansallisbiografia|id=7069|nimi=Vahros, Igor (1917 - 1996)|tekijä=Arto Mustajoki|ajankohta=28.2.2001}} |
* {{Kansallisbiografia|id=7069|nimi=Vahros, Igor (1917 - 1996)|tekijä=Arto Mustajoki|ajankohta=28.2.2001}} |
||
{{auktoriteettitunnisteet}} |
|||
{{AAKKOSTUS:Vahros, Igor}} |
{{AAKKOSTUS:Vahros, Igor}} |
||
[[Luokka:Suomen venäläiset]] |
[[Luokka:Suomen venäläiset]] |
||
[[Luokka:Suomalaiset professorit]] |
[[Luokka:Suomalaiset professorit]] |
||
Versio 13. helmikuuta 2019 kello 13.46
Igor Vahros (vuoteen 1942 Vahroméjev; 7. tammikuuta 1917 Pietari – 23. kesäkuuta 1996 Helsinki)[1] oli kieli- ja kirjallisuustieteilijä. Hän oli Helsingin yliopistossa venäjän kielen ja kirjallisuuden professori 1967–1980.[2][3] Hän oli tuolloin Suomen ainoa venäjän kielen ja kirjallisuuden professori ja toimi Urho Kekkosen epävirallisena tulkkina.[4]
Venäjällä syntynyt Vahros muutti lapsena isänsä kanssa Suomeen. Hän suomensi talvisodan aikana sotasaalisasiakirjoja ja kuulusteli sotavankeja. Jatkosodan alettua Vahros sijoitettiin Päämajan liikkuvaan tiedustelukeskukseen Osasto Raskiin jonka tehtävänä oli agenttitiedustelun järjestäminen. Vahros toimi kouluttajana Äänislinnan Tiedustelijainkoulussa. Hän opetti koulussa psykologiaa, piti maailmanpolitiikkaan liittyviä tilannekatsauksia, kirjoitti vakoojien käyttämät peitetarinat ja johti myös koulun orkesteria ja kuoroa. Kirjailija Mikko Porvali käytti teoksensa Salainen tiedustelija lähdemateriaalina Vahroksen sotavuosien päiväkirjoja ja rintamalta kotiin kirjoittamia kirjeitä.[5]
Rauhan tultua Vahros oli YYA-valtuuskunnan sihteeri ja tulkki vuonna 1948.[4]
Vahros oli yksi kansainvälisen Dostojevski-seuran perustajista ja seuran johtokunnan pitkäaikainen jäsen. Hän suomensi Aleksei Tolstoin romaanitrilogian Kärsimysten tie. Vahros palkittiin Pushkin-mitalilla neuvostoliittolaisen kulttuurityön edistämisestä. [3]
Vahrosin tytär Muusa Savijärvi (s. 1936) on Joensuun yliopiston venäjän kielen emeritusprofessori.[6][2]
Teokset
- Zur Geschichte und Folklore der grossrussischen Sauna. Suomalainen tiedeakatemia: Akateeminen kirjakauppa, 1966
- Suomalais-venäläinen sanakirja, A. Scherbakoffin kanssa, Russki jazyk, 1975
Lähteet
- ↑ Vahros Igor. Uppslagsverket Finland.
- ↑ a b Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918–2000: Venäjän kieli ja kirjallisuus sekä slaavilainen filologia
- ↑ a b Pertti Virtaranta: Professori Igor Vahros. Helsingin Sanomat 5.7.1996
- ↑ a b Jarmo Huhtanen, Sodan ajan vakoojista selviytyi luultua useampi. Helsingin Sanomat 12.10.2012 sivu A 8
- ↑ Yle uutiset Keski-Suomi 12.10.2012 : Salainen tiedustelija avaa oven säälimättömään tiedustelusotaan
- ↑ Veronica Shenshin: Venäläiset ja venäläinen kulttuuri Suomessa. Kulttuurihistoriallinen katsaus Suomen venäläisväestön vaiheista autonomian ajoilta nykypäiviin. PDF (latautuva tiedosto). Helsingin yliopisto, Aleksanteri-instituutti. 2008. S. 82–83.
Aiheesta muualla
- Docendo discimus, University of Helsinki. Department of Slavonic Languages, Yliopistopaino 1986. Sarja: Slavica Helsingiensia, 0780-3281; suppl. 1 Slavica Helsingiensia, 0780-3281; suppl. 1 (Juhlakirja professori Igor Vahroksen 70-vuotispäiväksi 7.1.1987.) ISBN 951-45-4127-8
- Porvali, Mikko: Salainen tiedustelija – suomalaisen vakoojaupseerin kirjeet 1940–44. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2012. ISBN 978-951-796-849-2. }
- Porvali, Mikko: Vakoojakoulu: Päämajan asiamieskoulutus jatkosodassa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-951-796-655-9.
- Igor Vahros. Kuka kukin on 1978. Runeberg.org.
- Arto Mustajoki: Vahros, Igor (1917 - 1996) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| ||||||||||||||||||
