Ero sivun ”Valoeetteri” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p stilisointia |
p korjattu paha anglisismi |
||
| Rivi 3: | Rivi 3: | ||
Tietämyksen lisääntyessä eetteriltä vaaditut ominaisuudet osoittautuivat yhä hankalammiksi. Eetterin olisi pitänyt olla toisaalta fluidi (kaasu tai neste) täyttääkseen avaruuden, mutta samalla terästäkin jäykempi ja kimmoisempi, jotta valo kulkisi siinä ilman energiahäviöitä. Sen olisi pitänyt olla massaton ja viskositeetiton, jottei se vaikuttaisi planeettojen kiertoratoihin, sekä täysin läpinäkyvä, täysin [[dispersio]]ta aiheuttamaton ([[taitekerroin]] vakio), kokoonpuristumaton ja jatkuva hyvin pieneen mittakaavaan asti. |
Tietämyksen lisääntyessä eetteriltä vaaditut ominaisuudet osoittautuivat yhä hankalammiksi. Eetterin olisi pitänyt olla toisaalta fluidi (kaasu tai neste) täyttääkseen avaruuden, mutta samalla terästäkin jäykempi ja kimmoisempi, jotta valo kulkisi siinä ilman energiahäviöitä. Sen olisi pitänyt olla massaton ja viskositeetiton, jottei se vaikuttaisi planeettojen kiertoratoihin, sekä täysin läpinäkyvä, täysin [[dispersio]]ta aiheuttamaton ([[taitekerroin]] vakio), kokoonpuristumaton ja jatkuva hyvin pieneen mittakaavaan asti. |
||
[[Michelsonin–Morleyn koe|Michelson-Morleyn kokeella]] vuonna 1887 yritettiin turhaan osoittaa eetteri todeksi. Eetteriteoriaa yritettiin tämän jälkeen vielä pelastaa esittämällä syitä, joista kokeen epäonnistuminen olisi voinut johtua, vaikka eetteriä olisikin olemassa. Näytti kuitenkin, että se vaatisi absoluuttisen viitekehyksen, jossa yhtälöt pätisivät, sillä epätyydyttävällä ehdolla että yhtälöt ovat eri muodossa liikkuvalle havaitsijalle. Nämä vaikeudet innoittivat [[Albert Einstein]]ia muodostamaan [[erityinen suhteellisuusteoria|erityisen suhteellisuusteorian]], |
[[Michelsonin–Morleyn koe|Michelson-Morleyn kokeella]] vuonna 1887 yritettiin turhaan osoittaa eetteri todeksi. Eetteriteoriaa yritettiin tämän jälkeen vielä pelastaa esittämällä syitä, joista kokeen epäonnistuminen olisi voinut johtua, vaikka eetteriä olisikin olemassa. Näytti kuitenkin, että se vaatisi absoluuttisen viitekehyksen, jossa yhtälöt pätisivät, sillä epätyydyttävällä ehdolla että yhtälöt ovat eri muodossa liikkuvalle havaitsijalle. Nämä vaikeudet innoittivat [[Albert Einstein]]ia muodostamaan [[erityinen suhteellisuusteoria|erityisen suhteellisuusteorian]], jota kehitellessään hän hylkäsi valoeetterihypoteesin. [[Occamin partaveitsi|Occamin partaveitsen]] leikkasi sen pois tarpeettomana. |
||
Myös viime aikoina on esitetty erilaisia eetterihypoteeseja, mutta niitä pidetään yleisesti [[pseudotiede|näennäistieteenä]]. Näissä alkuperäistä eetterihypoteesia on kehitetty edelleen, joskin pohjalla on edelleen vanha ajatus mekanistisesta kimmoisasta värähtelevästä aineksesta tai taustarakenteesta, joka sekä synnyttää aalto- ja hiukkasilmiöt että siirtää ne. Esimerkki tällaisesta teoriasta on [[Kauko Nieminen|Kauko Niemisen]] eetteripyörreteoria<ref>Kauko Nieminen: Eetteripyörteet voimina, ISBN 951-99532-4-8</ref>. |
