Ero sivun ”Resonantti” versioiden välillä
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p stilisointia. |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Resonantti''' (latinan verbistä ''resonare'' 'soida, kaikua') on [[pulmoninen]] [[konsonantti]], jonka [[ääntötapa]] on sellainen, että ilma virtaa ulos [[ääntöväylä]]stä muodostamatta hankaushälyä (kuten [[frikatiivi|frikatiiveissa]]) tai sulkeumaa (kuten [[klusiili|klusiileissa]]).<ref name=SK/> Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä [[foneemi|foneemeina]]. |
'''Resonantti''' (latinan verbistä ''resonare'' 'soida, kaikua') on [[pulmoninen]] [[konsonantti]], jonka [[ääntötapa]] on sellainen, että ilma virtaa ulos [[ääntöväylä]]stä muodostamatta hankaushälyä (kuten [[frikatiivi|frikatiiveissa]]) tai sulkeumaa (kuten [[klusiili|klusiileissa]]).<ref name=SK/><ref name=FP/> Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä [[foneemi|foneemeina]]. |
||
Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin: |
Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin: |
||
| Rivi 10: | Rivi 10: | ||
== Lähteet == |
== Lähteet == |
||
*{{Kirjaviite | Tekijä=Suomi, Kari | Nimeke=Johdatusta puheen akustiikkaan | Selite=Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4 | Julkaisija=Oulun yliopisto | Julkaisupaikka=Oulu | Vuosi=1990 | Tunniste=ISBN 951-42-2922-3}} |
*{{Kirjaviite | Tekijä=Suomi, Kari | Nimeke=Johdatusta puheen akustiikkaan | Selite=Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4 | Julkaisija=Oulun yliopisto | Julkaisupaikka=Oulu | Vuosi=1990 | Tunniste=ISBN 951-42-2922-3}} |
||
| ⚫ | |||
=== Viitteet === |
=== Viitteet === |
||
{{Viitteet|viitteet |
{{Viitteet|viitteet |
||
<ref name=SK>''Johdatusta puheen akustiikkaan'', s. 106-107.</ref> |
<ref name=SK>''Johdatusta puheen akustiikkaan'', s. 106-107.</ref> |
||
<ref name=FP>''Fonetiikan perusteet, "Konsonantit"'', s. 58-99.</ref> |
|||
}} |
}} |
||
== Kirjallisuutta == |
|||
| ⚫ | |||
== Aiheesta muualla== |
== Aiheesta muualla== |
||
*{{Verkkoviite | Osoite = http://suomisanakirja.fi/approksimantti | Nimeke = Suomisanakirja: Approksimantti | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 28.9.2011 | Kieli = }} |
*{{Verkkoviite | Osoite = http://suomisanakirja.fi/approksimantti | Nimeke = Suomisanakirja: Approksimantti | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 28.9.2011 | Kieli = }} |
||
Versio 29. tammikuuta 2017 kello 07.38
Resonantti (latinan verbistä resonare 'soida, kaikua') on pulmoninen konsonantti, jonka ääntötapa on sellainen, että ilma virtaa ulos ääntöväylästä muodostamatta hankaushälyä (kuten frikatiiveissa) tai sulkeumaa (kuten klusiileissa).[1][2] Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä foneemeina.
Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin:
- Nasaalit
- Tremulantit
- Approksimantit
- Lateraaliset approksimantit
- Puolivokaalit
Lähteet
- Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4. Oulu: Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3.
- Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Juva: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Suomisanakirja: Approksimantti suomisanakirja.fi. Viitattu 28.9.2011.