Myös viime aikoina on esitetty erilaisia eetterihypoteeseja, mutta niitä pidetään yleisesti [[pseudotiede|näennäistieteenä]]. Näissä alkuperäistä eetterihypoteesia on kehitetty edelleen, joskin pohjalla on edelleen vanha ajatus mekanistisesta kimmoisasta värähtelevästä aineksesta tai taustarakenteesta, joka sekä synnyttää aalto- ja hiukkasilmiöt että siirtää ne. Esimerkki tällaisesta teoriasta on [[Kauko Nieminen|Kauko Niemisen]] eetteripyörreteoria<ref>Kauko Nieminen: Eetteripyörteet voimina, ISBN 951-99532-4-8</ref>. |
||
Versio 28. kesäkuuta 2018 kello 22.21
Valoeetteri (luminiferous aether) oli useiden fyysikoiden 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kannattama oletus kaikkeuden täyttäväksi sähkömagneettisen säteilyn väliaineeksi. Nimityksen antoi James Clerk Maxwell, joka aikalaistensa tavoin ajatteli, että valon eteneminen vaatii väliaineen. Sähkö- ja magneettikenttien katsottiin aiheutuvan eetterin jännitystiloista, valon ja muiden sähkömagneettisten aaltojen taas sen värähtelyistä. Tässä muodossa eetteriteoria oli useiden vuosikymmenien ajan tieteessä yleisesti hyväksytty. Muutamat tiedemiehet tekivät yrityksiä selittää eetterin avulla muitakin ilmiöitä. Esimerkiksi lordi Kelvin (William Thomson) esitti hypoteesin, jonka mukaan tavallisen aineen atomit olisivat eräänlaisia eetterin solmuisia pyörteitä, ja hän teki alustavia yrityksiä selittääkseen tuolloin jo tunnetun alkuaineiden jaksollisen järjestelmänkin tämän hypoteesinsa avulla.[1]
Tietämyksen lisääntyessä eetteriltä vaaditut ominaisuudet osoittautuivat yhä hankalammiksi. Eetterin olisi pitänyt olla toisaalta fluidi (kaasu tai neste) täyttääkseen avaruuden, mutta samalla terästäkin jäykempi ja kimmoisempi, jotta valo kulkisi siinä ilman energiahäviöitä. Sen olisi pitänyt olla massaton ja viskositeetiton, jottei se vaikuttaisi planeettojen kiertoratoihin, sekä täysin läpinäkyvä, täysin dispersiota aiheuttamaton (taitekerroin vakio), kokoonpuristumaton ja jatkuva hyvin pieneen mittakaavaan asti.
Michelson-Morleyn kokeella vuonna 1887 yritettiin turhaan osoittaa eetteri todeksi. Eetteriteoriaa yritettiin tämän jälkeen vielä pelastaa esittämällä syitä, joista kokeen epäonnistuminen olisi voinut johtua, vaikka eetteriä olisikin olemassa. Näytti kuitenkin, että se vaatisi absoluuttisen viitekehyksen, jossa yhtälöt pätisivät, sillä epätyydyttävällä ehdolla että yhtälöt ovat eri muodossa liikkuvalle havaitsijalle. Nämä vaikeudet innoittivat Albert Einsteinia muodostamaan erityisen suhteellisuusteorian, jota kehitellessään hän hylkäsi valoeetterihypoteesin. Occamin partaveitsen leikkasi sen pois tarpeettomana.
Myös viime aikoina on esitetty erilaisia eetterihypoteeseja, mutta niitä pidetään yleisesti näennäistieteenä. Näissä alkuperäistä eetterihypoteesia on kehitetty edelleen, joskin pohjalla on edelleen vanha ajatus mekanistisesta kimmoisasta värähtelevästä aineksesta tai taustarakenteesta, joka sekä synnyttää aalto- ja hiukkasilmiöt että siirtää ne. Esimerkki tällaisesta teoriasta on Kauko Niemisen eetteripyörreteoria[2].
Katso myös
Lähteet
- ↑ Malkolm E. Lines: Jättiläisen harteilla, Matematiikan heijastuksia luonnontieteeseen, s. 221, Gummerus 2000, ISBN 951-884-285-X
- ↑ Kauko Nieminen: Eetteripyörteet voimina, ISBN 951-99532-4-8